VALIKKO
7.10.2019 14:18

Onko vapaaehtoinen lapsettomuus aina paheksuttavaa?

vapaaehtoinen-lapsettomuus-blogi

Vapaaehtoinen lapsettomuus

Vapaaehtoinen lapsettomuus aiheuttaa ihmisten joukossa kiivasta keskustelua, kärkkäitä mielipiteitä ja jopa raivoa. Jotkut ovat sitä mieltä että suvun jatkaminen on ihmisen olemassaolon syy, ja ”kyllä sun mieli vielä muuttuu” on varmaan yleisin fraasi, jonka vapaaehtoisesti lapseton saa kuulla. Aiheesta ollaan keskusteltu niin uutisissa kuin keskustelupalstoillakin, ja tässä postauksessa ajattelin kertoa omat syyni miksi en halua lapsia. Onko vapaahehtoisesti lapsettomuus aina paheksuttavaa?

Aihe ei sinänsä ole ajankohtainen minulle muuta kuin iän puolesta. Olen siinä iässä, jossa perheen perustaminen alkaa olla ajankohtaista. Ainoa vaan että kumppani puuttuu. Mielipiteeni lapsien saamisesta ei ole silti muuttunut elämäni aikana – olinpa sitten ollut sinkku tai pitkässä parisuhteessa.

”Minustakin olisi ihanaa nähdä kuinka oma rakas lapsi kasvaa ja kehittyy.”

Lapsena leikin parhaan kaverini kanssa leikkejä, jossa hoidimme Baby Born-nukkeja ja leikimme äitejä. Lapsille opetetaan että sitten isona sinäkin haluat lapsia. Se ettei haluaisi lapsia, ei ole vaihtoehto. Kun olin teini-ikäinen, ja äitini viikkasi vanhoja vauvanvaatteitani laatikoihin, sanoen että nämä ovat sitten sinun lapsillesi – tokaisin etten halua lapsia. Se oli ehkä teini-iän kapinaa sitä vastaan etten halunnut mahtua muottiin. Minä en halunnut lapsia. Aihe tuli kuitenkin pinnalle parisuhteiden myötä, mutta mielipiteeni ei muuttunut. En edelleenkään halunnut lapsia.

Syyni valita lapsettomuus ei ole se, ettenkö pitäisi lapsista. Päinvastoin, pidän hyvinkin paljon lapsista. Minusta lasten mielikuvitus, viattomuus sekä aitous ovat ihailtavia asioita. Pidän lapsien kanssa leikkimisestä, ja on ihana katsoa kuinka pieni lapsi oppii, kehittyy ja kasvaa. Olen elänyt itsekin kahden rakkaan pikkuveljen kanssa, joten tiedän kyllä jollakin tasolla miltä tuntuu olla vauva-arjessa mukana. Se on raskasta, mutta palkitsevaa. Minustakin olisi ihanaa nähdä kuinka oma rakas lapsi kasvaa ja kehittyy. Olisi. Olisi ihana että pieni sukunimemme jatkaisi kiertokulkuaan täällä elämässä, eikä kuolisi sen takia että minä en halua lapsia.

Onko lapsettomuus aina paheksuttavaa?

Sitten päästäänkin itse aiheeseen – miksi en halua lapsia. Jos syyni ei ole kerran se ettenkö pitäisi lapsista, tai haikailisin vapauden perään, miksi en sitten niitä halua? Syyni on se, että en halua rakkaintani tänne kärsimään. Mikäli lapseni saisi minun geenini, ei lapselle tulisi helppo elämä. Minulla on ns. ”huonot geenit”. Hankalat. Sellaiset jotka eivät ole sopeutuneet nykymaailman vaatimuksiin.

Erityisherkkänä eläminen kovassa maailmassa on usein hauraalle ihmiselle vaativaa. Se on raskasta, kuormittavaa, hajottavaa ja kipeää. Erityisherkkyyden on kerrottu olevan perinnöllistä, mutta tarkempia tutkimuksia en ole asiasta löytänyt. En kuitenkaan halua tänne lasta, joka perisi minulta sellaiset piirteet jotka vaikeuttavat sopeutumista. On vaikea sopeutua maailman muottiin, jossa sellainen pärjää joka osaa pitää puoliaan. Erityisherkkä on useimmiten myös kiltti – sellainen joka sanoo ”kyllä”, ”kiitos” ja ”anteeksi: ovimatto, joka pyytää anteeksi että on vähän liian huono ovimatto.  Erityisherkkyys ei ole sairaus, eikä pelkästään negatiivinen piirre, mutta en halua mahdollisesti herkkää lastani kovaan maailmaan. Se ei ole kuitenkaan ainoa syy, vaikka myös muut asiat kiteytyvät sen ympärille etten halua ketään kärsimään tänne.

En elänyt sellaista elämää, jota muut elivät. Lapsuudessa oli kaikki puitteet onnelle, mutta se oli ahdistuksentäyteistä. Nuoruus taas oli pelkkää tunteiden vuoristorataa ja päänsisäistä kaaosta. Ei tämä aikuisuuskaan sen helpompaa ole ollut. En halua lasta, jolle periytyvät mahdollisesti samat ongelmat. En kestäisi katsoa vierestä, kun toinen kärsii, enkä kestäisi katsoa vierestä kuinka joku minulle niin rakas elää sitä samaa toisingolla kun minä itse. Jos en toivoisi tätä edes pahimmalle vihamiehelleni – miksi toivoisin lapselleni.

Vapaus valita

Minulla on onneksi oikeus valita. Minun ei tarvitse saattaa ketään tänne kärsimään. On tietenkin mahdollisuus että lapseni saisi ihan erilaisen elämän kun mitä itse sain, mutta on silti riskinsä. En halua ottaa sitä riskiä. Olisi ideaali tilanne, että elämä olisi jokaiselle mielekästä elää, mutta se ei ole aina mahdollista. Siksi en halua lapsia. Minusta siinä ei ole mitään paheksuttavaa. Minusta se on inhimillinen valinta. Luulen että kuka tahansa tilanteessani tekisi niin.

Voi olla että mieleni muuttuu. Se saattaa muuttua. Kuitenkin takaa-alalla varmasti kalvaa ajatus näistä tekijöistä, jotka eivät takaisi lapselleni sitä parasta mahdollista elämää jonka vanhempi voi tarjota. En ainakaan itse halua olla se, jonka geenit lapsi perii. Minä en tuomitse ketään sen takia etteikö hän haluaisi lapsia. Jokaisella on omat syynsä. Olipa se sitten se että et pidä lapsista, että et halua lapsia tänne muutenkin jo ylikansoitettuun maailmaan tai sama syy kuin itselläni – mielestäni jokaisella on oikeus valita ja jokaisen on kunnioitettava sitä valintaa.

Minkälaisia ajatuksia vapaaehtoinen lapsettomuus sinussa herättää?

Kommentit

  • Ei vapaaehtoista lapsettomuutta tarvitse paheksua koskaan. Varmaan kaikilla on suvussaan tai tuttavapiirissään tahallisesti tai tahattomasta lapsettomia henkilöitä, myös vanhemmassa ikäluokassa. Ilmiö ei ole uusi Nyt vaan mediassa ja yleisessä keskustelussa panikoidaan esim. huoltosuhteesta. Lukupinossani on kirja ”Aikuisten perhe. Miksi valitsemme lapsettomuuden.” Odotan kovasti tuon kirjan lukemista. Itse en ole tehnyt päätöstä omasta jälkikasvusta, näin 34-vuotiaana ei ole vielä tuntunut, että lapsiperhe-elämää olisin kaivannut, ja toisaalta myös oman äidin kanssa jäi käsittelemättä niin paljon asioita, että pelkäisin vieväni ne omaan äitiyteeni ja lasta kuormittamaan.

     0
    • Enni

      Jos keskustelupalstoja lukee niin siellä aihe herättää närkästystä joidenkin parissa, etenkin mikäli asian valitsee vapaaehtoisesti. Itsestä tahdoton lapsettomuus on sitten aihe erikseen. Tiedän myös että ilmiö ei ole uusi – on siitä ollut uutisissa juttua jo pitkään, mutta nyt sain itse kipinän kirjoittaa aiheesta kun huomasin jossain taas keskustelua siitä. Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo kirja, joten kiitos kun jaoit sen tännekin!

      Niin, monilla on syitä miksi sitten päätyykään lapsettomuuteen. Ja tavallaan ihmiset ovat oikeassa kun hokevat että mieli voi muuttua, koska eihän sitä koskaan tiedä. Mutta jos tietääkin, mielestäni sekin päätös pitäisi hyväksyä. Itsekin olen vasta nuori, mutta ajatus perheen perustamisesta tuntuu kauhistuttavalta ajatukselta. Kärsin myös pahasta oksentamisen fobiasta, jota en tekstissä maininnut, mutta se on myös yksi syy miksen halua lapsia. En pystyisi koskaan hoitamaan oksentavaa lasta. Eläminen lapsiperheessä, jossa aina jostakin päiväkodista tarttui tauteja, oli jo tarpeeksi kauhistuttava kokemus, joten en pysty edes kuvittelemaan sitä tilannetta että itse joutuisin olemaan se joka hoitaa oksentavaa. Olen pelännyt sitä jo niin kauan (tuskin tulee siis koskaan lähtemään musta pois, koska puhutaan jo yli kymmenestä vuodesta), ja on väistämätöntä että lapsi tulisi oksentamaan, en vaan pystyisi olemaan siinä tlanteessa läsnä.

       0
  • WillaSarkko

    Rohkeaa nostaa tämä aihe esille, sillä se todella tuntuu herättävän mielipiteitä. Olen reilu 40-kymppinen ja vapaa-ehtoisesti lapseton. Olen siis kuullut kaikki mahdolliset kommentit siitä, miten olen itsekäs kun en hanki lapsia, eikä elämälläni ole mitään tarkoitusta ilman lapsia. Ja etenkin tuon ”kadut sitten myöhemmin”.

    Olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että jos olisin koira, minut olisi laitettu jalostuskieltoon. Sairauksia ja sukurasitteita löytyy sen verran paljon, että en haluaisi tieten tahtoen kenenkään toisen tätä kipujen kanssa eloa käyvän läpi. Nivelkulumat todettu alle 20-v ja, sydänviat ja veritulpatkin alle 40-v. Ja löytyy kaikki mahdolliset rastit ruutuun kun kysytään lomakkeissa ”onko suvussasi esiintynyt”. Ja toiselta puolelta lapsi saisi vielä kertoimet näihin. Puhumattakaan jonkin asteisesta ADHD- tyyppisestä häiriöstä, jota nuoruudessani ei diagnosoitu, mutta lääkittiin kyllä.

    Kaikista suurin syy on kuitenkin ehkä se, ettei vaan ole meidän juttu. Emme vaan halua. Onko sitten parempi tehdä lapsia velvollisuuden tunnosta, ja olla huono äiti tai isä vai olla tekemättä?

     1

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.