VALIKKO
11.3.2016 22:15

Taekwon-Do Legends Seminar

Viime viikonloppuna oli aivan mahtava Taekwon-Do leiri Tampereella. Leiriä oli ohjaamassa Jaroslaw Suska, kuusinkertainen maailmanmestari ja kaksikymmentäkertainen Euroopan mestari (huomatkaa, että linkin takaa löytyvä uutinen on 2012 vuodelta). Olisin todellakin katunut, jos en olisi tälle leirille osallistunut. Leirit ovat muutenkin hauskoja, ja kun on mahdollisuus päästä tällaisen kokeneen treenaajan ja kilpailijan treeneihin, niin täytyyhän se ehdottomasti kokea.

12748330_165477977170526_584823179_n

Krediitit kuvan ottajalle, kuva otettu täältä/photo is taken from here: https://www.instagram.com/p/BCk8kGTQNxO/

Mainittakoon tässä nyt samalla, että Sabum Suskan YouTube videoiden avulla olen treenaillut liikesarjoja jo useamman vuoden ajan. Eli olihan se myös tässäkin mielessä pakko kokea treenit paikanpäällä.

Treeneissä käytiin paljon potkuja läpi, ja niitähän onkin aina hyvä treenata. Ja myöskin venyttelyä pitäisi entistä useammin harrastaa, sillä jalat eivät ihan yhtä hienosti kyllä veny kuin Sabum Suskalla. Tosin hänellä onkin hieman pidempi treenitausta takana, mutta nuorempi kun olen, niin ehkä pitäisi taipua hieman enemmän kuin tällä hetkellä. Hienomman näköistähän Taekwon-Do on, silloin kun ihminen on vähän enemmän venyvämpi 😉 Sabum Suskan tyylinäytteen kannattaa katsoa täältä.

Kävimme läpi myös liikesarjojen tekniikoita ja liikesarjoja kokonaisuudessaan, ja hyvin alkaa sujumaan jo tuo vyökokeeseen vaadittava uusi liikesarja Won Hyo Tul. Tosin aika varma siitä olen, etten ihan vielä huhtikuussa ole menossa vyökokeeseen, kun edellisestä on kuitenkin sen verran vähän aikaa 🙂

ottelu

Tämän jouduin skippaamaan 🙁 Olipahan aika ottaa kuvia 😉 This is what I had to skip, but at least I finally had opportunity to take photos 😉

Ottelutreenit jäi mulla hieman lyhyeksi, koska en uskaltanut mitään riskejä ottaa siinä vaiheessa kun lonkassa alkoi tuntumaan vähän enemmän kipua. Ottelu on kuitenkin sen verran raskasta, ja loppujenlopuksi jalkoihin eniten sitä treeniä siinä tulee, niin mieluummin sitä katsoo kuin katuu. Siirryin siis ottelutreenien ajaksi suosiolla sivuun, vaikka olisi kyllä tehnyt mieli ihan älyttömästi mennä mukaan. Alun lämmittelyt ja tekniikkatreenit tein, mutta kun alettiin potkuihin keskittymään lyöntien sijasta, niin oli aika siirtyä sivummalle.

Aikalailla kantapään kautta on kuitenkin toisen vamman kanssa tullut koettua se, miten lääkärin neuvojen vastainen toiminta, saattaa lopettaa jonkin urheilulajin uran ennen kuin se kunnolla olisi edes päässyt alkuun. Joten Taekwon-Don kanssa en riskejä mieluummin ota. Lonkassa siis tosiaan magneettikuvien jälkeen todettiin lievää turvotusta/alkavaa tulehdusta kahdessa eri kohdassa, ja mahdollinen pieni revähdys. Sain lähetteen fysioterapiaan, jotta pystyisi tsekkaamaan miksi kaikki vammat tykkää tulla vasemmalle puolelle ja tuolle alueelle. Fysioterapian tavoitteena löytää siis mahdollinen liikevirhe/asentovirhe lantiossa/selässä/lonkissa. Kerron tästä lisää erillisessä blogipostauksessa myöhemmin 🙂

Sabum Suskan leiri oli siis mielestäni todella hyvä! Ja varmasti aion tuollaisille leireille mennä uudelleen, kun niitä tulee!

love

Kaikessa yksinkertaisuudessaan, tämä laji tekee onnelliseksi ^^ This sport is something, what makes me happy 🙂

Viime Taekwon-Do tekstissä en vielä uskaltanut myöntää muille, ja erityisesti itselleni sitä, että tämä laji on minulle nykyään todella paljon tärkeämpi kuin yleisurheilu. Uskoisin yhtenä syynä tälle muutokselle olevan ainakin se, että treeni-ilmapiiri vaikuttaa paljon motivaatioon, ja jos se ei ole kunnossa, niin motivaatio yksinkertaisesti laskee. Ja samoin laskee myös suoritustaso. Ilmapiiri on oikeastaan kaiken A ja O. Jos se ei ole kunnossa, niin treenistä ei jossain vaiheessa tule enää yhtään mitään. En ole kokenut missään
muussa lajissa samanlaista ilmapiiriä kuin Taekwon-Dossa pääsee kokemaan. Se on jotain ihan mahtavaa, ja sitä usein toivoo, että samanlainen ilmapiiri olisi myös muissa lajeissa. Nyt tähän hyvä välihuomio, että en puhu tässä Jyväskylän heittoryhmän ilmapiiristä.

Ehkäpä Taekwon-Don ilmpariiri huokuisi jollain tapaa laittamistani kuvista, sillä paremmin en asiaa osaa selittää 🙂

Lisätietoa kyseisestä viikonloppu leiristä/seminaarista löytyy englannin kielisenä täältä.
Siellä myös hienoja kuvia, eli kannattaa vilkaista!

Ps. Tekstin lopussa oleva video on julkaistu 2007, mutta ihan sen erilaisuuden takia laitoin sen loppukevennykseksi 😉


In English

Last weekend I had awesome Taekwon-Do training camp, Legends Seminar in Tampere. Coach in Seminar was Jaroslaw Suska, he have won 6 times World Champion and 20 times European Champion. And because I have done training by watching his YouTube videos, I just had to go there, no matter what. After the seminar, I could say that if I would not go, I would have regret.

We were training a lot of kicks, and it is something what I for sure need to do more, and stretching. But we also trained very much pattern techniques, and even if there were many people, Sabum Suska still had time to walk from front to back and teach also lower belts (in this case yellow, green and blue). For sure Taekwon-Do looks much better, when you can do high kicks and still have perfect technique 😉

suska

Sabum Suska teaching something in sparring 🙂 Credits to the whoever took the picture, it is from here.

We also had sparring, but in my case it before it actually even begin. As I still have problems in my hip joint. From MRI I get to know that there is in two different places beginning of inflammation, and might be also small tear injury. In training hardest part is, that I can’t know is the pain coming from beginning of inflammation or from tear. I got referral to physiotherapy. I’ll tell about this in some other writing, because it would take too much space from here. And it is still worth of telling, as it is big part of my everyday life right now 🙂 But I did some sparring techniques, but when I started to feel bigger pain, I decided to skip training (and take some pictures instead). I really wanted to do sparring, but sometimes it is just better to listen own body, rather than wants.

 

This training camp was great, and actually I really like training camps. It is so much different, and there I can do training with new people. And of course get to know new people. Earlier I didn’t like so much training camps, but nowadays when I am not so shy anymore, they are actually very fun way to spend weekend! 🙂 For sure, I’ll participate this kind of happenings later again!

In my last writing about Taekwon-Do, I was too afraid to confess for everyone, and mostly I wasn’t ready to confess for myself, that Taekwon-Do is actually much more important hobby for me right now, than track&field. I have been thinking this a lot earlier, but I have not been able to say it. Maybe because I know, that I might have bright future in track&field also, but somehow I have lost some interest.

group

Fan picture! Participants from Jyväskylä ITF Taekwon-Do in Seminar and Sabum Suska 🙂

Biggest reason is maybe the group atmosphere in my own training group (do not include here the training group in Jyväskylä), atmosphere is one of the most important things in training. Maybe I write about this also someday.

Maybe you can feel the atmosphere in Taekwon-Do training via my pictures 😉


PS. Biggest thanks for the Master Meyour for accepting my own pictures to this blog text. Without pictures, this would be boring 🙂

Video in the end is old, but I think it is kinda funny, so I still decided to put it here;)

Kommentit

  • Nimetön Nimetön

    Oletko ottanut esille huonon ilmapiirin ryhmäläistesi kanssa? Nettiin kirjoittelu ei auta jos asiaan haluaa muutosta…

     0
    • Katri Vuorvirta

      Valmentajan kanssa kyllä. Osaan kyllä puhuakkin suoraan asioista, en pelkästään kirjoittele 😉
      Mutta tuohan ei ollutkaan pääpointtini tässä tekstissä 🙂

       0
      • Nimetön Nimetön

        Korostit oikein asiaa tekstissä tummennuksella, siksi mietityttää ja muutenkin mielenkiintoinen aihe. Miksi mitään ei sitten ole tehty vai onko?

         0
        • Nimetön Nimetön

          Vastauksen saikin jo, kun muokkasit tekstiäsi. Alkoiko omatunto kolkuttaa? 🙂

           0
          • Katri Vuorvirta

            Muokkasin, koska kommentistasi tajusin (kiitos siitä), että tarkoitukseni ei ole korostaa asiaa, jonka en halua tekstissäni herättävän enempiä huomioita. Siinä mielessä siis, että tekstini pääaiheena on täysin eri laji ja täysin eri tapahtuma 😉
            Tarkoituksenani oli alunperinkin itse asiassa laittaa se kohta vinokirjaimilla (vai mikä onkaan), mutta sitä se teettää kun ei tallenna viimeisintä versiota ennen julkaisemista. Ensi kerralla huolellisempi ;D
            Ei suinkaan omatunto tällaisesta asiasta kolkuta, kun ei kolkuttanut koulun kirjotuksen jälkeenkään;)

            Valitettavasti asioihin ei ole millään tapaa puututtu. En halua ketään sormella syytellä, mutta vaikka kaikki olemmekin aikuisia, niin mielestäni valmentajan pitäisi asiaan jollain tapaa puuttua kun kuitenkin huomaa millainen meininki on meneillään. Itse en ole sellaista tyyppiä, että tykkäisin vittuilla takaisin ihmisille, joten mieluummin annan ihmisten vain vittuilla mulle. Eihän se hyvältä tunnu, mutta en ole ikinä osannut yhtä törkeästi sanoa ihmisille, jotka minua kohtaan niin käyttäytyvät. Ehkä olen liian kiltti
            Olin itse lopettamassa koko lajin, mutta kun pääsinkin Jyväskylään opiskelemaan, niin tajusin että ehkäpä vain ilmapiirin muutos oli hyväksi. Ja sitä se todellakin on ollut

             0
  • Lasse

    Mielenkiintoista juttua. Kova kaveri tuo Jaroslaw Suska! Arvostan suuresti.

    Kiva oli myös nähdä kuva susta taekwondo-vaatteissa. Ajaton muoti, joka ei vanhene. Piti itekin kaivaa oma taekwondopukuni esille ja pukea päälle ihan vaan muistoja verestääkseni, vai pitäiskö sanoa taekwon-do-puku? 😀

     0
    • Katri Vuorvirta

      Suska on kyllä huikea! Arvostin todella suuresti varsinkin sitä, että harrastajia oli paljon leirillä ja me hieman alemman vyön omaavat olimme toisella puolella salia, ja silti hänellä oli aikaa korjata meidänkin virheitä. Mullekin ihan yhtäkkiä tuli jostain takaa korjaamaan asentoa, ja sen jälkeen jatkoi matkaa 😀

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.