VALIKKO
26.5.2019 00:19

Mitä tehdä sadepäivänä – 20 vinkkiä

mitä tehdä sadepäivänä

Sateisia päiviä ei pääse pakoon täällä Suomessa, mutta itse olen iän myötä oppinut nauttimaan myös niistä harmaistakin päivistä, jolloin täytyy pukea kumisaappaat jalkaan ja sade piiskaa ikkunalaseihin. Monet kuitenkin ajattelevat että sadepäivät ovat vain ja ainoastaan tylsiä ja masentavia. Ajattelinkin tässä postauksessa katsella sadesäätä hieman eri näkökulmasta, ja listata 20 kivaa tekemisideaa sateisille säille. Sadepäivistä voi nimittäin oppia myös nauttimaan, jos on kivaa tekemistä 🙂

•  Lähde kirjastoon. Itse löysin tänään 2 minuutin kävelymatkan päästä asunnostani sympaattisen lähikirjaston, joka tulee olemaan mun sadepäivien pelastus! <3 Suosittelenkin siis tarkistamaan löytyykö sun läheltä sellainen. Kirjastosta tai lähikirjastosta löytyy varmasti kivoja kirjoja lainattavaksi, mutta voit myös pysähtyä lukemaan sinne lehtiä. Ei muuta kuin kumisaappaat jalkaan, kangaskassi olalle ja suunnaksi kirjasto!

• Lähde kasviostoksille. Osta itsellesi vaikkapa jokin hyötykasvi, kuten chili, tai joku muu piristystä tuova viherkasvi kotiin. Varjoviikuna löytyy ainakin multa, se on kaunis ja tosi helppohoitoinen, sopii hyvin vaikka ensimmäiseksi huonekasviksi. Jotakin rentouttavaa on sadepäivissä etenkin kukkakaupoissa.

• ”Ei ole huonoja säitä, on vain vääränlaisia varusteita”, vai miten se meni. Sadepäivinä jää usein mielellään sisälle, mutta mitä jos pukisit päälle sateenkestävät vaatteet ja suuntaisitkin ulos lenkille? Sadesäillä ilma on ihanan raikas ja maisemat näyttävät myös kaikessa harmaudessaan oikeastaan aika kauniilta.

• Joogaa. YouTubesta löytyy paljon kivoja joogavideoita, niin suomeksi kuin englanniksikin. Kun sade hakkaa kattoon niin on ihanan seesteistä rauhottua joogaamaan ja pitää pieni rentoutumishetki.

• Selaile vanhoja valokuvia, tai lue vanhoja päiväkirjoja. Nostalgisoi vanhoja aikoja ja uppoudu hetkeksi muistelemaan menneitä. Millaista elämä olikaan silloin kun olit lapsi tai teini?

• Kietoudu lämpimään vilttiin, keitä kuppi teetä ja lue. Jos ei kirjastoon lähteminen huvita, voit lukea ilmaiseksi kirjaston e-kirjoja myös kotisohvalta. Niiden varaaminen on helppoa ja nopeaa. Myös ilmaisesta Issuu-sovelluksesta löytyy paljon luettavia lehtiä, eikä sinne tarvita edes käyttäjätunnusta.

• Konmarita asuntosi. Käy kotisi läpi kaappi kaapilta ja heitä pois ylimääräisiä tavaroita tai myy niitä esimerkiksi Facebookin kirppiksellä. Helpoiten projekti sujuu niin että raahaat esimerkiksi kaikki vaatteesi sängylle yhteen kasaan, ja käyt ne yksitellen läpi. Vaatekasa antaa suuntaa vaatteidesi määrästä, olisiko kenties osasta aika luopua? Kun käyt vaatteet yksitellen läpi, voit miettiä jokaisen kohdalla onko vaate sellainen jota käytät, vai onko se lojunut käyttämättömänä jo aivan liian pitkään.

• Tee unelmakartta. Lyhykäisyydessään tämä tarkoittaa sitä, että leikkaat isolle paperille lehdestä kuvia ja tekstejä, jotka jollakin tavalla liittyvät unelmiisi. Olen tehnyt omasta unelmakartastani postauksen, jonka pääset lukemaan täältä.

• Lähde kuuntelemaan live-musiikkia. Katso asuinkaupunkisi tapahtumalistasta, sattuuko jossakin olemaan live-esiintyjä. Miten olisi illallinen kaverin kanssa kivassa ravintolassa samaan aikaan kuunnellen jotakin bändiä? Voit olla myös rohkea ja lähteä kuuntelemaan täysin ennaltatuntematonta artistia.

• Lähde shoppailemaan. Mä olen ehkä vähän outo, mutten pidä shoppailusta ollenkaan, joten tämän kohdan itse skippaisin, mutta jos tekemisenpuute iskee niin yksi idea on lähteä käymään kaupungilla. Tai sitten nettishoppaile.

• Karsi sosiaalisen median seurattaviasi. Joskus tekee ihan hyvää käydä läpi kaikki seuraamansa tilit esimerkiksi Instagramissa, ja poistaa sellaiset tilit seurannasta, jotka luovat paineita, tai esimerkiksi kannustavat sinua turhiin heräteostoksiin (kuten kosmetiikkabrändien tilit tai kauppojen tilit). Tämän projektin jälkeen olo on yleensä ainakin mulla ihanan huojentunut. Haluan ympäröidä itseni sellaisilla ihmisillä, jotka tuovat hyvää mieltä ja inspiroivat, ilman paineita esimerkiksi täydellisyydentavoittelusta.

• Tee listoja. Listaa esimerkiksi kirjoja joita haluat lukea, kesäsuunnitelmiasi, inspiroivat Instagram-tilit, to do-lista, tekemislista jos iskee tylsyys, hyvänmielen biisilista, pukeutumisinspislista, lista asioista joista haaveilet…

• Lue lempiblogisi (tai vaikka oma blogisi :D) alusta loppuun.

• Lähetä jollekin tutulle viestiä, johon et ole aikoihin pitänyt yhteyttä.

• Osallistu netin arvontoihin, esimerkiksi blogiarvontoihin.

• Selaile Pinterestiä, unelmoi, ja tee boardeja eri aiheista. Tee esimerkiksi taulu inspiroivista aforismeista ja quoteseista, taulu joka vuodenajalle, taulu johon keräät asioita joista unelmoit.

• Opettele kieliä pelaamalla koukuttavaa Duolingoa (löytyy AppStoresta tai Play-kaupasta). Kertaa jotakin kieltä jota jo osaat tai opettele ihan uusi kieli.

• Leivo jotakin. Suklaakeksit ovat sellainen joka onnistuu aina ja maistuvat varmasti 🙂

• Pidä museopäivä ja kierrä kotikaupunkisi kaikki museot.

• Piristä ihmisiä. Lähetä läheisellesi kiva viesti, tai kommentoi jonkun blogiin jotakin mukavaa. Kirjoita vanhanaikainen kirje. Lähde postikorttiostoksille, ja lähetä joku kiva kortti piristykseksi jollekin.

Toivottavasti tästä listasta löytyi jotakin tekemistä sadepäiviin. 🙂 Mitä sä tykkäät tehdä sateisina päivinä?

Kommentit

  • Jenny

    Olipa kiva listaus! Itse melkein toivoisin, että olisi jonain päivänä tylsää ja saisi tehdä kaikkea tällaista, viime aikoina kun itse olen ollut aika kiireinen…

     0
    • Enni

      Kiitos 🙂 Kiire on kyllä sellainen joka saa ainakin mut tosi stressaantuneeksi, joten toivotaan että sullakin sen kanssa helpottaa!

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.