VALIKKO
17.9.2017 13:33

Suhteeni liikuntaan + syömishäiriö

Aattelin kirjoittaa mun suhteesta liikuntaan, kun se on itselle ajankohtainen aihe. Syksyisin saa aina jotenkin ihan uuden inspiksen urheilla, ja vaikka tähän mennessä jokasyksyinen lenkkeilyinspiraatio on päätynyt urheilukieltoon, niin jaksan aina joka syksy toivoa, että josko nyt löytäisin taas tasapainon liikkumisen kanssa. Oon myös sairastanut syömishäiriötä, ja siitä jäi ikävä maku liikuntaa kohtaan. Aattelin avautua ja kirjoittaa myös siitä, kun se liittyy aiheeseen.

Aloitin urheilun kunnolla kahdeksannella luokalla. Olin sitä ennen harrastanut jalkapalloa muutaman vuoden ala-asteella, mutta siihen ne urheiluharrastukset sitten jäikin. Joskus harvoin kävin pikkuveljen kanssa talvisin hiihtämässä, mutta vähitellen aloin kyllästyä siihen, että kaikki aika kuluu omassa huoneessa tehden koulutehtäviä, kaipasin jotain fyysistä tekemistä joka sai ajatukset muualle.

liikunta 3

Aloitin lenkkeilyn, ja innostuin siitä. Lisäksi harjoittelin ahkerasti spagaatia, kun sain inspiraation kaveriltani joka harjoitteli sitä myös. Kaksikymmentä senttiä pohjaan vaihtui kymmeneksi sentiksi, ja pian sainkin se jo pohjaan asti. Se toi lisämotivaatiota liikuntaan, kun huomasin että onnistun jossakin. Oon lapsesta asti ollut aika notkea, mutta se että sain spagaatin pohjaan omin avuin alle kuukaudessa, oli iso saavutus mulle.

Lenkkeilystä ja venyttelystä tulikin mulle rakkaat harrastukset, ja huomasin kuinka liikunnan myötä itseluottamus kasvoi. Liikunta oli keino purkaa stressiä ja se sai hyvälle mielelle. Lenkkeilyn lisäksi kävin kuntosalilla ja tein lihaskuntoharjoitteita kotona. Olin hyvässä kunnossa, jaksoin toimia arjessa ja liikunta oli tärkeä tekijä, joka yhdisti mua ja mun sen hetkistä parasta kaveria. Lenkkeiltiin yhdessä, käytiin suunnistamassa, oltiin salilla ja tuettiin toisiamme treenaamisessa.

Lukion toisella luokalla aloitin sirkuksen, joka toi lisämotivaatiota urheiluun. Olin ensimmäistä kertaa elämässä kunnolla ohjatussa liikuntaharrastuksessa, ja se oli ihan erilaista kuin treenata yksin kotona, kun joku oli siinä ohjaajana ja tsemppaajana. Sirkus vei ihan täysin mun sydämen ja rakastin sitä lajia.

liikunta 1

Lukion kolmannella luokalla mulla aloitettiin lihottava lääke, joka sai ruokahalun kasvamaan ja painon nousemaan ihan hurjaa vauhtia. Kukaan, joka ei ole lihottavia lääkkeitä syönyt, ei pysty kuvittelemaankaan millainen ruokahalu on koko ajan. Aloin ahmia, ja silloin ruoaksi kelpasi ihan mikä tahansa. Yritin urheilun avulla kontrolloida painoa, mutta kun painoa kertyi viisikin kiloa viikossa, alkoi koko touhu turhaannuttaa. Olin usein salilla viisikin tuntia putkeen, kävin ryhmäliikuntatunneilla monesti viikossa ja hiihdin montakymmentä kilometriä joka päivä, mutta paino vaan nousi ja nousi. Masennuin, liikunnasta meni maku ja aloin vihata liikkumista. Lopetin liikunnan moneksi vuodeksi ja paino oli minulle epätyypillisesti ylipainon puolella. Olin aina ollut hoikka tyttö, mutta muuttunut kehonkuva sai itsevihan suureksi.

Kun sitten lihottava lääke lopetettiin lukion neljännellä luokalla, huomasin että paino alkaa helposti putoamaan. Sain siitä puhtia liikkumiseen, ja vaa’an pienenevä luku motivoi pidentämään lenkkejä. Aloitin tauon jälkeen sirkuksen, joka olikin aluksi tärkeä harrastus, mutta pian liikunnan ilo muuttui vain painon tarkkailuksi ja tavaksi laihduttaa aina vaan lisää ja lisää. Samoihin aikoihin aloin vähentää syömisiä, ja liikunnasta katosi vähitellen ilo aivan kokonaan. Vaa’an luku pieneni pienenemistään samoihin aikoihin kun päivittäiset viiden kilometrin lenkit vaihtuivat viidentoista kilometrin lenkkeihin. Elämä pyöri kaloreiden, kilogrammojen ja kilometrien ympärillä. Vihasin itseäni, olin mielestäni kuvottava ja ylipainoinen, vaikka painoindeksi näyttikin vakavasti alipainoista. Jouduin lopettamaan sirkuksen kun joka tunnin jälkeen meinasin pyörtyä, päässä heitti ja kotimatkalla meinasin ajaa puskaan kun koordinaatiokyky ei enää toiminut. Lopulta jo pelkkä huoneen päästä päähän kävely sai sydämen sykkimään niin kovaa että luulin että saan sydänkohtauksen, hiukset putosivat päästä ja vaatteet täytyi ostaa lastenosastolta. Halusin parantua, mutta kun en sietänyt painon nousevan, niin parantuminen kääntyi siihen että menin aina vaan huonompaan kuntoon.

liikunta 4

Sitten, monen vuoden sairastamisen jälkeen, sain vihdoin motivaatiota parantua, sillä elämässä ei tuntunut olevan enää yhtään mitään iloa. Halusin taas elää ja olla se sama vanha Enni, joka olin ennen sairastumista. Otin itseäni niskasta kiinni ja uskaltauduin vähitellen lisäämään annoskokoja. Peilikuvani kasvoi silmissä, mutta itkua niellen hyväksyin sen ja aloin saavuttaa taas normaalia painoani. Paraneminen kävi hitaasti, mutta oli sen arvoista. Aloitin noihin aikoihin myös blogin pitämisen ja se helpotti paranemisprosessia. Näin itseni kuvista, ja ajattelin että olen kai ihan sopiva tällaisena. Vanhoihin kuviin palaaminen sai huomaamaan kuinka paljon olin edistynyt, ja se sai minut jaksamaan taistelua.

Vähitellen olin saavuttanut biologisen painon ja siinä se on pysynyt tähän päivään asti. Kaikki taistelu oli sen arvoista. Kamppailen vieläkin joskus paino- ja syömisahdistuksien kanssa, mutta syömishäiriö on sellainen, joka kummittelee mielessä vielä pitkään, vaikka suurin parantuminen onkin tapahtunut. Ja se vaikuttaa liikuntaan. Suhteeni liikuntaan on ristiriitainen, pidän siitä, mutta toisaalta se muuttuu niin helposti suorittamiseksi. Joukkuevoimistelun aloittaminen on kuitenkin ollut hyvä päätös, varsinkin kun kyse ei ole mistään hulluna treenaavasta kilpailujoukkueesta. Treeneissä on mukavaa, treenit on sopivan raskaat ja porukka on mukavaa. Mut otettiin hyvin joukkoon, eikä käynyt niin kuin yleensä, että jään heti aivan yksin.

liikunta 2

Oon myös jo monta vuotta koittanut varovasti aloittaa lenkkeilyn, tosin se varovasti on tarkoittanut nyt viimeiset kolme vuotta sitä että aloitan parin kilometrin lenkeillä ja sitten muutaman juoksukerran jälkeen siirryn kymmenen kilometrin lenkkeihin, sitten tulee selkäkivut, ja sitten löydän itseni fysioterapeutin luota pohtimasta mikä meni taas vikaan. Mutta jos tänä syksynä onnistuisin ja löytäisin sen balanssin liikunnan suhteen. Sopivasti lepoa, aloitan hitaasti enkä pakota itseäni liikkumaan jos ei tee mieli. Ehkä tänä syksynä saan taas nauttia liikunnasta niin kuin ennen sairastumistakin?

Minkälainen suhde teillä on liikuntaan?

Kommentit

  • Niina

    Tää postaus oli todella rehellinen ja mielenkiintoinen! Kiitos siis, että tein tämän. Toivon, että opit nauttimaan liikunnasta taas 🙂 Toivon samaa myös itselleni!

     0
  • Enni

    Kiitos, kiva kuulla että tykkäsit, tää kommentti sai mut iloiseksi 🙂 Samat sanat <3

     0
  • ELLI

    Rohkea teksti, aivan loistava<3 Oon itse kamppaillut saman ongelman kanssa, joten osaan samaistua hyvinkin vaikka se onkin vaikea myöntää… Saanko kysyä, miksi sulla aloitettiin lihottava lääke, olitko niin pieni silloin vai liittyykö vain johonkin muuhun? Jos tää on liian henkilökohtaista, muista ettei sun ole pakko vastata tuohon!! 🙂 Pääasia, että sulla on nyt oikea suunta, saat olla tosi ylpeä itsestäsi<3

     0
  • Enni

    Kiitos tosi paljon, kiva että tykkäsit! Voi eiii 🙁 Mt-ongelmien takia, joista oonkin avautunut enemmän tässä postauksessa, jos kiinnostaa niin sieltä voi lukea enemmän: https://enniaurore.blogspot.fi/2016/05/sekasin.html. Kiitos, tsemppiä sullekin näiden ongelmien kanssa! 🙂

     0
  • ELLI

    Oi kiitos tosta linkistä, täytyykin käydä kurkkaamassa myös se! 🙂

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.