VALIKKO

Autoton perhe

20.6.2019 14:28

Autottomuus ahdistaa ja vauva valvottaa

Autottomuus ahdistaa ja vauva valvottaa

 

Palasin kaksi viikkoa sitten töihin. Päivässä on tullut vähintään 19,5 – 24 kilometriä pyöräilyä. Parhaimpina päivinä 38 ja 45 km. Kerran oli lähellä, ettei ylittynyt 60 kilometriä, kun oli pari palaveria kaupungilla ja esikoisen hoitoon viennit ja haut. Mies kuitenkin armahti sen verran, että kävi hakemassa lapsen hoidosta ja toi kotiin. Sähköpyörällä on ollut suhteellisen kevyt ajella ja kelitkin ovat suosineet. Akku riittää myös huomattavasti pidemmälle niinä päivinä, kun ei vedä pyöräkärryä perässä. Testasimme esimiehen kanssa, kumpi ehtii aiemmin kaupungilta takaisin työpaikalle. Yllättäen minä olin pyörän kanssa hieman nopeampi, kuin hän autolla.

 

Palavereihin pääsee helpommin pyörällä kuin autolla

 

”Ahdistus iski ensimmäistä kertaa nyt juhannuksena. Tuntuu ettei ilman autoa pääse mihinkään tai se on vähintäänkin hankalaa.”

 

Kuten olen aiemminkin sanonut, niin autosta luopuminen ei ole vaikuttanut meidän arkeemme juuri mitenkään. Ahdistus iski ensimmäistä kertaa nyt juhannuksena. Tuntuu ettei ilman autoa pääse mihinkään tai se on vähintäänkin hankalaa. Mökkikutsuihin ei ole voinut koko kesänä vastata myöntävästi, koska emme ole kehdanneet lainata autoa enempää kuin sen yhden kerran terassikalusteiden siirtämistä varten. Meinasimme lähteä lasten kanssa veneellä saareen telttailemaan, mutta juhannukseksi on luvattu vesisadetta ja ukkosta. Emme halunneet ottaa riskiä, että olemme veneellä keskellä järveä, kun ukkosmyrsky vyöryy päälle. Toisena vaihtoehtona mietimme telttailua ihan maissa, mutta Jyväskylän lähistöllä ei ole oikein hyviä telttailupaikkoja 20 kilometrin säteellä, johon sähköpyörän kantama riittäisi. Tai jos on, niin paljasta se nyt!

 

Hyötyliikunnan lisäksi voi ihastella työmatkalla lampaita

 

Olemme tässä pikku hiljaa kypsytelleet ajatusta myös talvipyöräilystä. Kohta kahden kuukauden autottomuus kokeilun jälkeen, on kuitenkin selvää, ettemme pärjää täysin ilman autoa. Se rajoittaa liikaa vapaa-ajanmenoja. Tuntuisi kuitenkin tyhmältä ostaa joku farmari pihaan ruostumaan, jotta sitä voisi käyttää pahimpina lumikaaospäivinä ja silloin tällöin kesämenoissa. Yksi vaihtoehto, jota olemme pyöritelleet, on asuntoauton ostaminen. Sillä voisi ihan hätätapauksessa ajaa talvellakin, jos polkupyörä ja pyöräkärry juuttuvat hankeen ja se mahdollistaisi kesäreissut lasten kanssa. Meneminen ei olisi niin aikatauluihin sidottua, kun autossa voi nukkua ja syödä. Lisäksi muun ajan asuntoautoa voi vuokrata ja näin saada kuluja katettua. Olemme käyneetkin muutamaa jo katselemassa ja saa nähdä päädymmekö syksyllä sellaiseen ratkaisuun.

 

Ja kaupungintalon kukkia

 

Vauva valvottaa öisin

 

”Tänäkin aamuna olin niin väsynyt, että soitin työmatkalta miehelle hädissäni, että unohdin päästää koiran sisälle aamupissan jälkeen.”

 

Töihin paluu on sujunut aika mutkattomasti, vaikka heti ensimmäisillä viikoilla on päässyt tekemään jo kunnolla töitä. Miehellä on kotona sujunut hyvin lasten kanssa ja vauvankin eroahdistus äidistä helpotti heti, kun poistuin näköpiiristä. Imetän edelleen 11 kuukauden ikäistä vauvaa ja tietysti vähentyneet imetyskerrat päivällä kostautuvat yöllä. Vauva tankkaa menetettyä läheisyyttä ja ravintoa öisin. Esikoinenkin kaipaa äidin syliä ja kömpii öisin sivuvaununa olevasta sängystään minun ja miehen väliin nukkumaan.  4 henkilöä samassa sängyssä ja 3-4 yö herätystä, niin väkisin alkaa väsyttämään. Aamulla vauva herättää 5-6 välillä ja siitä sitten reippaana töihin.

 

Lounastauko ja taas jaksaa

 

Tänäkin aamuna olin niin väsynyt, että soitin työmatkalta miehelle hädissäni, että unohdin päästää koiran sisälle aamupissan jälkeen. En kuulemma ollut. Sisältä löytyi. Säälittää koko koira, kun se on niin vähälle huomiolle jäänyt lasten syntymän jälkeen. Aamupalaverissa lupasin ottaa yhden homman hoitaakseni ja puolen päivän maissa minun piti käydä kysymässä työntekijältä, että minkä homman lupasinkaan hoitaa. Onneksi nyt on muutama päivä vapaata. Me varmaan vietetään kaupunkijuhannusta kotona siivoten.

Kommentit

  • Nimetön Laura

    Ei kesälomamenoja tarvitse perua, vaikkei autoa omistaisi. Me vuokraamme tarpeen mukaan auton. koska sitä ei arjessa tarvitse ja vkl menotkin menevät omalla painollaan ilman autoakin, olemme päätyneet vuokraamaan auton aina koko kesälomakaudeksi, nykyisellään 2-3 kk. Eihän se halpaa ole, mutta edullisempaa kuin auton omistaminen ja autosta ei ole sellaista vaivaa kuin omistaessa. Mutta ei tarvitse siis kieltäytyä mökkikutsuista tai miettiä kesälomamenoja autottomana.

     0
    • Noora Inkeroinen

      Hei Laura, Näinhän se on. Auton vuokraaminen silloin tällöin on halvempaa, kuin sen omistaminen kokoaikaisesti. Tämä kirjoitus oli enemmän tämmöinen yhden päivän juhannusahdistus, joka on alkanut jo helpottamaan. Arki sujuu ilman autoa hyvin. Me olemme vain autollisina ihmisinä tottuneet siihen, että joka viikonloppu voi kulkea minne haluaa ja milloin haluaa. Ymmärrettävästi tällainen elämäntyylin muutos kerta heitolla aiheuttaa myös pohdintoja siitä, että olisiko auton kanssa helpompaa. Vaikka toisaalta, eipä meiltä muita menoja ole jäänyt välistä, kuin nuo mökille menot. Me luovuimme autosta vasta 1.5.2019, niin jotenkin tuntuisi itsestä hölmöltä olla heti vuokraamassa / lainaamassa autoa, kun tarkoitus oli yrittää pärjätä ilman. Myöhemmin varmasti tulemme autoa käyttämään tarpeen mukaan. Kesää enemmän minua mietityttää talvella pärjääminen ilman autoa, kun lapset pitäisi viedä hoitoon, töihin on ehdittävä ajoissa eikä aura-auto ole välttämättä ehtinyt käydä. Julkisesta liikenteestä kirjoitinkin aiemmin, miten se ei meidän tilanteessamme palvele. Miten teillä on sujunut talvi autottomana?

       0
  • -R

    Saisikohan vauvan läheisyyden tarvetta täytettyä päivällä isän toimesta enemmän? Vaikka kantorepussa (eikös teillä semmonen ollut?) kanniskelemalla kotihommia tehdessä? Tai jos isä tarjoaisi maitoa pullosta samalla sylitellen? Voihan toki olla, että on vaan äiti-ikävä johon ei auta kuin äiti 🙂

    Autoasioista, tosiaan tuo auton vuokraaminen on vaihtoehto mutta Jyväskylästä löytyy myös yhteiskäyttöautoja esim: https://www.easycar.io/ ja https://www.24rent.fi/#/ . Tarkemmin en noihin ole tutustunut mutta jos autotarvetta on niin kannattanee tutustua :D. Ja onpa jossain esitetty sekin, että kun autottomana säästää pitkän pennin, voi välillä ajella sitten taksilla ja paljon halvemmaksi tulee kokonaisuudessa kuitenkin. Ja jos nyt ei koko matkaa taksilla, niin julkisenliikenteen ja taksin yhdistelmällä?

    Tsemppiä ja jaksamista valvomisiin!

     0
    • Noora Inkeroinen

      Hei R, Lapset saavat varmasti tarpeeksi läheisyyttä isältään päivän aikana. Tässä tapauksessa taitaa olla kyse juurikin mainitsemastasi äiti-ikävästä. 🙂 Kuten tuossa Lauralle aiemmin kommentoin, niin auton vuokraaminen / lainaaminen jo tässä vaiheessa tuntuu itsestä hieman hölmöltä, kun autotonta elämää on takana niin vähän aikaa. Myöhemmin tulemme varmasti lainaamaan/vuokraamaan autoa tarpeen mukaan. Kiitos noista linkeistä. Täytyy tutustua noihin yhteiskäyttöautoihin. Ja kiitos, eiköhän tämä tästä ala helpottaa!

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.