VALIKKO

Autoton perhe

9.7.2019 05:30

Joutsan joutopäivät ovat joka vuotinen perinne

Joutsan joutopäivät

 

Joutsa, Joutsan joutopäivät, joutomies, joutenolo. Olen käynyt Joutsan joutopäivillä lapsesta asti ja jättänyt niiden vuoksi isompiakin festareita välistä. Viime vuonna jouduin olemaan pois synnytyksen takia. Lapsuusmuistoihin kuuluvat markkinalakut, Nylon Beat uimarannalla sekä poliisiautokyyti kotiin, kun olin eksynyt isästä ja pikkuveljestä Joutopäivä meiningeissä. Teininä Joutsan joutopäivät vietettiin talomuseolla, riihidiscossa ja vaihdettiin suudelmia heinäpaaleilla. Joutsan joutopäivät ovat muuttaneet muotoaan noista ajoista ja eturivin artistien (Antti Tuisku, heti Idolsin jälkeen) sijaan siellä esiintyy enää muutama tunnettu bändi/laulaja. Riihidisco on vaihtunut Kellarin garden partyihin ja yökerhoksi muuttuvaan Huttulan huoltoasemaan. Silti joutopäiviin liittyy oma nostalgiansa ja siellä tapaa varmasti lapsuudentuttuja.

 

Kellarin Garden Party aluetta

 

”Joskus nuorempana isommat tissit olisivat voineet olla kivakin juttu –”

 

Joutsan ja Jyväskylän välillä on 69 kilometriä ja koska meillä ei ole autoa turvauduin linja-autokyytiin. Laitoin itseni valmiiksi ja suuntasin matkakeskukselle. Nykyään tämä käsite kattaa suihkun, meikkaamisen ja pukeutumisen lisäksi imettämisen. Vaikka imettää juuri ennen lähtöä, niin silti kotiin palaa pari kuppikokoa suurempana. Joskus nuorempana isommat tissit olisivat voineet olla kivakin juttu, mutta nyt maito lähinnä pakottaa rintoja ja saa haluamaan pian takaisin vauvan luokse. Joutsan suuntaan kulki hyvin yhteyksiä ja ehdin helposti kavereiden 30v juhliin, jotka vietettiin Joutsan joutopäivien yhteydessä. Takaisin tulo sen sijaan osoittautui ongelmalliseksi. Vaihtoehtona oli kello 22:40 tai 2:30 linja-auto. Yöksi jääminen ei ollut vaihtoehto, sillä olen noudattanut aika tarkasti sääntöä, jonka mukaan vauvan luota voi olla pois 1h/ikäkuukausi ja myöhemmin 1yö/ikävuosi. Aiemmalla bussilla juhlat jäisivät kesken ja viimeisellä olisin kotona neljän aikoihin. Lisäksi olisin joutunut turvautumaan taksikyytiin, sillä Jyväskylän paikallisliikennettä ei enää yöaikaan kulkenut meille.

 

Heinäseiväs

 

Joutsan joutopäivät

 

Joutsan joutopäivät huvialue

 

Lapsille kotieläimiä ja polkutraktoreita

 

Joutsan joutopäivät sisältävät ohjelmaa torstaista sunnuntaihin ja tekemistä riittää kaiken ikäisille. Ohjelman löydät täältä. Itse kävin lauantaina pyörähtämässä markkinatorilla, maatalouskonenäyttelyssä ja Kukko & Kilin kotieläinpihalla, missä lapsille oli polkutraktorirata ja esillä paikallisia ruoantuottajia sekä tuotteita. Joutsan uimarannalla eli tuttavallisemmin uikilla järjestettiin tukkilaismaratonin SM -kisa, jonka jälkeen tietysti tukkilaistanssit Arja Korisevan johdolla. Ystävien 30v juhlien jälkeen, joihin paikallinen poliisipartio saapui laulamaan auton kaiuttimista onnittelulaulun, suuntasimme Garden partyihin kuuntelemaan Vilma Alinaa sekä Roope Salminen & Koirat yhtyettä.

 

Arja Koriseva keräsi yleisöä katutansseihin

 

Tukkilaismaratonin SM -kisat käytiin täällä

 

”Mieli olisi tehnyt jäädä, mutta sitten ajattelin itseäni kahden aikaan yöllä tilaamassa Tiksulta (paikallinen grilli) kokolihahampurilaista ja vauvan aamu viiden herätystä.”

 

Vilma Alina Joutsan joutopäivillä

 

Olin juuri maksanut sisään ja katsoin kellosta, että seuraavan linja-auton lähtöön oli 30 minuuttia aikaa. Meno oli hyvä ja ihmiset nauroivat, tanssivat ja juttelivat. Mieli olisi tehnyt jäädä, mutta sitten ajattelin itseäni kahden aikaan yöllä tilaamassa Tiksulta (paikallinen grilli) kokolihahampurilaista ja vauvan aamu viiden herätystä. Mies kyllä nousisi lasten kanssa, mutta olen niin herkkä lasten äänille, etten saa enää kunnolla nukuttua. Lopulta olin jahkaillut niin kauan, että jouduin juoksemaan Joutsan keskustasta valtatien varteen, mistä linja-autot lähtevät. Onneksi Joutsan kokoisessa paikassa ei ole pitkiä etäisyyksiä. Roope Salminen vaaleanpunaisessa paidassaan tuli nähtyä vain yleisössä ja Huttulan tahmea tanssilattia jäi tänä vuonna kokematta, mutta ilta oli hauska siihen asti. Auton kanssa ilta olisi todennäköisesti jatkunut pidempään, mutta toisaalta sitten ei olisi voinut nauttia juomatarjoilusta.

 

Joutsan erikoisuus. Yökerhoksi muuntautuva huoltoasema

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.