VALIKKO
24.1.2018 19:35

Kun aina ahdistaa

Varmasti jokainen tietää miltä tuntuu olla ahdistunut, mutta mitäs kun ahdistus onkin jatkuvasti läsnä? 
Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö tarkoittaa jatkuvaa ja pitkäaikaista ahdistusta, joka ei ilmene vain psyykkisellä tasolla, vaan myös fyysisinä oireina, kuten hengenahdistuksena, rintakipuna, hikoiluna, pahoinvointina ja huimauksena. Ahdistuneisuushäiriöisen elämässä on jatkuvasti läsnä itsepintaisia huolia ja pelkoja, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämään ja vähentävät toimintakykyä. Mulla diagnosoitiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö syksyllä, mutta tämä ikävä kanssakulkija on kulkenut mukana jo päiväkoti-ikäisestä asti. Oli kuitenkin helpottava saada vihdoin se diagnoosi mustana valkoiselle. Monelle tuo diagnoosi ei varmaankaan sano mitään, mutta ajattelin tässä tekstissä kertoa millaista on elämä kyseisen sairauden kanssa.

DSC02363

Oon kärsinyt ahdistuksesta jo niin kauan kuin muistan. Jo päiväkodissa itkin tosi paljon, kun olin niin ahdistunut ja peloissani, mutta mulle vain tokaistiin että mun pitäisi kasvaa jo isoksi eikä aina itkeä kuin pikkutyttö. En tiennyt mikä mulla oli, miksi mun olo oli aina niin kurja ja miksi jatkuvasti mielessäni odotin jotain pahaa tapahtuvan. Kävin kauhukuvia päässäni ikävistä tilanteista, en saanut unta öisin. Heräilin hikisinä painajaisista. Sama jatkui pitkään, mutta yläasteella olo helpottui muutamaksi vuodeksi. Jatkuva puristava tunne rintakehällä oli hetken poissa, sain hengittää. Olo oli hetken aikaa tosi vapaa, mutta ahdistus palasi takaisin taas lukiossa, eikä ole enää sen jälkeen poistunut. Siitä on tullut ikävä kanssamatkustaja, jota ei saa hätistettyä pois vaikka kuinka yrittäisi. Ehkä vuosi sitten aloin epäillä oloani. Kuuluuko ihmisen olla aina näin ahdistunut? Sain vihdoin tänä syksynä asiaan jonkinlaisen selvyyden, kun täytin ahdistuneisuuskyselyn ja sen seurauksena sain vihdoin diagnoosin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Jatkuva ahdistuneisuus ei siis ollut normaalia, eikä elämän kuulunut olla niin ahdistuksentäyteistä. Jotain oli siis vialla.

Ahdistus alkaa usein jo heti herätessä. En ole kokenut moneen vuoteen yhtä ainoatakaan päivää ilman ahdistusta. Olen jatkuvassa valmiustilassa, jos jotain pahaa tapahtuukin. Ajatukset alkaa usein lauseella ”Mitä jos käykin niin että…?”. Käyn erilaisia kauhukuvia päässäni jatkuvasti. Päivisin on vaikea keskittyä asioihin, väsyn lähes tyhjästä ja nukkuminen on vaikeaa. Illalla valvon tunteja pyörien sängyssä ja koittaen saada ahdistuksen edes hetkeksi laantumaan. Pohdin onko tämä yö se yö, kun vaatekaappi kaatuu päälle, joku varas murtautuu sisälle vai herään liekkien keskeltä. Ajatukset eivät rajoitu vain tulevaan yöhön, vaan mietin myös tulevaisuuden tilanteita. Mitä jos käykin niin tai näin? Pelkään että läheisille sattuu jotain, pelkään että itselleni sattuu jotain. Lähes taukoamatta täytyy jaksaa tätä jatkuvaa huolta, joka on aivan sanoinkuvaamattoman raskasta.

DSC02360

Ahdistuneisuushäiriö ei myöskään rajoitu pelkästään siihen huolestuneisuuteen ja ahdistuneisuuteen, vaan se ilmenee myös fyysisinä oireina. Mulla ahdistuneisuus ilmenee rintakipuina, hengitysvaikeuksina, pahoinvointina, hikoiluna, ärtyneisyytenä ja sydämen hakkaamisena. Oon lisäksi jatkuvasti väsynyt, ymmärrettävästi kun keho ja mieli on koko ajan puolustustilassa. Ahdistusta voisi kuvailla niin että joku istuu jatkuvasti rintakehän päällä, niin että hengittäminen on vaikeaa, välillä tulee jopa pakokauhu joka saattaa ajoittain eskaloitua paniikkikohtaukseen asti. Sydän hakkaa joskus öisin niin kovaa että kuulen pulssini maatessani sängyllä. Mieli on herkkä ja pienetkin asiat saavat hermostumaan. Keho ja mieli käy jatkuvasti ylikierroksilla.

Itse en ole löytänyt vielä ahdistukseeni oikein mitään konkreettista apua. Tiedän vain että päivä kerrallaan menen eteenpäin, ja pidän yllä toivoa että saisin tämän kahdeksantoista vuotta jatkuneen ahdistuksen vielä joku päivä kuriin. Toki on asioita jotka hetken auttavat ja saavat ajatuksia muualle, mutta ahdistus hiipii jatkuvasti salakavalasti esiin. Saunominen, askartelu, lehtien leikkely, kirjoittaminen, lukeminen, valokuvaus, ne on asioita jotka saa hetkeksi mun ajatukset muualle. Rentoutusharjoituksia olen myös testannut ja ne auttavat ajoittain, mutta olen huono keskittymään niihin ja ajatukset ajautuukin usein aina ahdistaviin asioihin kun yritän keskittyä johonkin. Teen kuitenkin paljon töitä, että joku päivä saisin vielä elää mahdollisimman ahdistusvapaata elämää. Ja uskonkin että se on mahdollista vielä joku päivä. Ethän sinäkään menetä siis toivoasti.

DSC02377

Tällainen syvällisempi teksti tällä kertaa. Uskon että monet haluaa lukea lifestyle-blogeista enemmän sellaista kevyttä ja positiivista hömppää, mutta se vaan tuntuu niin kamalan ristiriitaiselle oman todelliseen elämääni verrattuna. Haluan jakaa täällä myös negatiivisiakin tunteita, sillä alamäet kuuluvat myös elämään. Lisäksi toivon että voisin edes omalta osaltani lieventää erilaisiin mielenterveysongelmiin liittyviä tabuja, ja tulenkin varmasti puhumaan erilaisista ongelmista täällä blogissa vielä lisääkin. Täysin mielenterveyspainotteiseksi blogi ei tule kuitenkaan muuttumaan, vaan edelleen aion jakaa täällä sitä kevyempääkin hömppää.

Minkälaisia ajatuksia tää teksti herätti teissä?

Kommentit

  • Tuija

    Mie kuulun niihin, jotka halluu lukea muutakin kun vain kevyttä hömppää. En kiinnostu blogista, jos siinä ei oo mittään syvällisempää, jos on pelkkiä tuote-esittelyjä, jos hehkutetaan siitä miten ihanaa elämä on. Vaikka miulla on positiivinen elämänasenne, taustalla on paljon rankkoja juttuja ja siksi syvällisyys kiinnostaa enemmän kun hömppäjutut.

    Hienoa, että kirjoitit tästä. Miulle ahdistus on tuttua, nuorempana syömishäiriön muodossa ja myöhemmin paniikkihäiriön muodossa. Yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä miulla ei oo kokemusta, kuulostaa todella raskaalta. Paljon tsemppii siulle, toivon että joku päivä pääset tuosta kaikesta vapaaksi!! 🙂

     0
  • Enni

    Kiitos tuhannesti kommentista <3 Itekin tykkään siitä että blogeissa on välillä syvällisempääkin tekstiä. Mullakin on takana rankempia kokemuksia menneisyydessä, niin tykkään lukea itsekin sellaisia tekstejä. Tästä lähtien aion myös itse uskaltaa kirjottaa blogiin enemmän syvällisempää tekstiä. Kiitos, toivon myös että joku päivä vielä helpottaa <3

     0
  • Anonyymi

    Kiitos tästä tekstistä. Tekstissä oli paljon samaistuttavaa, sillä itse kärsin samasta sairaudesta. Olen käynyt viime syksystä asti intensiivisesti psykoterapiassa, jonka avulla toivon saavani joskus helpotusta jatkuvaan ahdistuneisuuteeni. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja että vielä pääset ahdistuksesta irti. Paljon tsemppiä ja voimia!

     0
  • Enni

    Kiitos kommentista! Toivon myös että itse pääsisin vielä ihan kunnon psykoterapiaan purkamaan näitä asioita. Kiitos, sulle myös kovasti tsemppiä tän asian kanssa kamppailuun <3

     0
  • Anonyymi

    Olen miettinyt myös, olisiko minulla sama häiriö… Tosin oma ahdistuneisuuteni liittyy lähinnä ihmissuhteisiin. Itselleni tärkeissä ihmissuhteissa pelkään jatkuvasti hylätyksi tulemista, löydän pienistäkin asioista merkkejä jotka alkavat ahdistaa. Saatan huolia ihmissuhteista pitkin päivää juuri noin kuin kuvasit ja miettiä että mitä jos tapahtuu sitä ja tätä. Monesti ajattelen, huolin ja pyöritän asioita mielessäni ihan pakonomaisesti, mikä vie keskittymisen sosiaalisesta kontaktista tai vaikka oppitunnista muualle. Tämä on jatkunut vuosia, mutta itselläni nimenomaan ihmissuhteet on ne mitkä huolettaa 🙁

     0
  • Enni

    Tosi ikävä kuulla että sulla on tuollainen pelko, itelläkin oli vähän samanlaista oireilua joskus, muttei ehkä noin pahana. Mitä mä oon ymmärtänyt niin mun mielestä yleinen ahdistuneisuushäiriö ei ole rajoittunut vain yhteen ahdistuksen aiheeseen, mutta en tosiaan oo mikään ammattilainen niin en osaa varmaksi sanoa. Mutta tuo kyllä kuulostaa tosi ikävältä, toivottavasti saat apua ongelmaasi! Tsemppiä ja voimia tosi kovasti <3

     0
  • Sofia

    Mun mielestä on kiva lukea vaihteeksi myös tällaisia vähän syvällisempiäkin kirjoituksia! 🙂 Oon vasta nyt jälkikäteen tajunnut kuinka ahdistavaa aikaa yläaste oli mulle. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa mä ajattelin, että kunpa kello ei soisi ollenkaan aamulla, koska en halunnut mennä kouluun ahdistuksen takia. Kun sitten aamulla herätyskello soi, mulla ei ollut itku kaukana. Musta tuntuu, että tässä taustalla oli se, että mua kiusattiin koko seiska luokan ajan. Kiusaaminen loppui onneksi seiskan jälkeen, mutta jotenkin se pelko siitä, että kiusaaminen jatkuisi oli tosi suuri. En tuohon aikaan ymmärtänyt hakea apua mistään ja kuten jo äsken sanoinkin, niin oon vasta nyt vanhempana tajunnut kuinka ahdistavaa aikaa tuo mulle loppujenlopuksi olikaan :/ Olisi kivaa lukea sulta tämän tyyppisiä postauksia myös jatkossa ja hei tsemppiä! ♥

     0
  • Enni

    Kiva kuulla, tällaisia syvällisempiä postauksia on varmasti tiedossa vielä lisääkin 🙂 Tosi ikävä kuulla että sä olet joutunut kokemaan tollaista! 🙁 Mulla tuollaista samantyylistä oli lukiossa, illalla mietin vaan etten halua herätä aamulla ja aamulla herääminen oli aivan kamalaa. Syynä tosin silloin ei ollut koulukiusaaminen. Kiusaaminen on kyllä niin ikävää, harmi että jouduit kokemaan sellaista. Kiitos tsempistä ja kiva kun kommentoit <3

     0
  • ELLI

    Hui kuulostaa tosi inhottavalta, jos näin voi sanoa :/ Oot tosi rohkea kun kirjoitat näin rankasta aiheesta mutta se on tosi hyvä juttu! Itselleni tämä esimerkiksi on aika vieras aihe mutta sun avulla opin paljon uutta. Syvällisemmät aiheet on mun mielestä parasta! Paljon tsemppiä<3

     0
  • Enni

    Kiitos kommentista, kiva saada tällainen vastaanotto tälle tekstille! 🙂 Kiva kuulla että syvälliset tekstit on sun mieleen, musta niitä on kiva tehdä ja varmasti sellaisia on tulossa lisääkin! Kiitos tuhannesti <3

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.