VALIKKO
30.11.2018 15:46

VAIKUTA JA AUTA: OSALLISTU JOULUPUU-KERÄYKSEEN

Joulumieli kuuluu jokaiselle lapselle. Valitettavasti kaikki perheet eivät voi köyhyyden takia ostaa jouluruokia, joulukuusta tai lahjoja lapsille ja moni lapsi viettää joulua myös lastenkodissa tai huostassa. Lapsille joululahjojen saamattomuus voi olla todella kova paikka, varsinkin kun päiväkodissa ja koulussa vertaillaan mitä kukakin sai lahjaksi ja jokaisessa ryhmässä on aina ainakin se yksi, kuka ei saanut mitään – koska vanhemmilla ei ollut rahaa. Minusta tämä on sydäntäsärkevää ja mulla valuu kyyneleet pelkästään kirjoittaessani tätä tekstiä. Vaikka en itsekään juhli millään isoilla palkoilla, niin olen joka ikinen vuosi vienyt joulupuu -keräykseen muutaman paketin. Se muutama kymppi omasta joulubudjetista ei maailmaa kaada ja se panostus tuo muutamalle lapselle niin suuren ilon, että jo se tieto tuo itselleni joulumielen.

Monelle joulukuusi, koristeet, ruoka, lahjat yms. on normaalia ja sitä ei osaa edes ajatella, että joillekin lapsille joulusesonki on epämiellyttävää aikaa, koska joulua ei voida viettää. Aikuisena joulumielen voi tuoda sydämeen muulla tavoin, mutta lapsille se on vaikeampaa. Se yksi joulupukilta tuleva lahja voi pelastaa koko lapsen joulun, joten miksi emme kaikki hankkisi edes sitä yhtä pakettia tuntemattomalle?

Mikä on Joulupuu-keräys?

Joulupuu-keräys järjestetään tänä vuonna jo 16. kerran ja siihen voi osallistua ympäri Suomea. Keräykseen osallistumalla voimme yhdessä tarjota joulumieltä ja lahjoja lapsille, jotka ovat lastenkodissa, huostaan otettuna, lastensuojelun piirissä sekä vähävaraisten perheiden lapsille.

Milloin Joulupuu-keräys on?

Keräys on jo alkanut ja Turussa se on voimassa 9.12.2018 saakka. Oman paikkakuntasi keräyspisteet ja keräysajat näet tästä. Helsingissä keräys kestää hieman muita pidempään ja Helsingin keräyspaikat ja ajat voit kurkata tästä.

Miten Joulupuu-keräys toimii?

Katso netistä lähin keräyspiste ja käy hakemassa pisteen joulukuusesta pakettikortti. Kortteihin on merkitty minkä ikäiselle lapselle lahja hankitaan esim. tyttö 2-4v, poika 7-9v, nuori 12-14v yms. Pakettikortteja voi tulostaa suoraan myös täältä ja silloin voit viedä paketin suoraan keräyspisteelle pakettikortin kera.

  1. Hae keräyspisteeltä haluamasi pakettikortit tai tulosta ne tästä.
  2. Hanki käyttämätön lahja tai tee lahja itse ja paketoi se – ei käytettyjä tuotteita tai rahaa! Kiinnitä lahjaan pakettikortti, jossa lukee ikä + sukupuoli ja kirjoita siihen selkeästi mitä paketti sisältää. Kiinnitä pakettikortti sillä tavoin, että se on helppo irroittaa, koska pakettikorttien tilalle vaihdetaan uusi pakettikortti joulutervehdyksellä ja saajan nimellä.
  3. Katso netistä lähin keräyspisteesi ja vie paketit sinne. Kysy myyjältä jos et tiedä minne paketit jätetään. Myyjät voivat myös kassalla ottaa paketit vastaan.
  4. Keräyksen toteuttaa Suomen nuorkauppakamarit ja lahjat jaetaan lapsille ja nuorille ennen joulua kuntien ja sosiaalitoimistojen kautta.

Joulupuu-keräys Turku

Kävin itse hakemassa tällä viikolla kaksi pakettikorttia Turun Kivikukkaron K-supermarketista. Lisäksi Turun alueelta keräyspisteitä löytyy Skanssista,  Länsikeskuksen Prismasta, K-market Vähäheikkilästä, Forumista, Wulffin kulmasta ja Mehiläisestä (kauppiaskatu + NEO). Voit viedä valmiit paketit mihin keräyspisteeseen tahansa, eli sillä ei ole väliä jos olet napannut pakettikortin mukaan jostain toisesta paikasta.

Tykkää Turun Joulupuu-keräyksestä Facebookissa tästä.

Mitä lahjaksi?

Vauvoille ja pienille lapsille lahjan hankkiminen on helpointa, mutta tällä hetkellä lahjoja tarvitsevat eniten nuoret. Pulaa on erityisesti 11-17 vuotiaiden nuorten lahjoista, koska heitä on eniten lastensuojelussa. Itse otin kaksi pakettikorttia kahdelle teini-ikäiselle tytölle ja kävin ostamassa The Body Shopilta heille suloiset kasvonaamio-setit.

  • IKÄ 14-17 VUOTTA = lahjakortit vaatekauppoihin, kahviloihin ja hampurilaisravintoloihin, leffaliput, varavirtalähteet, lautapelit, kirjat, hygienatuotteet, kosmetiikka.
  • IKÄ 11-13 VUOTTA = lahjakortit vaatekauppoihin ja lelukauppoihin, leffaliput, ulkopelitarvikkeita, kirjat, pelit, diy askartelusetit, kosmetiikka esim. kynsilakat.
  • IKÄ 7-10 VUOTTA = slimet, pelit, koulutarvikkeet, askartelutarvikkeet, puuhakirjat, vaatteet, barbiet, legosetit.
  • IKÄ 5-6 VUOTTA = leikkiautot, piirustusvälineet, värityskirjat, legot, lelut, pelit, vaatteet, pipo, hanskat.
  • IKÄ 2-4 VUOTTA = kuvakirjat, autolelut, legot, nuket, palapelit, pehmolelut, liukurit, vaatteet, Muumit.
  • IKÄ 0-1 VUOTTA = pehmolelut, duplot, brio-lelut, puupalapelit, Muumit, kirjat, aktivointilelut.

Aiotko sinä auttaa ja osallistua joulupuu-keräykseen? Jaa tämä postaus ja haasta tuttavasikin auttamaan – joulu kuuluu jokaiselle lapselle ja nuorelle 🙂

 

Kommentit

  • NelliL

    Lahjoitan pitkin vuotta Hope -yhdistykselle ja joulun alla menee Frunttalle pieni avustus. Muutoin keskityn näihin aikoihin vain oman perheen ”auttamiselle”. Varsinkin nyt kun olen niin paljon poissa kotoa työn vuoksi, joka sekin on muiden auttamista, avun järjestämistä yms. perheille.

     1
    • Diiskuneiti

      Ihana kuulla, että sinäkin olet mukana lahjoittamassa 🙂

       0
  • Minna M

    Joulupuu-keräykseen en ole koskaan osallistunut. Meillä on ollut tapana lahjoittaa rahaa joulun alla johonkin keräykseen. Varmasti teemme tänäkin vuonna niin.

     1
    • Diiskuneiti

      Ihana kuulla, että teilläkin on tapana lahjoittaa keräyksiin 🙂

       0
  • souliina

    Nämä keräykset ovat loistavia ja tärkeitämielestäni. On niin paljon perheitä jotka tosiaan ei pysty joulua valmistamaan/lahjoja hankkimaan. Meidän perhe lahjoittaa turvakodin lapsille lahjoja tänä vuonna <3

     1
    • Diiskuneiti

      Nämä keräykset ovat kyllä kultaa! Näin saadaan autettua kaikkia saamaan joulumieltä 🙂

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.