VALIKKO
11.10.2019 12:48

Puoli vuotta terapiaa takana – minkälainen kokemus se on ollut?

terapia-kokemuksia

Eilen oli maailman mielenterveyspäivä, ja halusin kovasti osallistua itsekin siihen. Olen aina osallistunut kaikkiin mielenterveysteemaisiin päiviin, mutta eilen olin yksinkertaisesti niin väsynyt pitkän päivän päätteeksi, että en ehtinyt kirjoittaa. Ajattelin että jaan teille koottuna kaikki blogihistoriani mielenterveysteemaiset postaukset, ja ajattelin edelleen toteuttaa sen. Ehkä joku hyötyy teksteistä, sillä eivät mielenterveysongelmat kosketa vain yhtenä päivänä ja niistä puhuminen auttaa varmasti ihan vuoden jokaisena päivänä.

Viime aikoina postaukset ovat olleet vähän yksipuolisia: psykologiaa ja mielenterveyttä. Elämäni pyörii aika lailla niiden aiheiden ympärillä, sillä koulussa opiskelen psykologiaa ja vapaa-ajalla mielenterveys on suuressa asemassa. Toivon että saisin vaihtelua syksyn myötä postauksiin, sillä liian syvälliset postaukset ovat kyllä ihan jees, mutta ne saattavat olla raskaita aiheita jos niistä postaa jatkuvasti. Luulen että sekä lukijat että kirjoittajakin kaipaa välillä sitä että saa lukea ja kirjoittaa jotakin vähän kepeämpääkin, vaikka aina mielenterveysaiheiset postaukset ovat olleet niitä suosituimpia. Tällä kertaa ajattelin kertoa terapiastani, jossa olen käynyt nyt melkeinpä tasan puoli vuotta. Millainen matka terapia on minulle ollut?

Huom! Kaikki mitä seuraavassa tekstissä puhun, pohjautuu omiin kokemuksiini ja ajatuksiini.

Psykoterapia

Kävin psykoterapiajakson, joka loppui vähän vajaa viisi vuotta sitten. Hyödyin terapiasta, mutta luulen että en olisi ollut tarpeeksi kypsä keskustelupainotteiseen terapiaan. Onneksi valintani oli silloin musiikkiterapia, jossa suuremmassa roolissa oli musiikin vaikutus mielenterveyteen. Ajatus terapiaan hakemisesta uudelleen lähti itseltäni. Kävin juttelemassa kyllä säännöllisesti, mutta tavoitteenani oli eteenpäin menemisen sijaan se että säilyn hengissä ja saan purkaa ajatuksiani. Halusin konkreettisia askeleita myös eteenpäin, enkä sitä että junnaan vuositolkulla paikallani. Ongelmana oli kuitenkin se että mikäli psykoterapian on jo käynyt, täytyy välissä olla viisi vuotta jotta voi hakea uudelleen harkinnanvaraista terapiaa. Löysin kuitenkin terapian, jota voisi hakea jo odottamisaikana: vaativa lääkinnällinen kuntoutus. Vaativa lääkinnällinen kuntoutus myönnetään, jos kriteerit täyttyvät. Sain onneksi hyväksytyn päätöksen Kelalta.

Lähetin paljon sähköposteja eri terapeuteille ja tiedustelin vapaita aikoja. Kaikista kymmenistä viesteistä sain yhden vastauksen vapaasta ajasta. Päätin että tartun siihen oljenkorteen ja käyn tämän terapeutin luona tutustumiskäynnillä. Kemiat kohtasivat ja tuntui että terapeutti ymmärsi minua. Kyseinen terapeutti kuitenkin kehotti vielä tutustumaan muihinkin terapeutteihin, kahteen tai kolmeen, jotta olisin varma päätöksestäni. Lähetin pari viikkoa viestejä aivan vimmatusti kaikille terapeuteille, mutta edelleen kaikilta tuli kielteinen vastaus. Lisäksi en löytänyt yhtään syytä miksen valitsisi ensimmäistä terapeuttia. Pohdin pari päivää asiaa, ja päädyin siihen että valitsen sen ensimmäisen terapeutin. Päätös tuntui oikealta, ja pääsin aloittamaan terapian myös pian. Päätös on tuntunut tähänkin päivään oikealta.

Kelakorvausten kanssa tuli kuitenkin sattuneista syistä ongelmia ja lopputulemana jouduin maksamaan lopulta terapiani itse. Ajattelin kuitenkin että se olisi pieni hinta siitä että saisin psyykeeni kuntoon. Suuri rahanmeno on vaikuttanut paljon elämään, mutta terapia on vienyt minua vastapainona hurjasti eteenpäin.

Ratkaisukeskeinen terapia

Valitsin hieman harvinaisemman suuntauksen terapiasta. Terapiasta on olemassa monenlaisia terapiasuuntauksia, joten niihin tutustumalla kannattaa valita se itselle sopiva terapia. Yleisin on varmaan kognitiivinen psykoterapia. Terapia voi olla lyhyt- tai pitkäkestoista, itsellä se on pitkäkestoista (pari vuotta). Psykoterapiani on ratkaisukeskeistä, jossa keskitytään voimavaroihin ja tulevaisuuteen. Tavoitteena on, että potilas miettii millainen olisi toiveidensa tulevaisuus, ja tätä kohti mennään rakentaen samalla ratkaisuja niihin tekijöihin, jotka ovat tällä hetkellä ei-toivotunlaisia. Ainakin oman terapeuttini kanssa olen käynyt kuitenkin laajasti läpi menneisyyttäni, sillä ilman menneisyyttä ei voi ymmärtää tulevaisuutta. Terapeuttini myös mainitsi jo heti alkuun ettei noudata niin orjallisesti ratkaisukeskeistä terapiasuuntausta vaan yhdistää osittain myös muitakin suuntauksia.

Mitä terapiaan lähtevältä vaaditaan?

Omalla terapeutillani oli kriteerit terapian aloittajalle: täytyy olla tarpeeksi älykäs, osata tarkkailla itseään ja olla motivoitunut terapiaan. Tämä linjaus saattaa kuulostaa tiukalta, mutta terapian toimimisen kannalta nämä tekijät ovat myös omasta mielestäni tärkeitä, vaikkei tällaista rajausta kaikilla terapeuteilla olisi. Mielestäni terapiaan voi olla joko valmis, tai ei-valmis. Omalla kohdallani ainakin ajattelen, että alle parikymppisenä en ole ollut niin kypsä että kykenen havainnoimaan itseäni ja ilmaisemaan itseäni niin että hyötyisin terapiasta. Kun maailmankuva on laajentunut, tieto lisääntynyt, itsehavainnointi- ja ongelmanratkaisukyky parantunut näin iän myötä, koin että nyt olen valmis terapiaan.

Terapiasta hyötyy varmaan parhaiten silloin, kun osaa kypsästi reflektoida omaa toimintaansa ja ajatteluansa. Se on myös tärkeää, että osaa itse kertoa mitä ajattelee ja tuntee, sillä terapeutti ei ole ajatustenlukija. On tärkeää että terapeutti on henkilö, jonka kanssa kemiat kohtaa. Itse hain terapeuttia, joka on vuorovaikutteinen, sillä mielestäni on tärkeää että keskustelu on vastavuorotteista. En itse hyötyisi terapiasta jossa tuntuu että puhuisin seinälle. Terapeutille avaudutaan elämän kipukohdista, joten luottamussuhteen löytyminen on myös tärkeää. Terapiaan lähtijän olisi hyvä muistaa, että terapia on pitkä polku, eikä asiat välttämättä järjesty hetkessä (puhun nyt pitkäkestoisesta terapiasta). Vaaditaan kärsivällisyyttä. Kipeiden asioiden kohtaaminen voi tuntua raskaalle ja henkisesti tosi kuormittavalle, joten siihen olisi hyvä varautua. Terapiassa joutuu kohtaamaan ikäviä tunteita ja muistoja, mutta terapian ei kuulu olla kuitenkaan liian raskasta. Joudut kuitenkin aika varmasti väistämättäkin menemään epämukavuusalueelle.

Terapeutti ei myöskään tee työtä puolestasi, joten siksi motivaatio ja sitoutuminen terapiaan on tärkeää. Työn teet sinä itse, terapeutti toimii tukenasi matkalla ja voi esittää vastavuoroisia kysymyksiä joilla itse löydät omalle kohdalle sopivia ratkaisuja tai vaihtoehtoisia toiminta- ja ajatusmalleja. Mikäli sinulla ei ole motivaatiota parantua, ei terapia ole kummallekaan kuin ajan tuhlausta. Luulen ettet myöskään silloin ole valmis terapiaan.

Oma terapiamatkani

Olen kokenut, että itse hyödyn jokaisesta terapiakerrasta jotenkin. Se saa tunteen, että menen eteenpäin, vaikkakin ihan pienin askelin. Koen että terapia on hyödyllistä, kun lähden sieltä aina luottavaisin mielin pois. Joskus saattaa herätä terapian jälkeen jotakin ikäviä muistoja, ja tätä tapahtui etenkin alkuun kun kävimme elämänjanaani läpi, mutta ne ovat sellaisia tunteita jotka tunnistan kumpuavan menneisyydestä ja osaan erottaa ne nykyhetkestä.

Olen järjestelmällinen ihminen, joka kaipaa täsmällisyyttä myös terapian suhteen. Minulle on tärkeää, että terapiassa on joku punainen lanka jota pitkin kuljetaan ja se on aina samana päivänä samaan aikaan. On myös kiva että terapeutti ottaa huomioon omia ehdotuksiani terapian suhteen. Hyödyn itse siitä että saan kirjoittaa viikon mittaan heränneitä ajatuksia, ja lukea kirjoituksiani terapeutille. Kirjoittaminen on minulle myös itsetutkiskelua. Olen terapian ja kirjoittamisen, ja etenkin näiden kahden yhdistelmän myötä oppinut paremmin lyhyessäkin ajassa tunnistamaan toistuvia negatiivisia toiminta- ja ajatusmalleja. Terapiakäynneillä käymme sitten näitä malleja läpi ja voimme yhdessä miettiä mikä voisi olla vaihtoehtoinen tapa toimia. Terapiasta tulee välillä ”kotiläksyjä”, jotka ovat yleensä olleet kirjoittamista. Tällaiset ”läksyt” edesauttavat sitä että voin omalla toiminnallakin, ja yksin, edesauttaa paranemisprosessia. Työ tapahtuu suurimmalta osin terapiassa, mutta itse teen arjessa päätökset vaikeiden tilanteiden tullen: valitsenko juurtuneen ajatusmallin vai yritänkö selvitä tilanteesta toisenlaisilla keinoilla.

Puolen vuoden matka

Koen että puoli vuotta terapiasta on vienyt minua hurjasti eteenpäin. Se on kuitenkin aivan minimaalinen aika verrattuna siihen kuinka kauan olen sairastanut, joten ei voi olettaa että asiat selkiytyvät hetkessä. En ole kovin kärsivällinen ihminen, joten välillä hidas eteneminen on koetellut hermoja. Haluaisin että asiat tapahtuisivat nyt ja heti, mutta terapia on opettanut minua vähän kärsivällisemmäksi. Asiat tapahtuvat sitten kun on niiden aika.

Kirjoitin myös ennen terapiaa päiväkirjaani, että en kykene ajattelemaan että työ- tai opiskelu olisi ajankohtaista vielä vuosiin. Silti pystyin tänä syksynä aloittamaan taas koulun. Ehkä sekin on merkki eteenpäin menemisestä. Uskon että psykoterapia on monille suuri apu, jos terapeutti kykenee kohtaamaan oikealla tavalla juuri sinun ongelmasi. Terapia on potilaalle henkisen kasvun polku, joka avaa mahdollisesti uusia ovia elämään. Se on omien päänsisäisten rajoitteiden kohtaamista, poistamista ja eheytymistä. Luulen että sitten kun terapia päättyy parin vuoden päästä, olen ihan eri ihminen kuin sen aloittaessa. Hitaasti, mutta varmasti eteenpäin mennen, vaikkakin muistaen että myös mahdolliset takapakit kuuluvat asiaan.

Puhuin omista terapiakokemuksista aika avoimesti, ja kommenttikenttä on myös vapaa aiheesta keskustelulle! Onko sulla kokemuksia terapiasta?

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.