VALIKKO
24.5.2017 18:46

Tuurin reissu

Pappa kysyi joku aika sitten että miltä kuulostaisi jos lähdettäisiin käymään Tuurissa ja tietenkin me suostuttiin siihen. Eilen lähdettiinkin sitten heti aamusta ajelemaan sitä kohti. Pappa ei itse tullut Tuuriin mukaan, vaan jätti meidän päiväksi sinne. Kierreltiin kaikessa rauhassa liikkeitä ja sit käytiin syömässä hampurilaiset ja jäätelöt. Huh, nuo ateriat oli oikeesti ihan älyttömän isoja, ei niitä kyllä jaksanut syödä kokonaan 😀 Mutta ihan hyvää ruokaa siellä oli. Harmillisesti siellä oli tosi isot remontit meneillään ja fiilis oli vähän stressaantunut sen takia kun työmiehiä pyöri ympäriinsä ja joka puolelta kuului porausta ja naulaamista. Pappa oli kuitenkin valinnut meille shoppailupäiväksi rauhallisen päivän, eli onneksi porukkaa ei siellä juurikaan ollut. Tavaroiden hintataso myös yllätti, ihan yhtä kallista siellä oli kuin muuallakin, ja etenkin vaatteet maksoivat todella paljon. Kiva päivä oli silti, sää oli aivan ihana ja meillä oli tosi hauskaa. Kameraa en ottanut mukaan, mutta tässä muutamat kännykkäkameran otokset. Alempana esittelen myös ostokset.

IMG_9479411
Screenshot_20170523-200517
IMG_05793711
Screenshot_20170523-200507
Screenshot_20170523-200642

Screenshot_20170523-201009
20170523_182034

Ostokset:

IMG_9479347211

Tää paita oli niin kiva, että kalliista hinnasta huolimatta se tarttui matkaan. Hintaa taisi olla jotain 25€. Siinä tuli myös tollanen koru mukana, se sopii kivasti ton paidan kanssa.

DSC01306

Tuurin korukaupan valikoima oli ihan älyttömän hyvä. Olin kattellut Nominationin omilla sivuilla muutamaa korulaattaa mun Nominationiin, mutta en ollut saanut aikaseksi tilata niitä kun ne tuli jostain kauempaa. Tuurista kuitenkin löytyi just ne korulaatat mitä olin katsonu: kameran kuva ja voimistelija. Voimistelija oli vielä alennuksessa vain 10€. Kiva kun ei siis tarvinnut alkaa tilailemaan niitä. S osti vielä mulle ylioppilaslakkilaatan ylioppilaslahjaksi. Olinkin haaveillut sellaista valmistujaislahjaa, mutta sekin olis pitänyt tilata ulkomailta.

DSC01297

Sitten ostin muutamat Mentokset, kun ne oli niin halpoja ja ne on ihan mun suosikkeja. Olin myös etsinyt Essencen kynsinauhojen hoitokynää, joka on ainakin ollut kaikkialta loppunut, mutta Tuurissa oli onneksi sellaisia. Oon käyttänyt sitä nyt muutaman kerran, eikä vielä kyllä oo mitään suurempia muutoksia näkynyt kynsinauhoissa, mutta toivottavasti se auttaa sit paremmin jos sitä käyttää pidemmän aikaa. Tuurissa oli myös ihan jättisuuri valikoima Freemanin tuotteita (hehkutan niitä aina täällä, mut ne vaan on niin parhaita :D), joten tollanen yllä näkyvä kasvonaamio tarttui myös mukaan. Oon käyttänyt sitäkin kerran ja tykkäsin kyllä tosi paljon.

Kommentit

  • Enni

    Kiitos, mäkin tykkään siitä tosi paljon 🙂 Joo suosittelen kyllä käymään, remontit toki vähän harmitti, mutta muuten siellä oli kyllä tosi kivaa 🙂

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.