VALIKKO
7.3.2019 00:18

Miltä masennus tuntuu?

Oli elämä, ennen masennusta, ja sen jälkeen. Masennus tuntuu päämäärättömältä rämpimiseltä suossa keskellä synkkää, pimeää metsää. Huudat apua, mutta kukaan ei kuule. Olet yksin. Niin pohjattoman yksin. On vain kanssakulkijasi masennus ja ahdistus. Ei ole enää muuta kuin synkkä masennuspeitto, johon kietoutua. Se alkaa tuntua tutulta ja turvalliselta. On ahdistus joka puristaa keuhkosi kasaan ja rintakehäsi lyttyyn. Hengitys vaikeutuu ja olet pakokauhun vallassa. Olet kuin suljettuna pieneen laatikkoon, mutta poispääsyä ei ole. Tai ahdettuna nurkkaan. Ei ole tilaa liikkua. Kuljette käsikädessä masennuksen kanssa ja tunnet kuinka se vähitellen imee kaiken ilon elämästäsi. Positiivisesta ihmisestä tulee pessimisti. Vähitellen värit katoavat maailmasta. Värillisestä tulee harmaata, ja sitten lopulta suorastaan mustaa. Mikään mikä ennen tuotti iloa, ei enää tuotakaan sitä. MIkään ei tunnu miltään. Itket itsesi iltaisin uneen ja mietit miksi olosi on niin kamala. Mietit mitä niin hirveää olet tehnyt ansaitaksesi sen kaiken. Rukoilet, kunpa joka auttaisi, olisi ihmepilleri joka pilastaisi kaiken. Lopulta et enää pysty edes itkemään, vaikka se helpottaisi.

Koko ajan väsyttää ja tekisi vain mieli nukkua. Voimat ovat nollassa. Olet henkisesti loppu. Olet kuin kännykkä, joka koittaa toimia tyhjällä akulla; ei toimi, vaikka kuinka yrittäisi. Tekisi mieli hautautua ikuisesti sänkyyn peittojen ja tyynyjen keskelle eikä enää koskaan nousta ylös. Väsyt lähes mitättömistä asioista, ja olet loppuun palanut. Normaalit arkisetkin askareet tuntuvat kuluttavan sinut täysin loppuun. Yrität silti suorittaa ne viimeisillä voimillasi. Käyt kaupassa, siivoat, pyörität arkea. Elämästä tulee suorittamista. Soimaat myös itseäsi pienistäkin virheistä jotka teet. Olet huono, arvoton, kelvoton, saamaton, ruma. Tuntuu että olet elämäsi aikana ainoastaan epäonnistunut ihmisenä. Sitten on henkinen tuska, tuska joka tuntuu repivän sinut kappaleiksi sisältä. Se tuntuu fyysisenä kipuna sydämessä. Sattuu. Sattuu aivan järjettömän paljon.

 

IMG_20180916_233601_072

Elämä kulkee eteenpäin, mutta itse junnaat paikoillasi. Et liiku, mutta näet kuinka muut liikkuvat. Elämän ja sinun välilläsi on muurit. On ulkomaailma ja sitten sinä. Elämä tuntuu järjettömälle, suorastaan turhalle ja mitättömälle. Toivottomalle. Tuntuu että elämässä ei ole enää mitään toivoa minkään suhteen. Harva ymmärtää miltä tuntuu, kun oikeasti haluaisi luovuttaa. Luovuttaa kaiken suhteen, heittää hanskat tiskiin, sanoa kiitos ja hei. Poistua.

Herääminen tuntuu kuin heräisit päivittäin jatkuvaan painajaiseen. Et herää painajaisesta, vaan itse painajaiseen. Elämä menettää lopulta merkityksensä, ja kaikesta tulee vain selviytymistä. Loputonta suossa rämpimistä. Ne askeleet painavat, ne painavat niin paljon että hengittäminenkin on lopulta raskasta. Sekin tuntuu vaativan liikaa voimia. Haluaisit ehkä luovuttaa, mutta jatkat silti.

Tartut kiinni edes pieniin toivonkipinöihin synkkyyden keskellä. Mutta välillä niitäkään ei ole, ja vaellat päämäärättömästi eteenpäin. Liian moni meistä hukkuu suohon ja luovuttaa tämän taistelun. Ymmärrän heitä vallan hyvin. Yritän silti itse jaksaa, päivästä toiseen. Joskus voin taputtaa itseäni olalle päivän jälkeen ja kiittää että jaksoin taas yhden päivän, vaikken tehnytkään mitään suurta. Joskus päivän suurin saavutus voi olla että jaksat jatkaa vaikka on vaikeaa. Ehkä joskus helpottaa. Masennusta ei voi nähdä päällepäin, mutta kokemus siitä miltä masennus syvällä sisimmässä tuntuu, on varmasti suurimmalla osalla samanlainen. Miltä masennus siis tuntuu? Sitä ei ole multa koskaan kysytty. Mutta se tuntuu aivan kamalalle, suorastaan helvetilliselle, sietämättömälle olotilalle, josta ei saa lomaa päiväksikään. Jos joku sellainen ihminen joka ei tiedä miltä masennus tuntuu, pääsisi edes hetkeksi masennusta sairastavan pään sisälle, saattaisi hän yllättyä miten kamalaa se todella on. Miten synkässä, pimeässä ja toivottomassa maailmassa silloin eletään. Jos mulla olisi supervoimia niin yksi asia mitä tekisin olisi se että kenenkään ei tarvitsisi koskaan, ikinä, tuntea miltä tuntuu olla masentunut.

miltä masennus tuntuu

Minkälaisia ajatuksia teksti herätti teissä?

Kommentit

  • mobu

    Arvostan suuresti tätä panostusta kirjoittaa tuo sekava, mahdollisesti vuosiakin kestävä olotila ylös ja julkiseksi. Kiitos tästä.
    Pakko nostaa esille, että kännykkä esimerkki oli todella nokkela. Siinäkin on se toivonkipinä, että ehkä sitä akkua jollai tavalla saisi ladattua. Aina kannattaa yrittää ottaa askel. Yrittäminen riittää, sinäkin riität ja hitto vie go get you some nice kakkupala tän kirjotuksen takia. Hyvä sinä.

     0
    • Enni

      Voi kiitos kovasti näin ihanasta kommentista <3 Se on totta, että ehkäpä sitä tyhjentynyttä kännykän akkuakin saa jotenkin ladattua, ja se antaa toivoa. Luovuttaa ei saa. Sait mut aivan sanattomaksi, mutta kiitos!

       2
  • Tuija

    Hyvin kirjoitettu! Niin kovin tuttua tuo kaikki… Masennus tuntuu siltä, kun raahaisi ylimääräisiä painoja jaloissaan, harteilla on raskas viitta, ja kaikki vaatii kauheasti ponnisteluja. Se sumuinen olo on varmaan pahin, mitä masennuksesta muistan. Se sumuisuuus, joka valtasi koko pään, ajatukset tökki, toiminta tökki, ja mistään ei tullu mittään. Sitä vain ootti, ettei tarviis pinnistellä sitä kauheaa synkkää sumua vastaan! Siksi kai sänky oli tuolloin paras paikka. Sai vain vajota, eikä tarvinnut panna aivosumulle vastaan.

     0
    • Enni

      Kiitos! Ja ikävä että tämä kaikki on tuttua on myös sulle. Tuo sumuisuus on kyllä myös tuttua, samoin se että raahaisi ylimääräisiä painoja jaloissaan. Hyvin kuvasit myös masennusta. Kenenkään ei tätä pitäisi joutua kokemaan, niin hirveää tämä on.

       0
  • Palmu

    Itse olen 33 vuotias mies. Lopetin masennus lääkkeet viime kesänä. Söin niitä ahdistuksee paniikkiin masennukseen näitä oireita on kestänyt lähes 10vuotta erinäisinä jaksoina. Lääkkeide lopetuksen jälkeen olen ollut tosi syvässä masennuksessa.googlesta löysin tämän kirjotuksen. Toivottavasti tästä kesästä tulisi pitkästä aikaa parempi.

     0
    • Enni

      Kiitos kommentista! Itsekin lopetin masennuslääkkeet tässä talvella, mutta niiden lopetus vei mun olon parempaan suuntaan, sillä mulle masennuslääkkeet eivät vaan yksinkertaisesti sovi. Kun söin masennuslääkkeitä, mun olo muuttui niin hirveäksi ettei se ole koskaan ollut niin kamala. Mutta se on yksilöllistä että miten ne vaikuttavat, joillakin auttavat ja joillakin ei. Toivon myös kovasti että sun kesästä tulee tänä vuonna parempi. Toivotaan että auringonpaiste, luonnon herääminen taas eloon ja lämpimät säät saavat piristymään. Askel kerrallaan eteenpäin ja koita uskoa tulevaan ja pitää toivoa yllä. Vielä helpottaa joku päivä 🙂 Mukavaa kevättä ja tsemppiä kovasti!

       2
  • Palmu

    Ite lopetin ne koska en kokenu et ne auttaa Paniikkihäiriöön. Lopetuksen jälkeen olo oli 4kuukautta loistava, mut sit iski talvella masennus. Niin kova masennu. En koskaan masennusta ole lääkärille valittanu vaan se ns kuuluu tuohon paniikkihäiriö ja ahdistuneisuus diagnoosiin. Nyt tuli sekin valitettavasti koettua. Nois lääkkeis on lukematon määrä erinlaisia haittavaikutuksia alotus ja lopetus oireita. Etten edes tiedä mitkä vaivat on alkuperäsen sairauden ja mitkä tullu pillereistä. Aurinko ja liikunta on tähä asti ollut parasta lääkettä. Kiitos enni kauniista sanoista ja tsemppiä myös sinulle.

     0
    • Enni

      Mullekin iski viime talvena masennus, ja se sai jotenkin hirveän kammon talvea kohtaan, kauhulla odotan jo ensi talvea vaikka siihen onkin vielä aikaa. Onneksi välissä on vielä kevät, kesä ja syksykin, jottei ihan heti tarvitse sitä samaa helvettiä kokea. Masennus on kyllä sellainen, jonka mielellään jättäisi kokematta, se on tuskallisen tukala olotila jota ei toivoisi kenellekään.

      Allekirjoitan kyllä myös nuo aloitus- ja lopetusoireet. Mulla ainakin viimeksi kävi nurinkurisesti: masennuslääkkeistä masennus paheni, kun sen pitäisi olla niin että ne auttavat. Mitä pidempään söin lääkettä, sitä pahemmaksi oireet menivät. Lopulta katsottiin parhaaksi että lopetetaan koko lääke. En ole varmaan koskaan syönyt yhtäkään masennuslääkettä josta ei olisi jotakin haittavaikutusta tullut, milloin aina mitäkin. Yritän nykyisin pärjätä ei-lääkkeettömillä keinoilla ainakin masennusta vastaan kamppaillessa, vaikka tiedostan että joitakin lääkkeitä ilman en pärjäisi. Masennuslääkkeisiin en kuitenkaan enää aio koskea.

      Aurinko ja liikunta ovat kyllä hyviä apukeinoja masennukseen, ahdistukseen ja varmasti myös paniikkihäiriöönkin. Luonnon keskellä tai liikkuessa jotenkin tuntee olonsa aidosti hyväksi, ja mulle tulee ainakin sellainen fiilis että oikeasti elän, ja että elämä on tässä ja nyt. Luonnon kauneutta ihaillessa unohtaa omat murheensa ja keskittyy vain siihen hetkeen. Myös fyysiset ikävät tuntemukset katoavat, ja ahdistuskin lievenee. Se on hyvä jos olet löytänyt itselle sopivan keinon parantaa oloa ja liikunta auttaa. Kiitos sulle kommentista ja tsempeistä! 🙂

       1

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.