VALIKKO
5.11.2017 04:53

Matkustus ajassa taaksepäin – halu löytää syy kaikelle

Matkustus ajassa taaksepäin on ollut mulla useesti mielessä. Oon kysynyt iteltäni ihan liian monta kertaa, miksi juuri minä.
Miten voi olla mahdollista, että taas mulle tapahtuu jotakin?
Onko tää vaan yksinkertaisesti mun kohtalo, joka yrittää tuoda esille sen, että ehkä olis aika luovuttaa joidenkin asioiden suhteen.

Matkustus ajassa taaksepäin?

Oon kymmeniä, ehkäpä jopa satoja kertoja miettinyt, että ehkä mä teen ite jotain väärin.
Ehkä mun elämäntavoissa on jotain tosi pahasti pielessä?
Ja vaikka sanotaankin, että menneitä ei pitäisi miettiä, niin mä myönnän sen, että oon useasti toivonut voivani palata ajassa taaksepäin.

En sen takia, että haluaisin palata elämään johonkin tiettyyn vuoteen.
Tai, että haluaisin muuttaa menneisyydestäni jotain merkittävää.
Ei, vaan haluaisin kaikessa yksinkertaisuudessaan tietää, että mitä mä tein alusta alkaen väärin.
Vai oliko se edes mun syytä?
Oisinko edes pystynyt siihen vaikuttamaan?
Ja entistä tärkeämpänä kysymyksenä, haluaisin saada vastauksen sille, että mistä tää kaikki alkoi.

Haluaisin tietää, että voiko oikeesti olla niin, että mulla on syntymästä saakka ollut jotain häikkää mun kropassa.
Jotain sellasta häikkää, joka selkeesti viittaa siihen, että mun kroppa ei yksinkertaisesti kestä urheilua.
Tähän väliin kysymys, mitäs jos oisin valinnut vaikka viulun soiton mun harrastukseks, oliskohan siinäki mennyt joku ranne lopulta poikki..?
Ehkä valitsin väärän polun itelleni.

Uniikki lumihiutale

Mulle on tullut kaikki ne pirun siitepölyallergiatkin, vaikka kellään mun lähisuvussa ei sellasia ole.
Sen jälkeen tuli astma, ja sitäkään ei mun vanhemmilla ole.
Sen jälkeen vielä todetaan essentiaalinen vapina.
Ja hei tiedättekö mitä? Sekin on perinnöllinen.
Mutta ei mun lähisuvussa ole sitäkään.
Ja mulla se todettiin oikeastaan ilman mitään sen tarkempia tutkimuksia, kuin, että ”oot niin nuori, ei se mikään muukaan voi olla.”

Sitten vielä päädyn Terveystalon yleislääkärille mun selän kanssa, ja saan tietää, että tääkin mun vaiva on perinnöllinen.
Mutta hei, ei mun kummallakaan vanhemmalla tätäkään ole.
MUTTA, tää kuulemma tulee ihan varmasti mun omille lapsille. Ei vitsit miten kiva.

Vielä yhtenä lisäyksenä tähän, että sen lisäks mulla oli kilppariarvot lievästi koholla. Vielä ei kuulemma oo mitään syytä huoleen, mutta koska äidillä ON vajaatoiminta, niin se tulee kyllä mullekin joskus.

Eli ei vitsit mun tulevaisuus kuulostaa todella hyvältä. Siihen vielä kirsikaks kakun päälle se, että mä oikeesti joudun joku päivä selkäleikkaukseen.

Tällä hetkellä mun viimeiset neljä yötä (?) on mennyt maksimissaan 4 tunnin yöunilla. Jos hyvin käy niin nukahdan siinä klo 2-3 aikaan. Jos huonosti käy, niin nukahdan siihen aikaan kun toisella puolella maailmaa on ilta/yö. Eli meillä aamu. Ja ainut asia mitä mun mielessä pyörii on se, että kuinkakohan kauan pärjään tällä määrällä unta.
Mun jalka kramppaa sängyllä maatessakin, ja selkään särkee ihan 24/7.
Ja mulla on käytössä vahvat kipulääkkeet, sellasia missä varoitellaan riippuvuudesta.
Ja siitä, että jos erehdyn käyttämään alkoholia samanaikaisesti, niin se voi johtaa kuolemaan.
Onneks mä en yleensä edes juo alkoholia.

Miten ni?

Kaiken tän keskellä ihmetellään, että miten ni mä en jaksa raahautua ihan joka päivä kouluun. Vaikka asunkin tien toisella puolella.
Miten niin istun koko päivän kotona neljän seinän sisällä, enkä jaksa jutella edes mun kämppisten kanssa..?
Mä haluaisin tietää näiden ihmettelijöiden reaktiot, jos ne eläisi edes yhden täyden vuorokauden (24h) mun elämää just tällä hetkellä.
Mä ihan kirjaimellisesti lasken tunteja siihen, että millon ois taas ilta, ja millon vaihtuis vuorokausi.
Niin hauska elämä mulla on just nyt.

Ninjatkin kaatuu joskus

Oon aina yrittänyt olla se positiivinen henkilö.
Ja nyt varmaan vaikuttaa tosi pahasti siltä, että se positiivisus on kadonnut.
Sanotaan näin, että mulla oli tukena henkilö, joka oli selvinnyt seittemästä syövästä, kymmenistä leikkauksista, ja kahdesta sydäninfraktista. Tää henkilö oli mulle todella tärkeä, ja voitte vaan kuvitella tuollaisen henkilön elämänhalun, ja ne neuvot mitä häneltä sai.
Opin häneltä oikeastaan sen, että kaikki on mahdollista.
Tekisin kaikkeni, että pystyisin hänelle kertomaan mun tän hetken ajatuksista ja ongelmista, koska tiedän, että häneltä kyllä löytyisi vastaus tähänkin.
Mutta mä en saa vastausta.
Voin kyllä puhua, mutta valitettavasti haudan takaa harvoin saa vastauksen.

Olen siis pahoillani jos kuulostan tällä hetkellä todella maani myyneeltä, ja ihan toivottoman masentuneelta.
Sanotaan niin, että myös ninjat kaatuu joskus.
Mä ymmärrän täysin, jos kukaan ei tällä hetkellä halua olla mun kanssa yhteyksissä, koska oon tällainen.
En mäkään välttämättä jaksais kuunnella valitusta 24/7.
Mutta en mä ikuisesti oo tällainen. Enkä todellakaan edes 24/7.
Yllättävän hyvin pystyn nauramaan asioille, ja pitämään edelleen hauskaa.
Eli mun kanssa ei tarvitse varoa tekemisiään tai sanomisiaan, koska mä kyllä tuon ilmi jos en jostain tykkää.

Mä oon ihan fine.

Ja haluan, että mun ympärillä käyttäydytään normaalisti, ihan niinkuin aina ennenkin.
Ehkä saatan just tällä hetkellä kaivata halausta, joten jos törmäät muhun jossakin kadulla, niin tuu rohkeesti halaamaan. Paitsi, että jos kyseessä on pimeä metsä, niin pliis sano ensin jotakin, muuten luulen että mua kidnapataan 🙂
Jotta mun ei tarvis ihan välttämättä mennä Jyväskylän kauppakadulle lapun kanssa, jossa kerjään haleja.
Voisin tosin niinkin tehdä.
Kokemushan sekin olisi.


Niin tain näin.
Te jotka elätte suht terveellä kropalla. Sairastutte muutaman kerran vuodessa flunssaan, tai johonkin sen tapaseen, niin olkaa onnellisia.
Koska mä en toivoisi mun tilannetta yhtään kellekään.

Ja te kaikki, jotka taistelette joka päivä samalla tavalla kuin minä (tai vielä enemmänkin), niin älkää olko liian ankaria itellenne.
Se on ihan ok, jos et pääse sängystä ylös aamulla.
Se on ihan fine, että jätät koulupäivän välistä, koska et vaan kykene siihen just nyt.
On ok, että välillä on niitä paskoja päiviä. Niitä on nimittäin ihan kaikilla.

Mutta lupaathan mulle ettet ikinä luovuta?

 

Kommentit

  • Lasse

    Lupaan, etten luovuta, jos säkin lupaat?

    Hyvä, että avauduit ihan kunnolla. Joskus positiivisenkin ihmisen pitää saada osata olla negatiivinenkin ja valittaa, kun kaikki potkii vastaan. Itselläni on ollut aika samanlainen kausi tässä viime aikoina ja olen välillä avautunut ihan kunnolla niillekin ihmisille, joille olen yleensä pelkästään positiivinen.

    Ninjatkin kaatuu, mutta älä sä kaadu. Taekwon-don harrastajat ei kaadu, eihän? ;D

     0
    • Katri

      Mä kyllä lupaan etten luovuta. En tänään, enkä huomenna, enkä vielä vuosienkaan päästä.
      Vaikka tällä hetkellä mulla onkin olo, että jopa 80 vuotiaat on paremmassa kunnossa ku mä 😀 Tästä esimerkkinä se, että mut siirrettiin Keskussairaalasta Kyllöön tossa keskiviikko illasta.. Ensihoitaja tuli huoneeseen, ja kysyi että pystynkö kävelemään. Kyllä joo pystyn. Sitten seuraava kysymys ”Niin siis sulla on selkäkipu? Siinä tapauksessa sä et kyllä kävele, vaikka pystyisit. Käyn kattomassa missä kunnossa tuo toinen on.”

      Hetken päästä siis ensihoitaja työnsi mua pyörätuolissa, ja tapasin toisen kyytiin tulevan; noin 80 vuotiaan herrasmiehen, joka kepeästi käveli siinä takana, kun mua 20 vuotiasta nuorta työnnettiin pyörätuolissa.

      Tilanne oli surullisen naurettava 😀

       1
  • Lasse

    Hienoa. Tuolla asenteella sä voitat raskaimmatkin vastoinkäymiset. Oon ylpeä susta, että jaksat pitää tuon asenteesi raskainakin hetkinä ja että jaksat vihata luovuttamista, vaikka välillä tuntuisikin siltä, että tekisi mieli heittää hanskat tiskiin. Itsekin olen ihan samanlainen. Yksi eniten vihaamistani asioista on luovuttaminen. Yksi lemppariquoteistani on ”When the odds are one and a million: be that one.”

    Huh, varmasti otti henkisesti koville tuo tilanne, jossa sua työnnettiin pyörätuolissa teräsvaarin askeltaessa vieressä. Tuo kaikki kasvattaa lopulta luonnetta ja tekee susta entistäkin vahvemman, vaikkei ehkä vielä nyt siltä tuntuisi. Tuli muuten mieleen, että kerran nuorempana vetelin leukoja Harjun pururadan leuanvetopaikalla. Sain hikisesti joku 10 leukaa. Siihen sitten tuli sellainen eläkeläispappa juttelemaan, sotaveteraani ja kova kuntoilija. Mies kertoi vetäneensä nuorena miehenä sata leukaa yhteen sarjaan. En ollut uskoa, mutta kun se pappa tempaisi siinä joku 7-8 leukaa kevyen näköisesti, vaikka ikää oli varmaan 80 eikä se ollut enää sanojensa mukaan ihan tervekään, niin sen jälkeen mä uskoin. Saattoi siinä sadassa olla vähän liioittelua mukana, mutta kova kaveri joka tapauksessa.

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.