VALIKKO
2.5.2017 19:34

Opiskelu onkin ihan kivaa!

Ihan kivaahan tää opiskelu on!

Olen jo useamman viikon – lähes kuukausia – ollut ihan hukassa siitä, miten oikein suoritan opintoni loppuun. On tullut stressailtua kurssien suorittamisesta, moneenko vuoteen aion ammattikorkean suorittaa, ja milloin oikein lähtisin sinne työharjoitteluun, vai pitäisikö minun sittenkin vain hyväksilukea ensimmäinen harjoittelu. Lisäksi vielä kaikkein tärkeimpänä, mistä ihmeestä kirjoittaisin sen opinnäytetyön?

”Eihän tässä kiire ole”

Olen juuri toista vuotta lopetteleva opiskelija, joten lause ”eihän tässä kiire ole” on usein käynyt mielessä. Mutta todellisuudessa onko tässä oikeasti aikaa? No ei oikeastaan.

Aika menee niin äkkiä, ja mieluiten olisi edes jonkinlainen suunnitelma jatkosta ennen kolmannen vuoden alkua. Jotta ei sitten kolmantena vuonna ala miettimään ”mutta munhan pitäisi jo kohta valmistua!” Niin sanottu ennalta määritelty valmistumisaika olisi 3.5 vuoden jälkeen, mutta hyvin monilla se venyy.

Sivuhuomautus

Muistan edelleen ensimmäisen vuoden – no eihän siitä pitkä aika vielä olekaan – ja jonkinlaisen tutustumispiknikin millä olimme. Siellä sen hetkiset tutor opiskelijat kertoivat opiskelusta, ja myös itsestään. Joku taisi olla opiskelemassa kuudetta vuotta! Huhhuh, täytyy kyllä jollain tapaa hänellekin hattua nostaa. On tainnut ensimmäiset vuodet mennä muutoin kuin opiskeluun panostaen 😉

Opiskelujen tulevaisuus kirkastuu

Niin tai näin, nyt, ihan yhtäkkiä, sain oman opiskeluni palaset loksahtamaan paikoilleen. Aamuyöstä neljän aikoihin kännykkäni jostain syystä eksyi mukaani vessareissulle (hehheh), ja huomasin tulleen sähköpostiviestin. Tuo viesti sai jonkinlaisen ketjureaktion aikaiseksi aivoissani, ja yhtäkkiä kaikki onkin hyvin selkeää. Eikä siitä nukkumisesta tietenkään tullut enää mitään muutamaan tuntiin.


Ennen Singaporeen lähtöä suunnitelmathan oli jollain tapaa selvät. Tiesin, milloin suoritan työharjoittelun, milloin palaan kouluun jne. Elämä on kuitenkin yllätyksiä täynnä, niin positiivisia kuin myös negatiivisia, ja joskus ne alkuperäiset suunnitelmat eivät vain toteudu. Ensin tietenkin harmitti pirusti, etten harjoitteluun päässyt, mutta pikkuhiljaa olen alkanut huomata myös jotain pieniä hyviä puolia tuostakin.


Eli siis melkeinpä tuosta ajasta lähtien olen ollut täysin hukassa. Mutta nyt, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, tuntuu, että kyllä tämä tästä. Kyllä minä vielä joku päivä valmistun. Toivottavasti omien alkuperäisten suunnitelmien mukaan noin neljässä vuodessa 🙂

Ei muuta kuin nokka kohti tulevaisuutta

Kiitos. Kuva täältä

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.