VALIKKO
28.5.2016 00:17

Sekasin?

Näitä Sekasin-tarinoita on pyörinyt jonkin verran sosiaalisessa mediassa ja erään tuttavan innoittamana päätin tulla jakamaan teillekin postauksen aiheesta. Jotkut teistä ehkä tietävät uudesta Sekasin-sarjasta, joka käsittelee mielenterveysongelmia. Sarjassa seurataan neljän nuoren elämää psykiatrisella osastolla.

Valitettavan moni kärsii nykypäivänä mielenterveysongelmista. Mielenterveysongelmista on vaiettu ja se on ollut ikään kuin tabu. Jos ei asiasta puhu avoimesti, se pysyy tabuna. Siksi aion kirjoittaa tämän tekstin. Sairastuneita kohtaan on usein ennakkoluuloja ja negatiivisia leimoja. Viiltelevä nuori on huomiohuora, skitsofreenikko on foliohattu päässä kulkeva hullu ja masentunut on laiska. Mielenterveyden ongelmista kärsivät ovat kuitenkin ihan yhtä lailla ihmisiä kuin kaikki muutkin.

Kukaan ei valitse mielenterveyden ongelmiin sairastumista. Siksi ajattelin nyt kertoa tarinani. En ole syyllinen siihen että sairastuin. Miksi minun täytyisi siis hävetä?

IMG_20141211_204226

Yläasteella minua alettiin kiusata. Se oli osasyy sille, mitä myöhemmin tulisi tapahtumaan. Aloin kahdeksannella luokalla eristäytyä, sekä kiusaamisen että kavereiden hylkäämisen takia. Sen hetken kaverini lopettivat vain yhtäkkiä minulle puhumisen ja jättivät minut välitunneilla yksin. Korvasin yksinolon tuoman tuskan sillä että luin välitunnit koulukirjoja, jotta minun ei tarvitsisi vain istua yksin nurkassa. Luin koulukirjoja joka hetki: välitunnilla, kotona, missä vain ikinä olinkaan. Iltaisin laskin matematiikan laskuja puoleen yöhön asti ja tuntui että seinät romahtavat niskaan, sillä elämääni ei kuulunut mitään muuta kun koulu ja vietin vain kaiken aikani omassa huoneessani.

Yhdeksännellä luokalla sain muutaman uuden kaverin ja hetkeksi elämä kääntyi parempaan suuntaan, mutta lukion alkupuolella hekin hylkäsivät minut. Olin taas aivan yksin. Paikkasin yksinäisyyden koulutehtävillä. Aloin myös viillellä. Oikeastaan olin aloittanut sen jo seitsemännellä luokalla, mutta lukion ensimmäisellä luokalla se jatkui pahempana. Helpotti oloa kun siirsi henkisen kivun fyysiseksi kivuksi.

pic_70

Lukion ensimmäisellä luokalla paloin loppuun. Luin kokeisiin vielä kahdelta yöllä, vaikka seuraavana päivänä koulussa täytyi olla kahdeksalta. Vedin kokeista kymppejä, mutta lopulta en enää jaksanut. Ensimmäiseen jaksoon meille oli tehty valmiit lukujärjestykset ja joka päivä oli koulua kahdeksasta neljään. Vapaa-aika meni koulutehtäviä tehdessä ja perfektionistina kaikki piti tehdä täysillä. Aloin miettiä onko elämä elämisen arvoista, kun ei ole kavereita, elämä pyörii koulun ympärillä ja koko ajan masentaa. Elämääni rajoitti myös todella paha oksentamisen- ja bakteerien fobia. Päädyin sitten yrittämään itsemurhaa. En onnistunut, mutta jouduin psykiatriselle osastolle lähes vuodeksi. Se vuosi oli täynnä kipua ja tuskaa, mutta kasvoin myös ihmisenä tosi paljon. Osastolla tapasin myös aivan ihania ihmisiä jotka toimivat aivan mahtavana vertaistukena <3

Sairaalasta pääsemisen jälkeen asiat kärjistyivät taas itsemurhayritykseen. En onnistunut tälläkään kertaan. Sairaalassa vietin taas jonkun aikaa, mutta elämä kääntyi hetkeksi parempaan suuntaan kun lähennyin erään sukulaiseni kanssa. Hän jaksoi piristää minua aina. Kävimme museoissa, maalasimme ja askartelimme yhdessä. Olin kuitenkin kaikesta huolimatta jatkuvasti alakuloinen.

Lukion kolmannella luokalla makasin päivät sängyllä ja toivoin että tuska päättyisi. Kaikki vaati voimia, jopa hengittäminen. En jaksanut liikkua kotoa minnekään enkä nähnyt elämässä yhtään mitään järkeä. Tuntui siltä ettei minua ole tarkoitettu elämään. Yritin tappaa itseni lääkkeillä. Olin halunnut kuolla jo niin pitkään, monta vuotta. Vielä tuona aamuna hymyilin iloisesti kameralle mutta silmistä näkee tuskan. En itkenyt, olin pikemminkin iloinen ettei tarvitsisi enää kestää. Nielin lääkkeet ja menetin tajuntani pitkäksi aikaa. Seuraavat hatarat muistikuvat ovat vasta kahden päivän päästä. Jouduin aikuispsykiatrian osastolle noin kuukaudeksi, jossa elämä oli täyttä helvettiä.

IMG_20160405_211708

Vähitellen aloin kuitenkin mennä parempaan suuntaan, sillä halusin vain pois sairaalan lukittujen ovien takaa. Aloin keksiä elämääni jotain mielekästä. Siitä alkoi parantumisprosessi, joka on nyt menossa eteenpäin hyvää vauhtia. Jaksan tehdä enemmän asioita ja tiedän että elämälläni on tarkoitus. Käyn kuitenkin päivälukion kuuteen vuoteen. Jos saisin päättää, kävisin koulua samalla tavalla kun muutkin. Ei ole kyse laiskuudesta.

Elämä ei ole elämisen arvoista, jos ei ole syytä elää. Jokaiselle kuitenkin löytyy varmasti se oma juttu joka vie elämässä eteenpäin ja joka tekee elämästä mielekkään. Koskaan ei kannata luovuttaa, sillä silloin ei tiedä mitä tuleman pitää. Elämässä on vaikeita hetkiä, mutta niistä on mahdollista päästä yli. Jos ei selviä yksin, niin olisi hyvä uskaltaa rohkeasti pyytää apua. Et varmasti ole ainoa ongelmiesi kanssa. Kaikesta selviää, olethan selvinnyt tähänkin asti <3

DSC06977 kopio

Kommentit

  • Sydämellä Niina

    Ihana postaus ja etenkin tuo vika virke <3 Niin totta! Oot rohkea kun kirjoit tästä! Mä tiiätkö niin mietin kirjotanko itse vai en, mutta ehkä voisin kuitenkin kirjottaa jos vaan löydän sopivan hetken tähän ja mietin mitä edes kirjottaisin aiheesta.. 🙂 Hyvä kun oot selvinnyt kaikesta elämässäsi, vaikka välillä on ollut ihan pohjalla, niin nykyää mäkin ajattelen, että oonhan selvinnyt paljon pahemmastakin!

     0
  • Maria R

    Aivan mahtavaa, että kirjoitit tästä aiheesta, olet vain niin uskomaton. Herkistyin viimeisessä kappaleessa. Niin kauniisti kirjoitettu. Toivon, että jaksat yrittää viimeiseen asti ja kamppailet. Mä tuen sua. Olet ihana, upea ja rohkea. ♥ Tämä aihe ei saa olla tabu! 🙂

     0
  • Enni Maria

    Voi miten ihana kuulla <3 Kiva että tykkäsit tästä kirjotuksesta. Ja ihanaa, kiitos paljon 🙂 Sä olet kans niin vahva ja rohkea! Oon samaa mieltä, musta on tärkeää että näistä asioista puhutaan avoimesti 🙂

     0
  • Enni Maria

    Kiitos paljon <3 Hei kirjota ihmeessä, mulle ainakin tuli tosi helpottunut olo kun sain kirjoittaa tästä! 🙂 Niinpä, sitä hoen itselleni jos joskus tuntuu raskaalta 🙂

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.