VALIKKO

Autoton perhe

19.8.2019 05:30

Meidän pihaan muutti Airbnb hotelli

Meidän pihaan muutti Airbnb hotelli

 

Aika esitellä meidän talven plan B ja Airbnb hotelli. Olemme olleet koko kesän autoton perhe ja lisääntyneestä liikunnasta sekä hyvinvoinnista innostuneena päätimme olla enää hankkimatta henkilöautoa pihaan seisomaan. Aiomme jatkaa pyöräilyä ympäri vuoden. Kuten aiemmin kirjoitin, täysin autotonta elämää emme tämän kokeilun perusteella halua jatkaa, sillä se rajoittaa liikaa vaellusharrastusta ja sukulaisvierailuja pienille paikkakunnille.

 

Talveksi pitää keksiä plan B pyöräilylle

 

Auton omistamiselle on useita vaihtoehtoja, kuten aiemmin kirjoitin täällä. Mikään näistä ei kuitenkaan tuntunut sopivan täysin meidän elämäntilanteeseemme. Vuokra-auto ja julkiset pitemmille matkoille kyllä, mutta entä se talvikaaosaamu, kun lapset pitäisi saada hoitoon ja itse päästä töihin, eikä pyöräkärry kulje hangessa? Siinä tilanteessa ei ehdi selvitellä vuokra-autotarjontaa, saati lähteä hakemaan sitä jostain. Taksi silloin tällöin käytettynä tulee varmasti edullisemmaksi kuin auton omistaminen, mutta siinäkin on oma hommansa aamuisin viritellä kaksi turvaistuinta kyytiin. Lisäksi veikkaan monen muunkin kaipaavan taksia, jos aura-auto ei ole vielä ehtinyt käymään.

 

Think outside the box

 

”Lupaan jatkossakin kertoa kaikki ne tilanteet, jolloin turvaudumme auton käyttöön ja miksi tähän ratkaisuun päädyttiin.”

 

Pitkällisen pohdinnan tuloksena meidän pihaan muutti asuntoauto. Perustelimme itsellemme asuntoauton ylivoimaista järkevyyttä siten, että se toimii reissuautona ja hätätilanteessa sillä ajaa lapset hoitoon sekä pääsee töihin. Asuntoauton kuluja saa katettua vuokraamalla sitä tutuille reissukäyttöön. Lisäksi teimme siitä meidän pihaan Airbnb hotellin ja sillä on ollut yllättävän paljon kysyntää, vaikka emme aivan keskustassa asukkaan. Oman pienen hotellin pyörittäminen on ollut hauskaa.

 

Asuntoautoa voi vuokrata tai käyttää Airbnb hotellina pihassa

 

Kirjoitin aiemmin ilmastokompensoitujen lomien typeryydestä, mutta asuntoauto voisi olla yksi tapa vähentää lentomatkustamista. Ensi kesänä aiommekin lähteä sillä lasten kanssa kuukaudeksi kiertämään Eurooppaa. Minulla on haaveena päästä Romanian Karpaateille vaeltamaan miehen ja lasten kanssa. Reissuvinkkejä Itä-Eurooppaan otetaan vastaan!

 

Ensimmäinen reissu asuntoautolla

 

”Tampereelle päästyämme olimme ehtineet jo sopia autosta luopumisesta. Olin unohtanut miten raskasta on olla autossa lapsen kanssa, joka vihaa automatkustamista –”

 

Aamupala sänkyyn

 

Tänä viikonloppuna teimme ensimmäisen reissumme asuntoautolla, sillä pitihän autoa päästä testaamaan ennen talviteloille laittoa. Vielä pihassa ollessamme mietimme tulevaa kohdetta, mutta päätimme lähteä kohti Tamperetta ja Särkänniemeä. Tampereelle päästyämme olimme ehtineet jo sopia autosta luopumisesta. Olin unohtanut miten raskasta on olla autossa lapsen kanssa, joka vihaa automatkustamista ja huutaa koko kahden tunnin matkan. Lisäksi ei ole ollut ikävä veroja, vakuutuksia, polttoainekuluja, huoltoja ja muita autoon liittyviä kustannuksia.

 

Asuntoautossa nukutti paremmin kuin kotona

 

Toisaalta asuntoauto toi uudenlaista vapautta, mitä julkisilla tai henkilöautolla ei ennen ole ollut. Ei ollut kiire aikataulujen suhteen, autossa pystyi syömään ja nukkumaan. Lisäksi se mahdollisti yhden ylimääräisen yön Tampereella, kun lapset innostuivat kiertämään laitteita iltamyöhään asti. Julkisilla tai henkilöautolla olisimme jättäneet hauskuuden kesken ja suunnanneet kotiin. Katsotaan siis, onko meillä vielä ensi kesänä reissuautoa vai ei. Lupaan jatkossakin kertoa kaikki ne tilanteet, jolloin turvaudumme auton käyttöön ja miksi tähän ratkaisuun päädyttiin.

 

Minusta on lapsena kuvattu video, jossa itken possujunassa ja muissa laitteissa. Onneksi meidän lapset viihtyivät huvipuistossa hieman paremmin, niin ei ainakaan tämä lapsuudentrauma siirtynyt eteenpäin.

 

Ota Autoton perhe seurantaan Instagramissa ja Facebookissa niin näet tarinoita, jotka eivät päädy blogiin asti sekä kuulet uusista blogikirjoituksista ensimmäisenä!

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.