VALIKKO
14.12.2018 20:16

KOLME VINKKIÄ: NÄIN VÄLTÄT RUOKAHÄVIKIN JOULUNA

*Artikkeli sisältää mainoslinkin.

Joulukuussa kauppa käy kuumana ja jouluruokaa ostetaan ja valmistetaan ihan överimääriä – ettei  se vaan lopu kesken. No eihän se jouluruoka koskaan kesken lopu, vaan jouluruokaa heitetään kassi kaupalla roskiin ennen uutta vuotta. Matsmartin Karl Andersson kertoi, että suomalaiset heittävät roskiin 120-160 miljoonaa kiloa ruokaa vuodessa – huhhuh! Päivittäistavarakauppa ry:n mukaan joulukuun myynti ruokakaupoissa on +20% suurempaa kuin muina kuukausina eli ruokaa ostetaan ihan järkyttävä määrä kaappiin pilaantumaan joulun takia.

Joulun ruokailu kannattaa suunnitella etukäteen ja oikeasti sitä ruokaa ei tarvitse olla kiloittain. Itse en ainakaan ahmi ruokaa hulluna, vaan syön jouluisin yleensä saman verran kuin normaalisti. Jos kyläilet koko joulun, niin mieti tarvitsetko oikeasti jouluruokaa vielä kotiinkin? Eikö kotona olisi kivempi tehdä vaihteluksi jotain muuta ruokaa ja nauttia jouluherkuista kylässä? Itselläni tulee ainakin joka joulu ”joulu-ruokaällötys” ja parin päivän jälkeen sitä haluaa jo jotain muuta syötävää. Tässä tulee kolme vinkkiä, joilla voit vähentää ruokahävikkiä. Osta ruokaa sopivasti – äläkä vedä ostoslistaa ihan läskiksi.

LASKE VIERAAT JA KYSY MITÄ KAIKKI HALUVAT SYÖDÄ

Tee lista ruokailijoista ja heidän ruoka-aineallergioistaan. Jos mukana on gluteenittomia tai kasvissyöjiä, niin on aivan turha ostaa montaa pussia joululimppua tai jäätävän kokoista kinkkua. Moni ei syö pipareita tai tykkää joulutortuista, niin älä leivo turhaan monta pellillistä niitä. Laatikoita menee roskiin aina ihan sairaasti ja kun joulupöydässä on salaattia, kalaa, lihaa, juustoja yms. niin niitä laatikoita ei oikeasti tarvitse ostaa rasia kaupalla. Paras keino on kysyä etukäteen, että mitä ruokailijat haluavat syödä, jos kukaan ei tykkää lanttulaatikosta, niin sitä on turha silloin ostaa. Minun äitini kysyy joka vuosi mitä haluamme syödä. Meistä kukaan ei välitä jouluruoasta, niin tehdään yleensä jotain kaikkien herkkuruokaa. Yhtenä vuotena tehtiin tortilloja – kyllä se joulumieli tulee ilman lanttulaatikkoakin 😀

PIDÄ KAUPASSA KIINNI OSTOSLISTASTA

Suunnittele menu etukäteen ja kauppaan mentäessä ota mukaan kotona kirjoitettu ostoslista. Osta vain ne asiat joita ostoslistassa on, äläkä sorru ostamaan kaikkea turhaa. Kun menu on valmiiksi tehty, niin siihen on turhaa alkaa kaupassa paniikissa lisäämään kaikkea turhaa. Älä osta ylimääräistä ajatuksella ”no sitten varmasti riittää” – kyllä se ruoka riittää ja mitä sitten jos joku loppuu, muuta ruokaa on kyllä varmasti.

ÄLÄ LAITA ESILLE KAIKKEA RUOKAA

Kaikkea ruokaa ei tarvitse laittaa heti esille. Laita tarjoilukulhoihin ruokaa säännöstellen ja lisää sitten ruokaa lisää, jos jokin loppuu. Moni kokoaa lautaselle ihan kaamean satsin safkaa, kun ruokaa on kulhot kukkurallaan. Kun ruokaa on liikaa esillä, moni kokoaa kauhean keon kaikkea ja lopulta lautaselle jää hirveä määrä ruokaa, joka menee roskiin.

Valmistatteko te kotona jouluruokaa vai syöttekö kylässä?

PS. voit vähentää ruokahävikkiä ostamalla joulu ja uudenvuoden herkut Matsmartin *hävikkiruokakaupasta.

Kommentit

  • Annukka//@happyannukka

    Jouluna syön kyllä kotona, mutta en niin välitä jouluruuasta, että aika arkisella ruualla mennään. Ehkä vähän hienompaa ruokaa, mutta yhtä lajia.

     0
  • Nimetön Nimetön

    Me päästään valmiiseen pöytään – jotain pientä toki tulee kotiinkin hankittua 🙂

     1
    • Diiskuneiti

      Valmiiseen pöytään on ihana päästä! Mekin käydään koko joulu kylässä syömässä paitsi 25.12 ollaan miehen kanssa kahdelleen kotona. Silloin ajateltiin tehdä esim. riisiä ja kanakastiketta. Aivan turhaa alkaa hankkimaan kotiin yhden päivän takia jouluruokia, joihin on varmaan jo ällötys viimeistään 26.12 😀

       0
  • MINNA // Sukat hukassa

    Me päästään valmiiseen pöytään, mut kinkku paistetaan itse miehen toiveesta 🙂 sellainen harkitun kokoinen 😉

    Hyviä pointteja tärkeästä aiheesta!

     1
    • Diiskuneiti

      Oi tekin pääsette valmiiseen pöytään, se on kyllä luksusta 🙂
      Miehet yleensä haluaa tuon kinkun ja olen ihan varma, että omakin mieheni herää joskus 23.12, että pitäisikö ostaa oma pieni kinkku. Aion kyllä pysyä kovana, koska mä en syö kinkkua ollenkaan, niin se on sitten ihan roskiskamaa hetken jälkeen 😀

       0
  • Mitenkähän mulla on sellainen mielikuva, että olisin tähän jo kommentoinut, mutta kommenttia ei kyllä näy? 😀

    Me päästään tosiaan jouluna valmiiseen pöytään (tai itseasiassa pöytiin..) ja kotiin tulee vain vähän joulujuttuja hankittua 🙂

     0
    • Diiskuneiti

      En ymmärrä sitten minne se kommenttisi on hävinnyt 😀
      Valmiiseen pöytään tai PÖYTIIN on kyllä ihana päästä 😉

       0
  • Mari_Shopaholic

    Tosi hyviä vinkkejä, täytyykin muistaa nämä omaa joulupöytää kootessa :). Mä olen aina ollut sellainen tyyppi, että parempi liikaa kuin liian vähän ja sitten niitä ruokia syödäänkin viikko :D.

     0
    • Diiskuneiti

      Samanlaisia taitavat kaikki olla, että parempi överit kuin vajarit 😀

       0
  • Krissu H

    Tosi hyvä postaus! Jouluna ihmiset ostavat aivan turhaan jäätäviä määriä ruokaa. Itse olen toisaalta huomannut sen, että joulun aikaan sitä tulee jostain syystä syötyäkin enemmän. 😉 Meillä on aika hyvin suunniteltu ruokien osto, eikä hävikkiä onneksi synny kovin suuria määriä. Ihanaa joulua sinulle!

     0
  • Sonja Suomela

    Tänä jouluna meille tulee syöjiä, joten ostan jouluruokia mutta hallitudti kuitenkin. Tykkään niitä syödä ja tuo kolme päivää syödään kyllä pelkästään niitä. Yritän kyllä välttää älytöntä ruuan tuhlaamista ja ruokamääriä on mietitty jo ennen kauppaan lähtöä 🙂

     0
  • Tia

    Itse emme ostaneet kotiin muuta kuin kaksi suklaarasiaa. Joten meillä ei hävikkiä tullut. Mutta hyvä postaus aiheesta!

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.