VALIKKO
13.11.2017 21:09

Kiitos ystävät ja perhe

Kiitos ystävät ja perhe, kun ootte aina mun tukena!

Harvoin sitä tulee erikseen teitä kiitettyä, koska sitä pitää niin sanotusti itsestäänselvyytenä.
Joskus sitä kuitenkin voisi kiittää, joten teen sen nyt. Eli kiitos kaikille teille, jotka ootte mun tukena niin näissä elämän iloissa kuin myös suruissa.

Multa nimittäin usein kysytään, että miten pysyn niin positiivisena vaikeissakin tilanteissa?
Miten pystyn nauramaan ja olemaan niin rennosti, vaikka oon kuudetta päivää sairaalassa?
Vastaus on, että mulla on tukena ihan älyttömän ihanat ystävät ja perhe.

Mäkö aina positiivinen?

Enkä mä todellakaan aina pysy positiivisena. Sen on varmaan tuonut ilmi mun viimeaikojen blogitekstit, sen mun elämän synkemmänkin puolen.

Toki toivon, että niistäkin jokainen lukija on pystynyt löytävänsä jonkinlaisen positiivisuuden pilkahduksen. Mutta mun ideana on kuitenkin aina kirjoittaa mun blogia mahdollisimman rehellisesti. Eli kaunistelematta sitä tosiasiaa, että kaikki ei aina vaan yksinkertaisesti mee putkeen, vaikka kuinka haluaiskin.

Esimerkiksi täällä sairaalassa ollessa mä en todellakaan ole koko ajan pysynyt vahvana.
Mä oon soittanut äidille itkien, lähes joka päivä, ja kertonut miten paljon mua ahdistaa.
Mä oon laittanut viestejä kavereille. Ja mun kaverit, niin suomessa kuin myös ulkomailla, on laittanut viestejä mulle.
Ja oon myös kirjoittanut mun fiiliksistä Facebookin kroonisesti sairastavien ryhmään.
Mä oon saanut kaikkialta ihan älyttömästi tukea, ja tsemppi viestejä.
Mun etelä-suomen ystävät on laittanut viestiä, miten paljon harmittaa etten oo siellä, kun muuten ne voisi tulla käymään.
Enhän mä voi vaatia mitenkään edes mun vanhempia tulemaan 300km päähän mun luokse. Sehän ois melkeen sama kuin oisin niitä pyytänyt mun luo Singaporeen sairaalaan.
Se ois ihan naurettavaa, koska kuitenkin kännykkä ja netti on keksitty.

Etäapukin auttaa

Ystävät kävi vierailulla, ja toi iloa päivään <3 Ja myös vähän herkkui 😛 karkkilakko tauolla…

Täytyy myös ehdottomasti sanoa , että myös mun valmentaja on taas kerran ollut ihan älyttömän hyvä tuki.
Jenkeistä käsin 😀
Koska kuka muu ymmärtäis tai osais yhtä hyvin neuvoa treeneihin liittyvissä masennuskausissa, kuin valmentaja? Sen lisäks mun valmentaja osaa jostain syystä kääntää mun ajatukset pois kaikesta liian syvällisestä pohdinnasta.
Täällä ollessa oon meinaa ollut useasti todella lähellä sitä luovuttamista. Mä oon toistellut itelleni, että mikä hiton järki tässä kaikessa touhussa on. Ja vielä toistaiseks mä silti ajattelen, että hittovie kyllä mä tuun vielä palaamaan takaisin treenien pariin! Pakkohan mun on! Annan aikaa tälle, ei tää heti tästä parane. En mä heti tuolla oo iloisena juoksentelemassa ympäriinsä. En todellakaan. Tässä menee viikkoja, peräti kuukausia. Mutta kyllä tää tästä! 🙂

Piristävät kommentit

Valmentajan lisäks täytyy kyllä näin erikseen kiittää mun yhtä vakkarilukijaa, kiitos Lasse!
Luin sun muutamat kommentit just silloin kun oli ehkä paskin päivä ikinä täällä sairaalassa ollessa.
Avasin koneen, ja näin ne, ja tulin heti paremmalle fiilikselle!
Kiitos kun pysyt lukijana, vaikka välillä saattaakin olla muutamankin kuukauden kirjoitustauko..
Jolloin oon todennäköisesti aina menettänyt ne mun muut vakkarilukijat :’D Mut onneks ainakin yks on pysynyt.

Parhain tsemppaaja!

Viimeisenä, muttei vähäisempänä, erityiskiitoksen ansaitsee mun sisko! <3 Joka ansaitsisi jonkinlaisen parhaimman tsemppaajan -palkinnon! 🙂
Kiitos ihan tuhannesti, että oot kuunnellu mua, vastannut mun jokaiseen valitus viestiin, ja tsempannut eteenpäin. En tiiä mitä olisin tehnyt ilman sua! Ja sitä, että kestät kaikki mun valituksetkin aina :’D

Kommentit

  • Lasse

    Ole hyvä, ja iso kiitos sulle Katri, kun jaksat kirjoittaa. 🙂 Näitä sun tekstejäsi on aina ilo lukea, kun oot niin elämäniloinen ihminen, hyvä kirjoittaja ja ennen kaikkea taistelija isolla T:llä. Jopa valittaessasi ja kovimpia aikoja kokiessasi sä pystyt välittämään teksteissäsi sen positiivisen viestiin siinä mukana. Se on upea taitoa, jota optimistina arvostan.

    Ilahduin tosi paljon sanoistasi, ja mua jopa harmittaa ihan älyttömästi, että vasta nyt huomasin tämän postauksesi. On ollut omat raskaat taistelut taisteltavana, mutta oon kyllä miettinyt usein, miten jaksat ja pitänyt sulle peukkuja. 🙂 Pysyn lukijana satavarmasti, vaikka välillä olisikin taukoa, ja koetan jatkossakin tsempata silloin, kun sitä eniten tarttet.

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.