VALIKKO
5.5.2018 21:26

Liikuntatunnit peruskoulun liikkumisen ilon tappajana

Liikuntatunnit on monille peruskoulussa se lemppari, mikä nyt ois mukavampaa kuin pelailla sählyä tai hiihtää luvan kanssa kesken koulupäivän?
Kai se nyt sen sisällä istumisen ja kokeisiin pänttäämisen voittaa?
Monelle varmasti näin, ja saattaa ehkä järkyttää ja yllättää monet, sillä mä en tykännyt näistä koulun liikuntatunneista.
En vaikka jo silloin urheilin vapaa-ajalla aktiivisesti, ja en vaikka pidin eri lajien kokeilusta.
Saattaa yllättää, että ei ne kaikki urheilijatkaan siis liikuntatunneista välttämättä pidä 😉

Suurin syy tähän oli se, miten meille opetettiin asioita. Tai enemmänkin miten jätettiin opettamatta, ja mikä oli opettajien asenne kaikkeen tekemiseen.

Liikuntatunnit kuntotestit

Aloitan tän nyt näillä paljon keskustelua ja väittelyä aiheuttaneesta aiheesta, eli kuntotesteistä.
Yleisesti ottaen monissa kouluissahan näitä kuntotestejä ei harjoitella, vaan yks kaks päätetään, että ensi viikolla olisi sitten kuntotestit, jossa katotaan kuka osaa mitäkin, ja kenellä on se kaikkein paras kunto.
Periaatteessa oletetaan, että osataan, ja jaksetaan. Ja testien jälkeen ihmetellään kovaan ääneen, miten taas kerran kahdeksasluokkalaisten kunto on laskenut viime vuodesta.

Liikuntatunti painajaiset

Monella ei liikuntaa vapaa-aikana harrastavalla on varmasti paljonkin niitä peruskoulun liikuntatunti painajaisia. Uskokaa tai älkää, niitä on myös niillä, jotka vapaa-aikana sitä liikuntaa aktiivisesti kilpailutasollakin harrastivat (/harrastavat).

Moni ajattelee liikuntatuntien olevan helppoa kuin heinänteko, kyllähän se nyt sen muun opiskelun voittaa mennen tullen. Noh, joillekin, ja joissakin kouluissa se ehkä sitä onkin.
Sitä se ei mulle ollut, ei ainakaan aina, ja ei meidän koulussa.

1500m juoksutestit, opettaja huusi muille niitä väliaikoja, ja tsemppasi kovasti. Mulle huudot sisälsivät enemmänkin sitä, miten olen liian hidas.
Maaliin päästyä niille ensimmäisille, ja myös niille, jotka ei liikuntaa muuten harrasta, tuli lähinnä kommentit ”todella hyvä aika! Hyvin jaksoit loppuun asti!” Minä nääntyneenä maalissa, ja ensimmäinen lause opettajan suusta oli ”Miten et pysynyt tuon Mallan (*nimi muutettu) perässä? Urheilijana sun olisi kuulunut tulla maaliin ensimmäisten joukossa. Odotin sulta vähän enemmän.”
Se on sitä, kun kuvitellaan, että moukarinheittäjän kunto on varmasti täysin sama kuin suunnistajalla ja jalkapalloilijalla. En sano, etteikö voisi olla, mutta kannattaa miettiä, että kuinka monella näin on.
Moukarinheittäjälle ei kuitenkaan ole tärkeintä kestävyyskunto, vaan voima ja nopeus 🙂

Useasti jutun juju oli, että mun oletettiin osaavan, koska olinhan yleisurheilua harrastava nuori. Liikunnanopettajat kuvitteli, että yleisurheilu on kokonaisuus monia lajeja, ja että siihen kuuluu niiden oikeiden yu lajien lisäksi myös muun muassa sähly, koripallo ja pesäpallo. Ja, koska olin yleisurheilija, olin varmasti kaikissa lajeissa täydellinen. Kuinkakohan monta kertaa tuli kerrottua opettajalle ja uusille opettajille, että yleisurheilu on itsessään kyllä lajikokonaisuus, mutta se ei sisällä kaikkia maailman urheilulajeja.
MUTTA silloin kun huomasin tunnilla tehtävän jotain liikettä liian kuormittavasti esimerkiksi polville, ja tästä ystävällisesti mainitsin, oli reaktio heti täysin aiemmasta poikkeava ”Me ollaan nyt koulun liikuntatunnilla, ei sun treeneissä.”

Telinevoimistelu liikuntatunnit

”Olisin opettanut teille tämän vaikeamman kärrynpyörän, mutta näköjään ihan turha toivo, kun ette kaikki osaa normaaliakaan. Kyllä jokaisen lapsen vanhempien täytyisi lapsilleen opettaa kärrynpyörä, en ymmärrä miten teillä kaikilla on ollut niin välinpitämättömät vanhemmat, että tällainen perus asia on jätetty opettamatta. Menee tämäkin tunti ihan turhaan, kun opetetaan jotain kärrynpyörää, minkä lapsetkin jo osaavat.”

Muistan tän lauseen kuin omat taskuni. Ja tulen sen varmasti ikuisesti muistamaan. Tämän sanoi siis opettaja liikuntatunnilla seitsemännellä (tai kahdeksannella) luokalla.
Toivon todella tämän liikuntaopettajan sitten opettavan omille pikku kullanmuruilleen kaiken tarvittavan, jotta voi olla sitten heistä ylpeä tulevaisuudessa.

En tiedä mitään kamalampaa, kuin telinevoimistelu. Rispektit niille, jotka harrastaa telinevoimistelua / sen kaltaisia lajeja ihan vapaa-aikana ja kilpailumuodossa. Mutta mulla viimeistään peruskoulun liikuntatunnit sai kammoamaan sitä lajia.

Näistäkin tulee mieleen se kerta, kun putosin renkailta alas. Opettaja naureskellen käveli ohi ”mitä siinä laiskottelet? Ylös siitä. Ei voinut edes sattua.”

Loukkaantuminen, poissaololupa, silti radalle

Kuinka moni teistä muistaa peruskoulu ajat, jossa jokaiselle liikuntatunnille tarvitsi erillisen lupalapun vanhemmilta/lääkäriltä, jos täytyi skipata joku tunti?
Meillä oli tämä sääntö. Ja erityisesti uimaan lähtiessä näitä lupalappuja sateli ympäriinsä kaikkialta.

Itse harvoin halusin tietentahtoen olla pois liikuntatunnilta. Olin se kiltti lapsi, ja ainakin uinti oli ihan hauskaa. Vasta myöhemmin mullakin tuli se aika, kun aloin teinikapinoimaan, ja olemaan poissa liikuntatunneiltakin.
Mutta ennen sitä, muistan kun muutama kuukausi nilkkaleikkauksestani, oli kuntotestit tulossa, ja annoin opettajalle lupalapun jossa sanottiin, että juoksua ei vielä suositella. Lappu oli lääkärin lausunto, ja vielä äitini allekirjoitus vihkossa erikseen.
Opettaja hieman naurahti lappua lukiessa ”ei suositella? Eli ihan hyvin voit tulla.”
Mitä olisi pitänyt sanoa vastaan? En uskaltanut ujona tyttönä mitään sanoa, vaan mukisematta lähdin sinne 1500m testiin.

Lintsaamiset alkoi

Myönnän, että peruskoulun loppuvaiheessa lintsasin tarkoituksella liikuntatunneilta, tai istuin muiden kavereiden kanssa sivussa. Vaikka kyseessä olisikin ollut valinnainen liikunta.
Käytin tekosyynä milloin mitäkin, yleensä syynä oli se sama nilkka. Se muuten oikeasti vaivasi pitkään, joten ehkä siinäkin oli pieni osa totuutta mukana.
Se, että kadunko lintsailuja, saa jäädä arvailun varaan.
Mutta jokaisella lintsaamisella oli jokin perimmäinen syy, ehkä syy oli se, miten aiemmin kohdeltiin, ja päätin, että en enää jaksa kuunnella samaa. En halunnut olla liikuntatunneilla aina se surkea urheilija, vaan olisin halunnut, että opettajat ottaa mut ihan kuten muut oppilaat. Ihan vain oppilaana. Ei urheilijana, jolla täytyisi olla ihan huippuhyvä kunto.

Muistanhan myös ne kaikki pesäpallo kerrat, kun en ikinä osunut siihen palloon, ja olin täten kaikkien poikien naurunalaisena. Jännä, että mulle ei jätkät kuitenkaan ikinä uskaltanut nauraa, tiedä sitten mistä se johtu, ehkä siitä, että uskalsin myös sanoa vastaan?
Vähän vaikea osua siihen palloon, kun ei sitä ikinä opetettu.
Rehellisesti sanottuna vasta amiksessa opettaja sano mulle ”kuvittele se sama vartalon liike kuin moukarinheitossa”, ja elämäni ensimmäistä kertaa osuin siihen palloon ensimmäisellä yrittämällä.


Kaikesta tästä huolimatta mulla oli siis liikunta myös valinnaisena peruskoulussa. Sen yleensä valitsin, koska ei ollut muita hyviä, kuin liikunta ja kotitalous/köksä. Mutta kun piti valita useampi, niin hirveästi ei kiinnostanut laittaa biologiaa tai luonnontiedettä valinnaiseksi. Tai Saksaa, jolloin olisi pitänyt tulla kouluun useampina aamuina klo 8, tai olla koulussa klo 16 saakka. Liikunta oli hyvä.
Ja valinnaisessa oli paremmat opettajat, siellä oli oikeasti hauskaa, ja meininki oli rennompi. Kaikkea ei otettu vakavissaan, ja jos välillä olikin sivussa peleistä, niin se oli ihan fine.

Millaisia kokemuksia teillä muilla on peruskoulun liikuntatunneilta?
Oliko ne sitä parasta ikinä, vai olisitteko mieluummin jättäneet välistä? Ja mitä mieltä ootte tästä ideasta, että poikien ja tyttöjen liikuntatunnit yhdistettäisiin – hyvä, vai huono idea? Meillä siis ainakin oli alussa kaikki yhdessä, myöhemmin erillään, ja valinnaisissa sekä paritansseissa yhdessä.

Kommentit

  • Pankin täti

    Kaikkein parasta lukion lopussa oli tieto, että kukaan ei enää ikinä voi pakottaa hiihtämään/luistelemaan/juoksemaan/pelaamaan korista tai lentopalloa. Ihan periaatteesta en ole 30 vuoteen tehnyt mitään liikunnallista, eikä ole sen huonompi kunto kuin työkavereillakaan. Kaikki 3 lastani ovat inhonneet koulun liikuntatunteja, vaikka yritin olla tuomatta esiin omaa vastenmielisyyttäni. Nyt on muuten nuorimmalla edelleen yhteiset tyttöjen ja poikien tunnit vaikka on jo 5-luokalla, vanhemmilla lapsilla oli erikseen kolmoselta lähtien. En tiedä mikä systeemi on sitten seiskalta eteenpäin. Joka tapauksessa minä olisin ilolla opiskellut vaikka sanskritia tai lakipykäliä jos sillä olisi saanut skipata liikunnan.

     1
  • Nimetön tappavakoululiikunta

    Ite vihasin koululiikuntaa enemmän kuin mitään. Muistan ikuisesti sen helpotuksen kun torstai-iltäpäivänä liikuntatunti loppui, mutta heti lauantaina ahdistus ensiviikon liikuntatunnista palasi mieleen. Olin suoraan sanottuna jatkuvassa stressitilassa liikunnasta. Samalla toitotettiin, että ”Urheilun on tarkoitus olla hauskaa!” Bullshit!
    Olin sen verran tunnollinen, että en kehdannut alkaa valehtelemaan kipeästä jalasta tai lintsannut tunneilta. Tulin aina kiltisti paikalle.
    Olin aina se yksinäinen luuseripoika, joka valittiin viimeisenä joukkueisiin. Muistan ne muiden pettyneet katseet ja naurahdukset kun tajusivat minun tulevan joukkueeseen.
    Oikeasti useimmiten jätin esim. herätyksen pois, jotta olisin nukkunut pommiin, mutta vanhemmat tuli useimmiten aamulla herättämään, jos kello ei ollut soinut.

    Ala-asteella meillä oli koripalloa liikunassa ja tietenkin opettaja halusi pitää kilpailun. Kaksi jonoa liikuntasalin toiseen päähän ja jonon ensimmäisille annettiin pallo ja jonon ekan piti pomputtaa pallo korin luokse ja heittää kori. Palloa piti heittää niin kauan kunnes sai korin ja sen jälkeen pallo tuotiin seuraavalle ja mentiin jonon perälle. Olin todella huono heittämään lapsena ja kun vuoroni tuli en saanut millään heitettyä koria. Muistan sen ahdistuksen kun vastustajatiimin pelaaja vaihtui korilla koko ajan, mutta en vain saanut koria. Lopulta oltiinkin jo siinä pisteessä, että toinen joukkue oli valmis ja minä siellä vielä yritun saada koria oman joukkueeni huutelemassa taustalla: ”Heitä nyt”, ”No me hävittiin tää jo.” Opettaja sanoi: ”Ei ”Samin” täytyy saada kori”. Meni n. 5min kunnes lopulta pallo meni koriin. Sen sijaan, että peli olisi loppunut niin lopun joukkueen piti käydä vielä heittämässä kori ja minua hävetti aivan helvetisti ;(.

    Jalkapallo oli myös iso inhokkini. En ymmärrä miten en osannut potkaista sisäsyrjällä oikein. Aina kun potkaisin, pallo lensi aivan väärään suuntaan ja vastustaja sai pallon. En myöskään halunnut maaliin, koska olisin vain väistellyt palloa kun se sinkoaa naamaani päin 150km/h.
    Myös ne hemmetin tötsien ympäri kuljetukset… Argggg….
    Olin aina kaikissa peleissä se, joka lähetettiin heti vaihtopenkille jos piti. Olin siitä aika tyytyväinen, kun olin suurimman osan peleistä vaihdossa, niin jalkapallossa, sählyssä yms.

    Luistelu oli myös perseestä. En ymmärrä miksi luistelu ei voisi olla vain luistelemista, se olisi ollut hauskaa, sen sijaan siihenkin piti kaiken maailman kilpailuita järjestää, että oppilaista tuntuisi mahdollisimman pahalta. Taas kahteen jonoon, jonoista 5 metrin päässä oli ”tötsä” ja jonon dessä penkki. Jonon ensimmäinen kävi penkille istumaan ja hänen takana olevan piti kuljettaa penkissä istuva luistellen tötsän ympäri ja takaisin. Olin pieni ja heikko joten penkin työnnössä oli jo haastetta ja ties minne aina liuin sen penkin kanssa muiden nauru korvissa kuuluen.
    Jääkiekkossa kanssa kaikkia helvetin tehtäviä, miksi ei voitu vain pelata? Aika olisi kulunut paljon nopeammin. En kyllä edes kunnolla pelannut, väistelin vain kiekkoa ja sitä rataa 😀

    Pesäpallosta sen verran, että tykkäsin olla lyömässä silloin kuin osuin, mutta kentällä olo oli yhtä helvettiä. En halunnut olla pesillä, koska en osannut ottaa kiinni ykköspesästä puhumattakaan (siinä oli jotku ihan omat säännöt.) Motoriikkani on aina ollut päin vittua, jos minulla on räpylä ”käyttökädessä” sain pallon kiinni mutta heittämisestä ei tullut mitään, jos taas räpylä oli hunommassa kädessä heittämin onnistui jotenkin, mutta en saanut palloa kiinni. Minut yleensä pistettiin kentän perällä ja ai että sitä kun joku kehonrakentaja tulee lyömään ja sen pallon ulos siitä kentältä ja kuka sen sai sieltä hakea? No MINÄ! Ja koska en ollut muutenkaan hyvä heittämään minun piti vierittää pallo lähimmän pelaajan luokse, joka heitti pallon lukkarille, noloa…

    Telinevoimistelu oli kyllä yksi isoimmista kasoista paskaa mun elämässäni. Inhotti aina kun piti siinä yrittää alkaa heittämään tangolla jotain volttia, mutta se ei onnistunut ilman opettajan apua ja aina tuntui pahalta kun kääntyi ylösalaisin.

    Sulkapallo sen sijaan oli ihan mukavaa, kun opin sen. Aluksi en osunut palloon ollenkaan, jonka opettaja huomasi ja pisti minut nurkkaan jonkun hirttotelineen näköisen vehkeen kanssa josta roikkui sulkapallo ja minun piti opetella lyömään sitä hemmetin palloa yksin siellä nurkassa ja olihan se tietty tosi hauskaa muiden mielestä. Nyt oon sen onneks oppinu.

    Ysiluokalla piti valita keväälle valinnaisia ja autaarmias kun paljastuikin, että en päässytkään kuviskurssille vaan piti laittaa 3 eri valinnaistajärjestykseen kiinnostavimmasta pepämieluisimpaan: Venäjä, palloilu ja leivontakurssi. Köksä olisi ollut muuten hyvä, mutta olen tosi allerginen viljoille, joten se olisi ollut vaikeaa. Palloiluun en olsi halunnut mistään hinnasta, joten venäjä kuulosti houkuttelevalta. Olin silloin ujo ja tyhmä, joten en jotenkaan kehdannut sanoa, että haluan venäjänkursille, koska se oli sellainen kurssi minne kukaan ei halunnut ja pelkäsin että minua aletaan pilkkaamaan, jos haluankin Venäjäkurssille, joten sainoin 1. Pallolu 2. Venäjä ja 3. Köksä. Ja omaksi harmikseni jouduin palloilukursille -_- Titenkin tuollainen liikunta kurssi on täynnä koulun liikunnallisimpia tyyppejä + minä. Voi sitä onnen määrää kun tuo kurssi tuli päätökseensä ♥.

    Olin aina superkateellinen tytöille, kun niillä oli vaan notain lenkkeilytunteja ja mä jouduin kitumaan sisällä sählymailan ja pilkkaavien katseiden kanssa.

    Olen nyt amiksessa kohta 2. vuodella ja onneksi koululiikunta on minun osaltani kärsitty. Amiksen 1. vuodella oli pakollista liikuntaa, mutta onneksi samoilla tunneilla oli myös terveystietoa, joten liikuntaa ei joka viikko ollut. Amiksen liikunta ei tuntunut niin painostalta varmaan johtuen siitä, että kaikista urheilullisimmat urheilvat liikunta-akatemiassa meidän ”huonompien” pelatessa keskenämme. Luokallani oli myös muutama aika ylipainoinen, joten vaikutin varmaankin heidän rinnallaan ihan hyvältä ;D

    Toivon, että 3. vuodella ei olisi lukkarissa mitään ikäviä liikuntayllätyksiä. ;(

    Tässä tää mun avautuminen, en kirjoittanut ihan kaikkea, koska tää on jo nyt ehkä vähän turhan pitkä, mut tsemppiä teille kaikille koululiikuntaan! ;D

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.