VALIKKO
4.1.2018 16:46

Ihmeparantuminen kahdessa kuussa

Ihmeparantuminen täytyisi nyt keksiä tässä seuraavan kahden kuukauden aikana.
Miten saisin tän selän kuntoon ennen kuin 2kk tulee täyteen?
Tai no oikeastaan ennen kuin vuosi tulee täyteen, josta enää puuttuu se kaksi kuukautta.

Meinaa kun se 2kk tulee täyteen, niin mun eteen todennäköisesti läimäistään kysmys, tai toteamus, tai maininta, johon en todellakaan ole valmis vastaamaan tai antamaan mitään kommenttia.
Se mitä mulle sanotaan tulee nimittäin määrittämään mun koko tulevaisuuden ihan uudelleen.
Lähes kaikki suunnitelmat ja unelmat tulee uusiutumaan, ja niin myös siinä samalla mun identiteetti. Se kuka mä oon.

Toi maininta/kysymys/tjsp. liittyy meinaa mun selän jatkotoimenpiteisiin.
Todennäköisesti multa tullaan kysymään jossain vaiheessa kun toi 2kk on täynnä, että oonko nyt valmis harkitsemaan tosissani leikkausta.
Ja se on vihoviimeinen asia mitä haluaisin.
En mä hittovie halua leikkausta, kirurgista toimenpidettä, joka päättäisi mun kilpailu-uran/tavoitteellisesti urheilemisen.
Kuka urheilija nyt sellaista haluaisi?

Se ois vielä semi helppoa, jos mun selässä olis selkeä ärhäkkä välilevynpullistuma, sehän meinaa leikattaisiin lähestulkoon heti.
Mut mun selän vaiva ei kuulemma olekaan ihan niin yksinkertainen.
Joo onhan siellä ne mistä oon aiemminkin jo kirjoittanut, eli protruusio kahdessa kohtaa, vähän alenemaa ja joku pirun välilevyn repeytymä josta suomen kielisiltä nettisivuilta ei löydy mitään järkevää lääketieteellistä tietoa.
Ainut mikä pomppaa esiin on jotkut Suomi24 ja Anna-lehden keskustelut, ja niistä ei oikeen viitti mitään neuvoja ottaa vastaan, kun toiset puhuu repeämästä ja toinen vastaa ”mullakin löytyy pullistuma.”

Jutun juju siis on, että se alin varioitunu levy olisi vielä semi helppo korjata. Mutta kun samalla pitäis korjata myös se ylempi levy. Se pirulainen, joka tekee kaikesta astetta haastavamman.
Ja mun vaiva on kuulemma lääketieteellisesti niin hyvässä kunnossa, että leikkaus ei vielä oo ajankohtainen. MUTTA kun on vuosi tullu kipua täyteen, niin sitten aletaan harkitsemaan leikkausta, oli vaiva sitten miten pieni tahansa lääketieteelliseltä näkökulmalta…

Paras Joululahja

”Kovin moni urheilija ei samanlaista leikkausta ole käynyt läpi. Ainakaan niin, että olis päässyt takaisin kisakentille.”

Jotain tällaista mun lääkäri sanoi, kun soitti päivä ennen joulua.
Se oli rehellisesti sanottuna mun paras joululahja. Se, että ei tarvinnut asiaa stressailla joulupyhien ajan, vaan lääkäri soittaa mulle lauantaina päivällä. PÄIVÄ ENNEN JOULUA.

Mutta niin, mä ehkä yllätin hieman itsenikin, kun vastasin siihen ”mulle tärkeintä on päästä normaali elämään takaisin. Ilman kipua. Se urheilu on vasta toissijainen.”

Terveys ennen kaikkea

Niin siis vastasin minä.
Henkilö, jolle urheilu on elämä.
Jonka identiteetti koostuu siitä urheilija minästä.
Henkilö, jonka elämän keskiössä on urheilu, ja muu elämä on sen ympärillä.

Ja tää kertoo mun mielestä jo aika paljon.
Oon ehkä jollain tapaa oppinut, että urheilu ei pysty tulemaan kaiken edelle.
Varsinkaan sillon kun kyseessä on on mun tulevaisuus, mun terveys.

Kadunko mä sitä mitä sanoin puhelimessa?
En. Tai ehkä. En tiedä. Koska tää aihe on aika helvetin vaikea.
Mä sahaan edestakasin juuta ja jaata, stressaan kaikesta etukäteen, mietin tätä melkeen 24/7, vaikka mikään ei vielä oo varmaa.
Mutta tiiättekö, kun tää on mun elämää tällä hetkellä. Ei sitä niin vaan tuupata sivuun, ja jatketa ilosesti hypellen eteenpäin, kuin mitään ei olis tapahtunut.
Valitettavasti oikea elämä ei niin mene.

Kilpaurheilu vai kivuton elämä?

Vaikka kuinka haluan jatkaa urheilua, nimenomaan kilpaurheilua ja tavoitteellista urheilua.
Niin onko se kaiken sen arvoista?
Meinaa jos mun vaihtoehdot on joko a. urheilun jatkaminen, ja kipeällä selällä eläminen rest of my life, tai sitten vaihtoehto b. leikkaus ja urheilun lopettaminen, mutta mahdollisuutena kivuton tai lähes kivuton loppuelämä. Niin uskokaa tai älkää, kyllä mä ehkä valitsisin sen vikan.
Vaikkei silläkään olisi sitä 100% varmuutta, että sen jälkeen olisin kivuton.
Mutta sitten ainakin tietäisin kokeilleeni kaikkea. Ja voisin alistua kohtalooni, ja jatkaa elämääni taas eteenpäin.

Mutta kyllä mä jäisin ikävöimään heittämistä… Meinaa pahin tapa lopettaa on sen takia, että joutuisi lopettamaan jonkun loukkaantumisen takia. Eikä niin, että saisi itse päättää lopettavansa. Lisäks mun tavotteena oli heittää moukaria vielä veteraaninakin, tuleekohan se ikinä sittenkään toteutumaan..

Ihmeparantuminen vai siirtyminen vaihtoehtoon B?

Tää ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mä haluaisin sen leikkauksen.
En todellakaan halua.
En missään tapauksessa.
Se onkin nimenomaan se vihoviimeinen vaihtoehto.
Mä kävin 2013 olkapään leikkauksessa, ja sekin oli vaan tähystysleikkaus. Sillon päätin, että never again. Mähän en enää puukon alle mene.
Joten en todellakaan haluaisi.
Mutta, jos mulla eteen tulee se päivä, että mulle sitä leikkausta suositellaan.. Tai sanotaan, että mikään muukaan ei oo auttanut.. Niin kyllä mä uskon, että menisin sinne.
Koska mä valehtelisin, jos väittäisin, ettenkö olisi tässä 10kk aikana miettinyt, että mitäpä jos se leikkaus parantaisi mun selän. Mitä jos musta tulis kivuton, tai edes lähes kivuton.

Eli ottaisin hittovie sen riskin, että se leikkaus ei veisi kipua pois.
Ainakin olisin sitten senkin kokeillut.
Koska kyllähän ilman sitäkin mä todennäköisesti tulisin elämään loppuelämäni kivun kanssa.

Vielä on toivoa uskoa ihmeeseen

Odotan Joulun / Uuden vuoden ihmettä. Tai mitä tahansa ihmettä.
Joku sellanen ihme, mikä parantaisi mun selän, ettei sitä tarvis mennä sinne puukon alle taas.. Ei nyt, ei huomenna, ei vielä vuoden päästäkään, ei ikinä.
Joku sellanen ihme, joka parantaisi mun selän täysin. Eikä tarvis enää ikinä miettiä sitä, että mitä jos tilanne menee pahemmaks joku kaunis päivä.
Sellanen ihme, joka parantais tän selän täydellisesti. Tiiättekö niinku, ikuisesti…

Oisko sellanen ihme mahdollinen? Ihmeparantuminen?
Naurakaa pois, eihän ihmeitä tapahdu.
Eihän?

”Miracles start to happen when you give as much energy to your dreams as you do to your fears. ~ Richard Wilkins

Vai tapahtuuko ihmeitä sittenkin? Olisiko ihmeparantuminen mahdollista?

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.