VALIKKO
1.1.2019 20:17

#4

”Vuosi oli monella tapaa opettavainen ja raskas, mut samalla se antoi hirveen paljon.” Öö aijaa, olipa omaperänen alotus.

Miullahan on tyypillisesti myös vuoden 2017 muistelmat tekemättä, eli alotetaan niistä. Se vuosi olikin pääpiirteittäin ihan hirveä ja helvetillinen, että tässä ei mene kauaa. Erosin ja masennuin, muuta en oikeastaan edes muista kyseisestä vuodesta.

Paitsi Ultra Bran keikat. Tai sitä ensimmäistä en kauhean hyvin muista, koska se oli Ilosaaressa ja mie en ihan ehkä ollu tässä universumissa silloin. Mut tiedän olleeni siellä keltanen sadetakki päällä. Toisen muistan hyvin, se oli joulukuussa Hartsulla äitikarhun kanssa ja se oli ihanaa.

2018 oli siinä mielessä parempi, etten masentunut kertaakaan, vau. Sen sijaan rakastuin ja tein isoja uhrauksia, joita en ikinä tule katumaan. Oikeestaan miun 2018 alkaa siitä hetkestä, kun lähettiin äitin kanssa Leville. Työhän tiijätte miten siinä kävi. Sille tielle jäin ja täällä mie nyt oon.

Kahen viikon Tinder-treffit vaihtu parisuhteeseen, jossa minuu rakastettiin niin paljon, että olin hetkittäin ihan ymmälläni. Miehän en sitä rakkausasiaa siinä hetkessä tietenkään osannu ymmärtää, enkä sen kummemmin myöskään arvostaa. Tietenkään.

Kävin reissussa ja olin tosi onnellinen. En nähnyt yhtään käärmettä, vaikka reissasin melkosen eksoottisissa mestoissa. Kiitos siitä sille tyypille, joka päättää kyseisen lajin kulkureitit. Kattelin kirkasta tähtitaivasta päiväntasaajalla pienen veneen keulassa huipputyypin kanssa ja olin maailman onnellisin tyttö.

Opin pelaamaan shakkia, saa tulla haastamaan. Kävin sukelluskurssin ja näin ihan uuden maailman merenpinnan alla. Pussailin aika paljon. Sanoisin, että keskivertoa paljon enemmän. Oon ihan superkiitollinen, että sain kokea kaiken tuon ja vieläpä rakkaan ihmisen kanssa.

Kävin myös festareilla ja vietin ihan uskomattoman hyvää aikaa miun lemppari-ihmisten kanssa millon missäkin olosuhteissa. Aina jaksaa hämmästyttää myös se, kuinka miun elämään vaan tipahtelee aivan uskomattoman hienoja tyyppejä, vautsi! Erityiskiitos ja kaikki symbatiat ja embatiat miun maailman huikeimmalle kämppikselle, vitti mikä meininki onkaan meillä.

Tokihan pitää olla myös jotain kauheeta, koska paskan määrä on aina tietenkin vakio. Isän sairastuminen sai miut pelkäämään hirvittävän paljon. Kävin läpi kauhean määrän tunteita, päällimmäisenä pelko, josta en osannut puhua ja jota en myöskään osannut käsitellä. Tosi Emmimäistä.

Siihen perään vielä ero, niin tuo paskan määrä tuli oikein kivasti täyteen myös viimevuonna. Päällimmäisenä vuodesta jäi kuitenkin hyvä fiilis. Nuo kesän aikana kerätyt kokemukset ovat ihan mielettömiä ja ne hymyilyttää minuu kauheen kovasti joka kerta ku mietin niitä. Kiitos jokaiselle, joka oli tekemässä miun vuodesta näin upean, ootte kultaa!

Pikkuhiljaa käynnistyvään vuoteen mahtuu paljon odotuksia. Tällä hetkellä mie oon tosi surullinen, mutta uskon kyllä, että ei se iloisuus miusta oo kauas menny, se on vaan nyt jemmassa kaiken tapahtuneen jälkeen.

Toivotaan, että tuleva vuosi kohtelee meitä kaikkia kivasti. Tai ainakin kaikkia kivoja. Oma poni, kustannussopimus ja miljoona rahaa näin alkajaisiks olis kiva. Ja sit on yks niin iso toive, ettei sitä pysty edes kirjottamaan. Suukkoja kaikille tähän vuoteen. Sydän.

Ainii, äiti miulla on kauheen kova ikävä teitä.

XOXO,
Emmi Girl

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.