VALIKKO

Autoton perhe

4.9.2019 05:30

Pyöräillen Jyväskylästä Uuraisille

Pyöräillen Jyväskylästä Uuraisille

 

Viime viikonloppuna oli viimeiset kauniit ja lämpöiset päivät. Lauantai-iltapäivänä päätimme ex tempore lähteä käymään lasten isovanhempien luona Uuraisilla. Tietysti pyöräillen. Muutaman pidemmän matkan aiemmin pyöräilleenä olen huomannut sähköpyörän akun käyttäytyvän, kuin auton polttoaineen. Kaupunkiajo kuluttaa enemmän, kuin maantiellä ajo. Uskaltauduin siis sen puolesta matkaan, vaikka valmistaja on ilmoittanut pyöräni akun kantamaksi noin 40km. Uurainen on yli 40 kilometrin päässä ja kuopus oli juuri nukkunut päiväunet, niin lähtiessä vähän hirvitti miten lapset jaksavat istua pyöräkärryssä noin pitkän matkan.

 

Isovanhempien luona käynti onnistuu pyöräillen, vaikka välimatkaa on jonkin verran

 

Lasten saaminen muuttaa parisuhteen dynamiikkaa useammallakin tavalla. Tässä yksi esimerkki siitä, kuinka lapset menevät puolison edelle. Uuraisille vievällä tiellä on tosi kapeat pientareet ja tie on aika mutkainen. Huikkasin miehelle, että minä ajan perässä niin auto törmää ennemmin minuun kuin lasten pyöräkärryyn. Mies vastasi: ”Joo, näin mäkin ajattelin”. Alkoi naurattamaan, sillä keskustelu muistutti minua tästä Ryan Reynoldsin lauseesta:

 

Kuva lainattu netistä. Alkuperäistä julkaisijaa en tiedä.

 

Määränpäänä Uurainen

 

Huoli oli kuitenkin turha. Autoilijat ohittivat meidät hyvin kaukaa, eikä pyöräkärryn kanssa liikkuminen maantiellä tuntunut vaaralliselta. Matkan varrella ihasteltiin peltomaisemia ja lapset viihtyivät kärryssä keskenään. Kuopus taisi jossain välissä ottaa ylimääräiset torkutkin ja esikoinen hämmästeli Autot -leffasta tuttua leikkuupuimuria pellolla. Onneksi tämä puimuri ei ollut yhtä pelottava, kuin elokuvaversionsa.

 

Leikkuupuimuri ei onneksi ryhtynyt takaa-ajoon

 

Puoli kilometriä ennen isovanhempien luokse saapumista lapset saivat kehiteltyä kunnon tappelun. Mitkään rauhoitteluyritykset eivät tuottaneet tulosta, joten mies polki hikipäässä perille niin kovaa kuin sähköpyörällä pääsi. Rakentamani nahistelunestosermi koki kovia nujakan seurauksena. Väliseinästä irtosi Hyrräpään kuva ja se vääntyi käyttökelvottomaksi. Pistin harkintaan pidempiä matkoja varten toisen pyöräkärryn hankkimisen. Lapset saisivat istua omassa rauhassa ja tavaraakin kulkisi enemmän mukana.

 

Pyöräkärryyn askarreltu väliseinä koki kovia

 

Valitettavasti en ottanut lähtöaikaa ylös, mutta meillä meni hieman alle 1,5 tuntia Jyväskylä – Uurainen väliseen matkaan. Minulla oli akkua jäljellä vielä 2 pykälää. Miehen pyörästä, jossa on pidempi kantama, oli kulunut saman verran sillä hän veti koko matkan lasten pyöräkärryä. Näin kesällä tuo 41 kilometriä ei ollut itse asiassa matka eikä mikään lähteä tekemään sukulaisvierailua. Este on taas enemmän ollut omassa päässä.

 

Sähköpyörän akku kestää pitkiäkin matkoja pienellä avustusteholla

 

Ota Autoton perhe seurantaan Instagramissa ja Facebookissa niin näet tarinoita, jotka eivät päädy blogiin asti sekä kuulet uusista blogikirjoituksista ensimmäisenä!

 

 

 

 

 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.