VALIKKO
31.7.2019 18:13

#9

Täällä ollaan! Ajattelin, että josko tulisin tarinoimaan teille hiukan. Itseasiassa ajattelin ruveta olemaan ja tarinoimaan vähän enemmänkin. Ehkä jopa oikein kunnnolla.

Olisko tämä nyt sitten se come back, koska koko viime talvihan oli melko hiljanen tämän blogin osalta, vaikka muuten talvesta olikin hiljasuus kaukana.

Meikämurmeli on ollu kesän Helsingissä ja pari viikkoa tai ehkä viikko sitten kävi sellanen juttu, että taidan nyt mitä ilmeisimmin jäädä tänne, koska sain vähän niin ku vahingossa vakituisen työn. Hups. Siispä uudet tuulet puhaltaa.

Ihan en ole varma, että voiko tornadon keskellä elävä ihminen puhua mistään uusista tuulista? Kyllä tässä on viimenen vuosi ollu sellasta pyöritystä ja puhallusta, että oksat pois. Lehdet lentelee ja itseasiassa nurin menee koko puu. Ei haittaa ollenkaan, on tuntunut tosi hyvältä olla menossa.

Tämmönen kuvituskuva Etelä-Karjalan korkeimmalta kohdalta. Vittu ku on kaunista.

Täällä koti-Kontulassa oon nähny enemmän rottia kuin Indonesian kuuden viikon reissulla ja voin kertoa, että näkyi monta sielläkin. Onneksi käärmeitä ei ole näkynyt, koska ne vasta ovatkin kuvottavia ja iljettäviä otuksia.

Toki omasta lähipiiristä paljastu tuossa kuukaus takaperin muutama käärmeiden kanssa miellyttävyydestä kilpaileva tyyppi, eli en kuitenkaan aivan täysin ole moiselta välttynyt. Tirsk. Puhutaan niistä vähän myöhemmin, koska ketäpä ei kiinnostais ihmisten petollisuus ja kaksinaamaisuus.

Ja mitä muuta? Oon pikkuhiljaa koettanu siirtyä takaisin terveellisimpiin elämäntapoihin, eli odotan mutakakkua sulavaksi tässä sängyllä köllöttäen.

Okei neljäsosan söin jäisenä, koska teki niin kovasti mieli ja olen aikuinen, joten voin syödä jäistä mutakakkua niin halutessani. Eikä suinkaan ollu ensimmäinen kyseisen lajin kakkupalanen tälle illalle. Vaan sehän ei haittaa, koska mutakakku maittaa.

Joku saattaa miettiä, että näiköhän neiti Suikkanen koettaa sivuuttaa jotakin muita tarpeita täyttäen aivojen mielihyvää huutavat kolkat herkkunautinnolla, mutta asian laita ei suinkaan ole niin. Ei voi olla, jos on yhdessä illassa syöny kilon kakkua, pussillisen sipsejä, juonu kolme kokista ja ihan vähän mutustanu suklaata siihen päälle.

Niiden muiden tarpeiden tyydyttymisestä on piakkoin varmaankin melko turha edes haaveilla, koska kyllä parin viikon päästä näkyy mutakakut makkarana mahassa. Se harmittaa, vaikka rakastankin makkaraa. Niin, miehän otin tuossa kesän alussa sellasen tatuoinnin, jossa lukee: ”siis mä rakastan tätä makkaraa”. Äiti oli ylpeä.

Siis mä rakastan tätä makkaraa. Erityisen paljon tykkään tästä kyseisestä kuvanmuokkauksesta.


Lupaan tehdä jatkossakin äitikarhun ylpeäksi. Tähän loppuun vielä katsaus kakun sulamisprosessin etenemiseen. Hieman jäinen edelleen, mutta puolet kuitenkin syöty. Reipas tyttö. Ens kerralla voisin kertoa jostain pikkusesta kommelluksesta mitä miulle tosi harvoin sattuu, niin ku tiedätte.

Eli siis, palataan pian, eiks je?

XoXo, Emmi Girl

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.