VALIKKO
10.6.2019 10:11

Pride-kuukausi & oma tarinani seksuaalivähemmistöön kuuluvana

PicsArt_06-09-11.15.06

Nyt vietetään Pride-kuukautta, eli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeustapahtumaa. Koko kuukausi huipentuu Helsingin Pride-kulkueeseen, joka kulkee Helsingin keskustan läpi. Itse en ole koskaan osallistunut Prideen, enkä aio tänäkään vuonna osallistua muuta kuin nyt kirjoittamalla tämän tekstin. Aihe kuitenkin koskettaa minua, sillä olen biseksuaali, eli pystyn kiinnostumaan sekä naisista että miehistä. Seksuaalisuus saattaa olla monelle vähemmistöön kuuluvalle arka asia, ja oikeastaan se on itsellekin sellainen asia, josta kerron toiselle vasta jos on pakko. Oikeastaan tämän tekstin kirjoittaminenkin on pieni riski, mutta haluan sen silti kirjoittaa. Koen että aihe on tärkeä.

Seksuaalinen suuntautuminen on asia, jota kaikki eivät hyväksy. Homoseksuaalisuus aiheuttaa yhä ihmisissä kauhistusta, halua etääntyä tai jopa vihaakin. Mielestäni jokaisella saa olla oikeus omaan mielipiteeseen, mutta niin kauan kunhan ei sillä satuta ketään fyysisesti tai sanallisesti. On kuitenkin kieltämättä tosi ikävää, että rakkaus, joka on ainakin omasta mielestäni yksi kauneimmista ja herkimmistä asioista maailmassa, arvotetaan sen perusteella, kohdistuuko rakkautesi eri sukupuolta olevaan henkilöön vai samaan. Koen, että rakkaus on aina yhtä arvokasta, olipa sitten kyse rakkaudesta miehen ja naisen, kahden miehen tai kahden naisen välillä.

Minulle ihminen on aina samanarvoinen seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta. En itse pidä biseksuaalisuutena asiana, josta voisin olla ylpeä, joten siksi en osallistu myöskään esimerkiksi Prideen. Minulle Pride-tapahtuma merkitsee ylpeyttä omasta seksuaalisuudesta, vaikkei se välttämättä ole tapahtuman tarkoitus vaikka niin nimestä voisi olettaa. En ole ylpeä asiasta, vaan se on minulle täysin neutraali, vain yksi piirre minussa. Siihen liittyy kuitenkin paljon etenkin häpeän tunteita. Yhteiskunta on luonut normit, jossa naisen ja miehen välinen suhde on ainoastaan puhtaasti hyväksyttyä. Täytyy aina vähän epäröidä uskaltaako korjata asian jos oletetaan heteroksi. Useimmiten en korjaa. Homoseksuaalisuus tulee tuskin koskaan olemaan sellainen asia, jonka kaikki hyväksyvät, mutta olisi hienoa, jos se ei olisi enää ominaisuus, jota täytyisi hävetä. Iso askel eteenpäin on myös se, että uusi avioliittolaki tuli voimaan Suomessa viisi vuotta sitten. Luulen, että se ei ole keneltäkään pois, että kaksi toistaan rakastavaa ihmistä saa mennä naimisiin. Mielestäni jokaisella on oikeus rakkauteen.

Huomasin itse pystyväni kiinnostumaan samasta sukupuolesta jo tosi nuorena, ensimmäinen ihastukseni oli tyttö. En sillon ajatellut asiaa, koska ihastumis-käsite oli vielä tuntematon. Teini-iässä ihastuin välillä poikiin, välillä tyttöihin. Jossakin vaiheessa tunsin olevani täysin kaaoksessa itseni kanssa, sillä ajattelin että biseksuaalisuus on syntiä eikä kukaan tulisi sitä koskaan hyväksymään. Kun kaverit kysyivät kenestä pojasta olin kiinnostunut, kehittelin aina itselleni jonkun pojan, johon väitin olevani ihastunut. Peittelin asiaa pitkään kaikilta ja voin henkisesti tosi huonosti koska koin olevani epänormaali ja tiesin että jotkut vihaisivat minua asian takia. Halusin olla ”normaali” ja pakotin itseni kiinnostumaan pelkästään pojista, vaikka se tuntui pahalle. Ehkä vasta vuosi sitten pystyin kuitenkin aidosti hyväksymään asian. Se vaati paljon, mutta tuntui kuin taakka olisi pudonnut harteiltani. Tunsin olevani vihdoin vapaa, sillä saisin olla se mikä olen.

Olen elämäni aikana seurustellut sekä naisten että miesten kanssa, mutta useammin kiinnostun naisista. Tulin vanhemmilleni ”kaapista ulos” ollessani yläasteella. Itkin ihan kamalasti kun kerroin suurimman salaisuuteni, ja pelkäsin että minut hylätään. Istuttiin äidin kanssa sängynlaidalla tosi pitkään ennen kuin vihdoin sain kerrottua asian. Saan olla tosi kiitollinen siitä, että vanhempani olivat ymmärtäväisiä asian suhteen ja hyväksyvät minut tällaisena kuin olen. Ei tullut kyseeseenkään että minut oltaisiin hylkäämässä. Heille asia oli ok. Olen kertonut asiasta myös suvulleni ja myös heille asia on sujut, kaikki myöskin tietävät asiasta. Läheisilleni tärkeintä on se, että olen onnellinen, seurustelinpa sitten naisen tai miehen kanssa.

Harmillisen monesti kuitenkin törmää tilanteisiin, jossa läheisille asia on suorastaan shokki. Jotkut pistävät välit kokonaan poikki. Se on todella ikävää, mutta joskus läheiset tarvitsevat aikaa asian sulatteluun. Ajan kanssa suhtautuminen asiaan voi muuttua, mutta toki jokainen tarvitsee hyväksyntää ja vahvistusta siitä, että riittää sellaisena kuin on. Seksuaalivähemmistöön kuuluvan ajatuksissa voi pyöriä usein ajatus, riitänkö ja kelpaanko minä tällaisena, tai hyväksytäänkö minut juuri sellaisena kuin olen. Lähipiirin rakkaus ja välittäminen on tärkeää terveen ja tasapainoisen psyykeen kannalta. Seksuaalivähemmistöön kuulumisella ja mielenterveydellä on siis yhteytensä. Mutta jokaiselle vielä muistutukseksi, että ollaan kaikki ihan yhtä lailla arvokkaita ihmisiä, olipa meidän seksuaalinen suuntautuminen mikä tahansa.

Homoseksuaalisuuteen ja biseksuaalisuuteen liittyy myös paljon ennakkoluuloja. Miehet ovat feminiinisiä ja naiset maskuliinisia, ja ootko sä nyt ihastunut muhun kun kerran tollanen oot? Itse nautin suunnattomasti naisena olemisesta, haluan näyttää naiselta, pukeutua naisellisesti ja ei, en ihastu kaveriini koska hän on myös nainen. En myöskään ihastu jokaiseen vastaantulevaan naiseen, niinkuin eivät heterotkaan ihastu jokaiseen vastaantulevaan joka on vastakkaista sukupuolta. Asialla ei myöskään ole mitään tekemistä sukupuolineutraaliuden, eikä myöskään minkään eläimiinsekaantumisen kanssa (näinkin järjetöntä assosiaatiota joskus kuulee).

Biseksuaalisuus ei taas ole sitä, että en osaisi päättää kummasta sukupuolesta pidän. Sillä ei ole tekemistä suuremman pettämisriskin kanssa, eikä parisuhteeseen lähtevä biseksuaali automaattisesti tule aina jossakin vaiheessa kaipaamaan toista sukupuolta. Biseksuaali ei ole homoseksuaali, joka on kuitenkin pohjimmiltaan hetero. Biseksuaali ei halua väistämättä moniavioista suhdetta, jossa on sekä nainen että mies. Biseksuaalisuus ei ole valhe, tai valinta. Se on kykyä ihastua kumpaankin sukupuoleen, ja kykyä sitoutua samalla tavalla parisuhteeseen kun muutkin.

Tekstistä tulikin nyt aika pitkä, mutta tämän kirjoitettuani minä olen yhä minä:

Enni,

Aurore-blogin kirjoittaja,

23-vuotias nuori nainen.

Mikään ei tule muuttumaan.

Sovitaanko että pidetään kommenttiosio puhtaana vihakommenteista, ja kommentoidaan asialliseen sävyyn, niin kukaan ei pahota mieltään? 🙂 Asia ei ole tappelun arvoinen ja jokainen hyväksykööt asian niin kuin hyväksyy, mutta niin kuin sanoin, siihen asti saa olla oma mielipide kunhan ei ketään fyysisesti tai sanallisesti satuta! Kommenteissa saa kuitenkin jakaa ajatuksiaan aiheeseen liittyen.

Kommentit

  • Emilia

    Oot ihan huikee ❤️

    Harmittaa niin paljon ettei kaikki rakkaus ole samanarvoista kaikille. Ei ihminen ole yhtään huonompi jos kiinnostuu samasta sukupuolesta. Hyvä ystävä kertoi hiljattain olevansa biseksuaali enkä koe että maailma olisi mihinkään suuntaan muuttunut. Hän on edelleen yhtä tärkeä

     1
    • Enni

      Kiitos, ihana saada tällainen vastaanotto tälle tekstille <3 Onhan se tosi harmi, minusta rakkaus kuuluu kaikille ja ihanasta-kamalasta rakastumisen tunteesta on myös kaikkien oikeus nauttia. Kiva että suhtudut asiaan noin, uskon että se on tosi tärkeä asia myös ystävällesi.

       1
  • Nimetön Nimetön

    Hieno postaus ❤️

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.