VALIKKO
4.2.2016 19:37

Milloin alkoi rakkauteni kirjoittamiseen?

Rakkauteni kirjoittamiseen…

Aloin itsekseni tässä eräs päivä miettimään, että miksi päädyin kirjoittamaan blogia, tai enemmänkin ylipäätään, miksi kirjoittaminen kiehtoo. Sekä miten kirjoittamisesta on tullut minulle yksi tärkeimmistä ja rakkaimmista vapaa-ajan harrastuksistani.

Milloin?

Kirjoittamisen (mielikuvituksen ulostuottamisen) aloitin jo päiväkodissa. Tähän väliin brainfart: onko päiväkoti ja tarha oikeasti sama asia?? Olen elänyt koko tähänastisen elämäni valheessa 😀 päiväkodintädit taisi joskus huijata… Kiitos vauva -sivuston, en enää elä valheessa 😉
Takaisin aiheeseen –> Ala-asteella kirjoitin vielä enemmän, ja sen aikaisia tarinoitani olen nauraen lukenut –> voin vain kuvitella miten hauskaa opettajilla on ollut luettuaan tarinointiani:’D kirjoitin vaikka mistä. Muistan varmasti ikuisesti päiväkotiajoiltani tarinan (jonka tarhatäti kirjoitti, koska käsialani oli isoa ja vinkuroista). Kerroin tarinassa kuinka siskoni hyppii puusta puuhun kuin orava, todellisuudessa hän siis kiipeili puissa ja käveli toiseen puuhun välissä olevan laudan avulla, ei suinkaan hypännyt 🙂 siinä oli hieman tarhatädillä ihmettelemistä, hullu perhekö, kun hyppivät puissa?

vihkot

Rakkauteni kirjoittamiseen näkyy myös tässä: nämä novelleita sisältävät vihkot päätyivät pitkien harkintojen jälkeen mukanani muuttokuormassa tänne Jyvikseen. Päällimmäisenä onkin yksi niistä harvoista novelleista, jonka olen kirjoittanut puhtaaksi koneella 😀

Yläasteella lempiaineisiini kuului yksinkertaisesti kaikki, missä sai kirjoittaa, ja erityisesti käyttää mielikuvitustaan.
Eräällä seiskaluokan äidinkielentunnilla piti kirjoittaa novelli, kirjoitin sitä ainakin kolme isoa A4 vihkoa täyteen. En ikinä saanut sitä valmiiksi, mutta loppujenlopuksi sivuja oli reilu 70. Siinä meni opettajallakin aikaa lukemiseen, ja ehkä jopa edelleen odottaa sitä lupaamaani loppuratkaisua 😉
Tässä vaiheessa on pakko myöntää, että olin peruskoulussa varsinkin äidinkielenopettajan suosiossa, sillä olin yksi niistä harvoista oppilaista, jotka erityisesti yläasteella oikeasti tykkäsivät tehdä ainekirjoituksia, esseitä yms.
Kun muut tuskailivat äikän tunnin lopuksi, etteivät olleet saaneet kuin ehkä puoli sivua tekstiä – minä tuskailin sitä, että tarvitsisin pian uuden vihkon kirjoittamiseen.

Miksi (ja kaikkea muuta)?

Minulle kirjoittaminen on ollut aina helpoin tapa kommunikoida. Kun riitelin äidin kanssa, kirjoitin hänelle myöhemmin lapun keittiön pöydälle, jossa kerroin miten pahoillani olin. En vain osaa sanoa samoja asioita ääneen, mutta lapulla ne näyttävät jopa paljon hienommalta.
Virallisissa tilanteissa mieluiten lähetän sähköpostia kuin soitan, en vain yhtään pidä soittamisesta. Olin työharjoittelussa EF:n toimistolla, vihasin soittamista tai puhelimeen vastaamista, mutta se kuului työhöni, minun oli pakko tehdä sitä. Vaikken missään vaiheessa siitä alkanut pitämään, niin muutaman viikon jälkeen se ei enää tuntunut niin kamalalta.
Sain kyllä myös lähetettyä sähköpostiviestejä, ja minua jopa kehuttiin siitä miten hyviä viestejä olin lähettänyt. Kehuttiin, että pystyn oikeasti panostamaan yhteen asiakkaaseen niin paljon. Miksi en panostaisi? On ihan selvää, että yksin matkalle lähtevän alaikäisen vanhemmat ovat hieman kauhuissaan, ja heillä on paljon kysyttävää – joten mielestäni heillä on oikeus saada yksityiskohtaista infoa, ja ehkäpä kuulla kokemuksia sellaiselta, joka on alaikäisenä ollut kielimatkalla.

Palatakseni takaisin aiheeseen…

Kirjoittaminen on siis luontevin tapa minulle ilmaista tunteita, kommunikoida, kertoa asioista yms. Koulutöissä panostan todella paljon niihin, missä pitää jotain kirjottaa, vähän suurempiin tehtäviin. Välillä vaadin ehkä liikoja, mutta niinhän varmasti kaikki joskus.

kuva

Liian ujo puhumaan kaikesta 😉

Olin lapsi, joka oppi puhumaan paljon myöhemmin kuin normaalisti, kävin sen takia puheterapeutilla. Vanhempani ajattelivat, etten alkaisi ikinä puhumaan. Toisaalta taas, siskoni puhui yleensä minunkin puolestani, ja vastasi kysymyksiin jotka oli osoitettu minulle, joten miksipä sitä alkaa puhumaan, kun minulla oli selvästi joku joka ei halunnut äänihuulteni kuluvan?:D
Mutta kun lopulta aloin puhumaan, en malttanut enää sulkea suutani missään.
Vaikka tuosta ajasta on kauan, ja vaikken silloin edes vielä puhunut, niin muistikuvissani on kyllä muutama puheterapeutin luona käynti. Muistan usein lähteneeni sinne vain sen takia, että siellä pystyi leikkimään sillä rengas jutulla mitä kierretään eriväristen rautalanka ratojen läpi – Mini rollercoaster (suomenkielistä nimeä en valitettavasti tiedä. Se oli ihan paras lelu! Löytyyköhän niitä vieläkin lastenlääkärien vastaanotolta? 😉
Muistan kun tein puheterapeutilla tehtäviä täydessä hiljaisuudessa, kuuntelin tarkkaan mitä minulle puhuttiin, ja mitä terapeutti puhui äidilleni.
Osasin kyllä kirjoittaa/piirtää, mutta en puhunut.
Myöhemmin ajateltuna, tuona aikana tarkkailin paljon maailmaa. Ehkä vain odotin oikeaa hetkeä puhumiselle. En ollut vain valmis ilmaisemaan itseäni, vaan halusin ensin saada selvyyden siitä, millaisessa maailmassa elän.
Ehkä päätin jo silloin, että parempi vain ilmaista asioita kirjoittamalla, koska puhuminen saattaa joskus olla jopa haitaksi.

Kirjoittamisesta on tosiaan tullut minulle yksi harrastuksistani. Harrastus, jolle on aina aikaa, vaikkei sitä oikeasti olisikaan. Tälläkin hetkellä vieressäni lojuu avonaisena yli 600 sivuinen marketing -kirja, jota pitäisi lukea, mutta täällä vain kirjoittelen… Sen lisäksi, että kirjoittaminen on kivaa, niin kirjoittaminen sekä musiikki on minun tapani purkaa mielessäni olevia asioita. Jos olen ärtynyt – kirjoitan, jos olen surullinen – kirjoitan, jos olen iloinen – kirjoitan, eli kirjoitan oikeastaan aina.


Loppuun pienenä kevennyksenä teknologian kehittymisen hyviä, sekä huonoja puolia:

+ Nykyään ei tarvitse enää tuskailla sen ison ja

notes-514998_1280

Tätä tapahtui usein silloin kun oli paljon muita ajatuksia mielessä, nykyään wordissa tekstin saa yhdellä napin painalluksella poistettua.

paksun koneen kanssa – joka ainakin meillä kotona surisi viimeisimpinä vuosinaan niin kovaa, että pelkäsin joka päivä sen räjähtävän käsiin.
+ Ei tarvitse riidellä siskon kanssa milloin minä pääsen koneelle tai milloin on siskoni vuoro
+ Enää ei tarvitse pitää munakelloa koneen vierellä, ettei varmasti pelaile/chättäile messengerissä yli kahta tuntia – tämä oli tiukka määräys vanhemmiltani, ja jos he eivät sitä valvoneet, niin ainakin minä valvoin siskoni aikaa ja hän minun. Ja jos kone ei ollut luovutettu toiselle 2h jälkeen, niin siitä sai kuulla myös äiti tullessaan kotiin.

+++ Suurimpana plussana tietenkin se, että kirjoittaminen on paljon nopeampaa. Siirryin kirjoittamaan tarinan alkuja koneella vasta 2011 vuoden puolella, sitä ennen kirjoitin kaikki vihkoihin. En luottanut koneisiin, ja siihen, että tekstini säilyvät tiedostoissa ja muistitikuilla.

–> Tästä pääsemmekin hyvin siihen, että olisi varmaankin pitänyt luottaa vain siihen käsinkirjoittamiseen. Koin tänään omakohtaisen ilkeästi teknologian yhden huonon puolen: nimittäin luottaminen liiaksi vain teknologiaan.
Olin säilönyt kaikki keskeneräiset blogitekstini, koulutehtävät sekä tiettyjä tärkeitä asiakirjoja yhdelle ainoalle tikulle. Tyhmänä en tietenkään tallentanut niitä muuallekin, sillä tänään tapahtui se pahin skenaario, kun tikku ei enää suostunutkaan avautumaan. Pitäisi alustaa ennen käyttöä, mutta siellä on tiedostoja sisällä, jotka siis alustamisen yhteydessä katoavat aivan satavarmasti.

–> Mutta opinpahan jotakin, nimittäin sen, että säilön tekstini tästä eteenpäin jonnekin muuallekin, enkä vain yhdelle tikulle 🙂

Ps. Jollain tapaa ihan hyvä, että tietyt keskeneräiset tulevat blogikirjoitukseni ovat nyt kadonneet jonnekin bittiavaruuteen… en ainakaan erehdy kirjoittamaan tänne kaikkea 😉 Ja nyt voin aloittaa kaiken ns. puhtaalta pöydältä, keksiä uudet tekstit.

Kommentit

  • Lasse

    Samastuin, monessakin mielessä.

    Mä olin myös aina se kaveri, joka koulussa kirjoitti ne kaikkein pisimmät ainekirjoitukset. Liikuntatuntien lisäksi ainekirjoitus oli ylivoimainen lempparini. Haave kirjailijuudesta elää edelleen. Sen eteen teen motivoituneesti töitä päivästä toiseen. Palkinto odottanee jossain, ehkä jo lähelläkin.

    P.S. Pakko vielä tokaista, kun ehdin tämän päivän puolella: hyvää ystävänpäivää. 😀

     0
    • Katri Vuorvirta

      Mulla on ollut todella monesti mielessä lähettää niihin kymmeniin novellikilpailuihin (joita löytyy netistä aika paljonkin) jokin kirjoittamani teksti, mutta ikinä en sitä ole saanut aikaiseksi. Joskus etsin jo kilpailun valmiiksi, mutta koska siinä täytyi tietystä aiheesta kirjoittaa, en saanutkaan aikaiseksi yhtään mitään 😀

      Liikuntatunnit oli oma lemppari myös – yläasteelle asti, jolloin meille tuli natsiopettaja, sen jälkeen lintsasin vähän liiankin useasti liikunnasta (sori äiti, jos luet tämän – en ehkä ollutkaan aina se tunnollisin oppilas). Selitykset ainakin näytti toimivan, koska numero ei ikinä pudonnut 9 alemmas ;D

      Kannattaa aina tehdä töitä unelmien eteen! Kliseiseltä ehkä kuulostaakin, niin unelmat on tarkoitettu toteutettavaksi, joten enköhän joskus voi kirjoituksiasi jostakin lukea. Jos kirjan joskus kirjoitat, niin olen ensimmäisten joukossa jonossa odottamassa julkaisupäivää 😀

      Ps. kiitos ja myöhäistä ystävänpäivää sinnekin!

       0
  • Lasse

    Kiitos kannustuksesta! 🙂

    Uskon, että pääset vielä odottamaan kirjani julkaisua. Itseluottamus ja motivaatio ovat sen verran korkealla, että olen valmis tekemään todella paljon työtä unelmani saavuttamisen eteen. Onneksi mulla on urheilijan asenne myös kirjoittajana, se auttaa pitkälle! Osallistuin kerran Novelliklinikalle, jossa kirjailija Petri Tamminen antoi palautetta novellistani. Pyysin omistuskirjoitusta erääseen häneltä omistamaani kirjaan. Hän kirjoitti: ”Tsemppiä tähän kamppailulajiin”. Silloin aloin ajatella, että kyllä, omalla tavallaan kirjoittaminenkin voi olla kamppailulaji. Mitä enemmän luovaa kirjoittamista harrastaa tavoitteellisesti, sitä vaikeampaa se on, sillä silloin tajuaa, että huipulle pyrkivältä kirjoittajalta vaaditaan ajankäytännöllisiä uhrauksia ihan yhtä lailla huippu-urheilijalta.

    Kaunokirjallisia tekstejäni on jo julkaistu muutamissa kirjallisuuslehdissä. Olen myös sijoittanut pari kertaa pistesijoille kirjoituskilpailussa. Minulta löytyy jo yksi hyvin pitkällä olevan novellikokoelmakäsikirjoitus, jolla ajattelin lähestyä kustantamoita jo piakkoin. Sen lisäksi on myös pari lähes valmista romaanikäsikirjoitustakin sekä toinen novellikokoelmakäsis. Kaikissa noissa riittää vielä työstämistä, hiomisen varaa on aina.

    Kannattaa kokeilla kirjoituskilpailuihin osallistumista. Se on hauskaa, vaikkei pärjäisikään. Lopultahan kirjoituskilpailuissa on kyse pitkälti siitä, millaiset tekstit raadissa olevia milloinkin miellyttävät. Taiteellisia tekstejä kun on monesti mahdotonta arvottaa täysin objektiiviseen parhausjärjestykseen, joten lukijoiden mieltymykset ja tärkeiksi kokemat teemat/aiheet vaikuttavat aina. Ei siis kannata masentua, vaikkei heti tärppäisi, vaan laittaa uutta matoa koukkuun ja osallistua uusin kilpailuihin. Suosittelen myös luovan kirjoittamisen opintoja, jotka voi suorittaa näppärästi ja halutessaan vaikka täysin etäopiskellen Jyväskylän avoimen yliopiston kautta: https://www.avoin.jyu.fi/oppiaineet/kirjoittaminen

    Liikuntanumeroista puheen ollen, en vieläkään ihan ymmärrä lukion ekasta liikunnankurssista saamaani 8:a. Sen jälkeen numeroni nousi ysiin ja pysyi siellä jonkin aikaa, minkä jälkeen sain viidestä viimeisestä liikan kurssista kympin. Keskiarvo jäi muistaakseni johonkin 9,48:aan, mutta se pyöristettiin alaspäin vaikka numeroideni trendi oli ollut nouseva. Ainakin tiedän, että henkisesti kokonaisarvosana oli 10. 😀 Juoksin siihen aikaan Cooperissa 3300 ja puolimaratoninkin vain vähän päälle 1 h 30 min. Nykyään pärjään jopa paremmin lihaskuntotesteissä kuin juoksutesteissä.

     0
    • Katri Vuorvirta

      Tätä blogia kirjoittaessa olen kyllä huomannut, miten paljon tähän loppujenlopuksi menee aikaa. Mulla niitä tekstejä ei synny siinä viidessä minuutissa, vaan useimmiten siihen kestää jopa 2h 😀 Lisäksi mulla on niinkin erikoiset aivot, että kaikkien fysiikan ja biologian lakien vastaisesti aivot toimii parhaiten klo 21-22 jälkeen. Suurimman osan blogikirjoituksistani olen kirjoittanut klo 23-03 välillä, tallentanut ne wordiin, ja viimeistellyt seuraavana päivänä. Turha toivo, että saisin mitään aikaiseksi heti aamusta.

      Löytyykö tekstejäsi mistään netistä? Olisi mielenkiintoista lukea! 🙂

       0
  • Lasse

    Mielelläni annan tekstejäni luettavaksesi. 🙂 Tässäpä muutama netissä julkaistu:

    Horjahtelevin askelin:
    http://naagalehti.blogspot.fi/2016/02/horjahtelevin-askelin.html

    Bloody Mary: http://naagalehti.blogspot.fi/2015/09/bloody-mary.html

    Kadonnutta elämäntunnetta etsimässä: http://naagalehti.blogspot.fi/2015/01/kadonnutta-elamantunnetta-etsimassa.html

    Tivolissa:
    http://www.kirjoittaja.fi/component/content/article/60-romantiikka/2106-tivolissa (tämän viimeisimmän olen julkaissut itse nimimerkin takaa, enkä ole tyytyväinen asetteluihin, mutta tarinassa on mukana vähän taekwondojuttua, joten oli ihan pakko laittaa mukaan :D)

    Tässä myös linkki Naaga-lehtemme toistaiseksi uusimpaan numeroon, jossa on lyhyt novellini Kauneudenpalvoja sekä kaksi runoani (Melodia ja Sivuvaikutuksia):
    https://issuu.com/naaga/docs/naaga2015

    Tuolta Naagan blogista löydät halutessasi myös useita muita kirjoituksiani.

    Nuo netissä julkaistut novellini eivät anna ihan koko kuvaa musta kirjoittajana, sillä ne ovat tyyliltään jossain määrin aika samasta puusta veistettyjä tunnepitoisia tarinoita. En ole kirjoittajana aina noin toivoton romantikko kuin noista teksteistäni saattaisit päätellä. Jostain syystä tuon tyyppiset tekstini ovat päätyneet nettiin, kun muita olen saanut julkaistua paperilehdissä. Kirjoitan myös kauhua, fantasiasävytteisiä tekstejä ja ylipäätään spekulatiivista fiktiota. Kirjoittajana mua kiehtovat erityisesti unen ja toden rajapinnat, kuten myös selväjärkisyyden ja harhaisuuden rajat, toisin sanoen kaikki, jossa arkiseen sekoittuu ripaus mystistä ja unenomaista. Lukijana pidän paljon ns. tšehovilaisista novelleista, jotka ovat enemmän tunnelma- kuin juonivetoisia ja joissa saattaa olla jopa täysin avoimeksi jäävä loppu. Tällaisia piirteitä saatat huomata myös joistain edellä linkittämistäni novelleista.

    Kirjoitan luovien tekstien lisäksi myös Keskisuomalaiseen musiikkiarvioita sekä joskus harvemmin teatterikritiikkejä ja kirjallisuusjuttuja. Kirjoittaminen on elämäntapani, ihan yhtä lailla kuin urheileminenkin.

    Kaikkeen kirjoittamiseen menee paljon aikaa, etenkin silloin, kun haluaa kirjoittaa hyvin. En siis todellakaan ihmettele, että olet huomannut saman. Sulla on sana hallussa, tykkään blogistasi, joten yökirjoittamisiisi käyttämäsi aika ei ainakaan mene hukkaan. Kaikki tavoitteellisesti kirjoittaminen on kehittävää.

    Novellien kirjoittaminen on erityisen aikaa vievää. Raakilemainen ensimmäinen versio saattaa syntyä muutamassa tunnissa, mutta usein yhden novellin hyvin kirjoittamiseen menee päiviä tai viikkoja, joissain tapauksissa jopa kuukausia. Jokainen lause ja sana pitää punnita. Lisäksi on mietittävä kaikki tarinan uskottavuusseikat kuntoon, pohdittava juonikuvioita, henkilökemioita ja henkilöiden luonteita ikään kuin ”suurennuslasin kanssa” jne. Novellit olisi hyvä hioa moneen kertaan, niistä olisi hyvä kirjoittaa lukuisia versioita, ja koska kirjoittajana on yleensä sokea omille tuotoksilleen, olisi teksteistä hyvä pyytää mahdollisimman laadukasta ulkopuolista palautetta muilta (paljon) lukevilta ja kirjoittavilta ihmisiltä. Palautteiden myötä novelleja onnistuu yleensä kehittämään, usein myös pöytälaatikkoaika auttaa – eli se että pistää tekstin ikään kuin kasvamaan korkoa muutamaksi kuukaudeksi ja palaa siihen sen jälkeen tuorein silmin. Kirjoittamisen opinnoista oli mulle aidosti hyötyä, niissä opin palautteen ja prosessikirjoittamisen merkityksen. 🙂

     0
  • Lasse

    Olen muuten julkaissut viime aikoina novellejani myös Kosmoskynässä ja Kuiskaus pimeässä -lehdessä. Niitä novelleja ei ainakaan vielä ole netissä, mutta molempia lehtiä pitäisi olla luettavissa Jyväskylän kaupunginkirjaston 3. kerroksen lukusalista. Myös siellä teidän Rajakadun AMK:n kirjastosta pitäisi löytyä lehtihyllyistä. En tiedä, minkä tyyppisistä tarinoista pidät, mutta edellä mainittuihin lehtiin olen kirjoitellut kauhua ja spekulatiivista fiktiota.

    Aiempiin jutusteluihini lisättäköön, että kirjoittajan pitää lukea paljon kirjallisuutta. Itse pyrin jatkuvasti lukemaan kaikenlaista – fiktiota lukiessani koetan lukea mahdollisimman monia eri genrejä, koska mielestäni hyväksi kirjailijaksi voi kehittyä vain monipuolisesti lukemalla. Tavoitteellisesti kirjoittaminen on jopa yksi eniten aikaa vievistä asioista mitä tiedän, vaikka joskus nuorempana luulin tekstien tulevan liki valmiina ja kuin itsestään kuten koulun ainekirjoitustunneilla. Usein tekstiä tuleekin paljon kerralla, mutta jälkeenpäin huomaa liki aina, että siinä kerralla luodussa tekstissä on parantamisen varaa, joskus enemmän, joskus vähemmän. Joskus pääsee kirjoittaessaan flow-tilaan, jossa voi kirjoittaa yllättävän valmista tekstiä heti, mutta tämä on poikkeus, joka vahvistaa säännön. Tekstit syntyvät lähes aina pitkien prosessien ja useiden työvaiheiden tuloksina.

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.