VALIKKO
1.10.2019 14:56

Masennus – mäkö muka masentunut?

Masennus, diagnoosi jota mä osasin joltain osin odottaa. Mähän oon jo pidemmän aikaa tuntenut oloni paskaksi. Sellaiseksi, että nyt on kyllä jotain pielessä.
Ei oo ruoka oikein maistunut kuukausiin, unta en millään saa vaikka kuinka yritän, ja hei mähän oon aina ollut se joka nukahtaa vaikka olis valot päällä ja bileet talossa. Joten se, että mä en yhtäkkiä nuku melkein ollenkaan, ei todellakaan ole normaalia.
Myös mun mielenkiinto ja innostus lähes kaikkeen on lähes kokonaan hävinnyt.
Aiemmin olin ärtyisä kaikesta, ja tällä hetkellä lähes mikään mua aiemmin ärsyttänyt ei enää edes hetkauta.

”Aiemmin itkin kaikille vähänkin surulliselle leffalle. Nyt voisin jopa Hachikon varmaan katsoa itkemättä kyyneltäkään.”

Viime viikon maanantaina mä sain diagnoosin. Ja siinä välissä onkin sitten tapahtunut vaikka ja mitä…

Vaikea masennus

Niin siis mähän osasin tätä odottaa. Jollain tasolla.
Mutta se, että sulle kerrotaan että sairastat masennusta. Vaikeaa masennusta. Sen asian sisäistäminen onkin asia erikseen. Mähän oon piilotellut mun todellista fiilistä vuosia. Kaikkea sitä mitä tää pitää sisällään mä oon kantanut sisälläni yksin, ja vasta nyt kun oma fyysinen kunto romahti, niin mä tajusin etten jaksa kantaa tätä henkistä taakkaa yksinäni.

Mutta miten mä ihan oikeasti oon pystynyt piilottaa tän kaiken jopa itseltäni?
Miten mä oon voinut ihan vaan olankohautuksella ohittaa ne vakavimmatkin merkit avun tarpeesta?
Miten mä oon pystynyt elää ihan semi normaalia elämää tän kaiken keskellä?
Esittää, että kaikki on helvetin hienosti?

Rehellisesti sanottuna mä en osaa vielä täysin noihin vastata. Mä olisin jollain tapaa jopa hemmetin kiitollinen, jos voisin sanoa, että tää ois kroonisen kivun takia.
Tiiätkö sittenhän tää olis kai jotenkin iisimpi? Ainakin mun omassa mielessäni…
Mutta tää kaikki on alkanut jo kauan ennen kipua.
Ja tässä vaiheessa mun on vaan pakko sanoa, että mä en yhtään ihmettele jos mun kipu on pysynyt näin pahana, koska mun mielenterveys on ollut ihan koko aika täysin palasina.

Syy(t) masennus diagnoosin takana

Mä suurinpiirtein tiedän sen syyn kaiken tän taustalla.
Tai no sanotaanko niin, että eihän masennusdiagnoosi synny välttämättä yhdestä asiasta, vaan se on monien eri asioiden summa.
Niin myös mullakin.
Mutta mä osaan sanoa sen, minkä epäilen saaneen tän liikkeelle.
Jonka mä tuun joskus myös avaamaan, kun olen siihen valmis. Tällä hetkellä kuitenkin omatkin ajatukset on kaikesta vieläkin sekasin, ja on vaikea lähtee arvailemaan, miks kaikki kärjisty nyt ihan yhtäkkiä. Mä en osaa siihen vastata, mutta mä yritän löytää sen syyn miettimällä kaikkea mitä on tapahtunut ennen mun diagnoosin saantia.

Asian sisäistäminen

Mä oon usein kysynyt itseltäni, että miks mä. Miks just mulle pitää kaikki tapahtua. Mutta totuushan on se, että tää on muhinut mun sisälläni jo vuosia. Jopa vuosikymmenen. Se ei oo helppoa, kun se kaikki ihan yhtäkkiä purkaantuu. Mä oon yrittänyt kaikille, myös mun vanhemmille, sanoa, että vaikka mä haluaisin puhua, niin se ei oo niin helppoa. Kun on sen kaiken pitänyt sisällään vuosia, niin jotenkin se, että nyt multa jatkuvasti udellaan asiasta lisää, aiheuttaa mulle vaan pahempaa ahdistusta. Se ei auta, että yritetään saada mua puhumaan, pitäisi antaa se aika, pitäisi muistaa, että mä oon pitänyt asioita sisälläni ja uskonut selviäväni siitä kaikesta yksin.

Mä ymmärrän myös mun rakkaita. Sen epätoivon, kun ei tiedä miten auttaa. Mut just nyt, tällä hetkellä, mua ei tarvitse auttaa. Mä haen avun sieltä mistä saan sen parhaiten, ammattilaisten luota. Mä saan vertaistukea ja yleisesti tukea mun ystäviltä. Painostaminen asioista puhumiseen ei edistä yhtään mitään, se vaan todellakin pahentaa sitä mun oloa. Sitä, että mun pitäisi pystyä puhumaan, mutta en pysty.

Mä tarvitsen vain aikaa. Jotta mä saan omat ajatukset kasaan. Ja jotenkin tää kirjoittaminen auttaa selentämään asioita. Se on aina auttanut, mä oon aivan sysi paska juttelemaan syvällisiä yhtään mistään, mutta kirjoittaen kaikki on niin paljon iisimpää.

Mut hei tärkeintä olis nyt kaikkien, myös mun läheisten, ymmärtää että tää ei oo kenenkään syy. Mun masennus ei ole kenenkään syy, enkä mä syytä ketään siitä, että kukaan ei oo nähnyt miten huonosti mä voin. Mäkin menin omaan lankaan, joten hei, chill, kaikki kyllä vielä selvii.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.