VALIKKO

Elämän rakkautta

16.12.2018 19:21

Joululahjapaketit, nauhat ja pakettikortit

Jouluaaton aattoiltana on minusta aivan ihana kuunnella jouluradiota ja paketoida lahjoja. Yksin, hetki toisessa huoneessa ja suunnitella samalla aattopäivän aikatauluja, juoda glögiä ja syödä pipareita. Pakettikortit olen tehnyt jo aikaisemmin. Kaunis paketti on iso osa lahjaa. Äitini hassusti joskus aina sanoikin siskoni tai minun lahjoista, että hän arvaa mitä täällä on joten hän ei halua avata tätä lahjaa vielä kun tämä paketti on niin kaunis. Lahjapaketti ilahdutti yöpöydällä kunnes hän joulupäivän iltana tai myöhemmin kävi lukemaan Laila Hietamiehen uusinta kirjaa. Koska ympäristömme ei tykkää muovia, metallia yms. sisältävistä kiiltävistä lahjapapereista ja nauhoista, mielikuvituksen laittamalla lentoon Sinäkin saat loistavia, vuosia kestäviä lahjapaketti-ideoita annettavaksi eteenpäin jouluaattona.

Lahjapussit ja kangaskassit
Kankaiset lahjapussit kestävät vuosia käytössä ja samaan isoon pussiin voi pakata kaikki lahjansaajan paketit. Lahjapusseja voi ommella itse tai ostaa valmiita. Kuvassa Lexintonin lahjapussi http://www.sisustuskk.com/

Hyvä vaihtoehto lahjapussiksi on tyynyliina, joka voi olla myös osa lahjaa lahjansaajalle. https://www.ratiashop.com/epages/ratiashop.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/26112008-115080/Products/Koristetyyny_majakka Voit lisätä tyynyliinaan hieman halutessasi koristeita, nauhoja ja palloja, niin lahjapaketti on valmis.

Tyynyliina Jysk ja lasipallot Wolkoffin talomuseo ja putiikki

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kangaskassi tai kestokassi on myös loistava vaihtoehto, joka jää sitten lahjansaajan kauppareissuille muistoksi ja avuksi muovipussien tulvaan Sinusta. https://www.ruohonjuuri.fi/omppu-ekologinen-hevipussi-38x29cm-globe-6438164031679

Kankaisen lahjapussin vaihtoehtona voit myös käyttää pestyjä ja käännettyjä kahvipaketteja lahjapaketteina. Niihin Sinä voit tehdä koristeita vaikka lasin tai posliininkoristeluun tarkoitetuilla tusseilla. Tai ostaa eväsrasian osana lahjaa ja pakata lahjan siihen https://www.ruohonjuuri.fi/koti-hyva-olo/taloustarvikkeet-82/evasrasiat/evasrasia-koko-l-sigg-7610465863343

Jos et halua, osaa tai jaksa ommella lahjapussia, niin lahjan voi hyvin kääriä myös kätköistäsi löytyvään kangaspalaan, joka kestää käytössä jatkossa ”lahjapaperina” vuodesta toiseen.

Vanhat kirjat ja sanomalehdet käyttöön
Kirjojen omistajat ovat huomanneet viime vuosina että kirjojen hävittäminen kotoa on surullista siksi, koska sairaalat, päiväkodit, kirjastot tai muut julkiset laitokset eivät halua enää ottaa vastaan kirjalahjoituksia. Myynti tai lahjoittaminen yksityishenkilöillekään ei tuota enää tulosta. Ainoa vaihtoehto on mökin saunan uuni tai paperinkeräyslaatikko. Lahjapapereihin kirjojen käyttäminen on aivan loistava juttu. Lahjansaaja voi myös lukea hyvää kohtausta kirjasta, jonka sivuja on teipattu yhteen isoksi lahjapaperiarkiksi.
Vanhat kirjat ja nuottivihot saa uuden elämän ja tarpeen lahjapapereina. Ja säästäpä Sinä se kirja, johon kyseisen lahjan paketoit, jos lahjansaajan kiinnostus lukea kyseinen kirja heräsi ja hän vaikka haluaakin omistaa sen vielä kun lahjapaperin sivut on teipattu siihen takaisin 😊.

Vanhoja sanomalehtiä voi käyttää samoin kuin vanhoja kirjoja. Hyvien, positiivisten uutisten sivuja lahjapaperiksi. Lahjansaajan lempisarjakuvia, suosikkijoukkueen urheilutuloksia tai muuta mielihyvää tuovaa.

Kopioimalla kuvia paperiksi
Jos Sinulla on mahdollisuus käyttää kopiokonetta, niin voit itse tehdä lahjapaperia myös siten että kopioit paperille vanhoja valokuvia. Ihanat mummin ja ukin mustavalkokuvat lahjapaperikääreenä on täynnä tunnetta. Valokuvien sijaan voit myös kopioida kirjoista kauniita kuvia ja koota niistä lahjapaperin.

Lasipurkit ja pahvilaatikot
Lasipurkkeja ja pahvilaatikoita voit koristella kuvin ja piirroksin ja käyttää lahjapakettina. Kun laatikkoon ei kirjoita suoraan lahjansaajaa ja -antajaa, voi sitä lahjansaaja käyttää uudelleen lahjoja antaessaan. Hyvin säilyttäminen ja kierrättäminen on iso osa lahjapakettien uudelleen käyttöä. Tässä lasipurkissa olen saanut ystävältäni Minnalta lahjaksi vaahtokarkkeja.

Pakettinauhat
Muovisten pakettinauhojen sijaan kannattaa suosia kangasnauhoja -silkkinauhaa ja kanttinauhaa. Hyvä vaihtoehto on myös tehdä itse nauhaa rikkimenneistä vaatteista, pyyhkeistä tai lakanoista. Leikkaa vain ne kapeiksi nauhoiksi ja tekstiilitusseilla voit piirtää tai kirjoittaa nauhaan somistuksia. Koristeena voit käyttää nauhojen lisäksi myös luonnonantimia eli käpyjä, mustikan- tai puolukanvarpuja, kuivattuja kukkia, marjoja tai mitä olet säilönyt kesällä joulupaketteja varten 😊. Tai vaikka kuivattuja hedelmiä https://www.ruohonjuuri.fi/ruoka/superfood-ja-rawfood/supermarjat-ja-hedelmat/viikuna-aduki-6430013861130

Pakettikortit
Pakettikortteja voit helposti askarrella vanhoista joulukorteista, leikaten niistä halutun kuvan ja liimaten taustapuolelle kartonkia johon Sinä voit sitten kirjoittaa tervehdyksen. Tai käyttää pakettikortteihin myös samaa ideaa kuin lahjapaperissa eli valokuvien tai kuvien kopiointia paperille.
Jos Sinä käytät vanhoja sanomalehtiä lahjapaperina, voit ympyröidä lehden artikkeleista sanoja, joista muodostuu viestiä Sinulta lahjansaajalle.

Kun olen mummini ja ukkini rakkaustarinan kirjoitusta varten tutkinut Suomen historiaa, oli siellä tieto että 1920-1930-luvulla ja aiemminkin, kirjoitettiin joulunlahjan pakettikorttiin runo, josta lahjansaajan piti arvuutella paketin sisältöä. Minä olen joskus tehnyt samaa ja käyttänyt mm. Uppo-Nalle-kirjojen loistavia runoja vinkkeinä tai hauskuutena pakettikorteissa. Tämä on myös hauska ohjelmanumero kun lahjoja avatessa luetaan vuorotellen ääneen niitä runoja paketeista ja seurataan paketin avaus. Näin kaikilla on hyvin tietoa toisten lahjoista.

Pakettikortteja kannattaa säästää ja käyttää seuraavana jouluna niitä joulupöydässä servettien pidikkeinä lautasilla.

Tärkeintä kuitenkin
Jos Sinä haluat kuitenkin käyttää kauniita lahjapapereita ja nauhoja joululahjoissasi, niin on tärkeää olla itselleen armollinen ja tehdä niin kuten sydän sanoo. Lahjapapereiden sijaan ilmastotekosi voi olla se, että ruokaa ei joudu roskakoriin tai hävikkiin vaan kaikki katoaa mahaan. Tai joulun välipäivät syödään kevyempää kasvisruokaa. Meidän jokaisen muutos jokaisessa asiassa lähtee meistä itsestämme, Sinusta ja minusta, ei muiden neuvoista ja ohjeista. Ja Sinun tulee tehdä joulupakettienkin osalta niin kuin itsestä tuntuu hyvälle.

Tärkeintä lahjojen paketoinnissa on tunne lahjansaajaa kohtaan. Ole läsnä hänelle hänen lahjaa paketoidessasi. Kun Sinä teet pakettia ja pakettikorttia, mieti samalla aina lahjansaajaa ja anna hänelle mielessäsi ja sydämessäsi kiitos jostakin asiasta jolla Hän on ilahduttanut Sinua menneen vuoden aikana. . Vaikka olemalla läsnä osana Sinun elämääsi. Kun paketti on valmis, sano ääneen ”kiitos” ja lähetä hänelle lentosuukko poskelle.

Hyviä, kiitollisia paketointihetkiä Sinulle ja joulunalus viikkoa.
Kaikkea hyvää

https://elamanrakkautta.fi/koti-pukeutuu-jouluun/
https://elamanrakkautta.fi/kaapin-aarreaitta/

UppoNallen jouluruno
Uppo-Nallen jouluruno
Kuusen alla on kummaa puhinaa,
karvaisen kuonon jouluista tuhinaa,
heilahtaa kuusen katveessa tassu,
kurahtaa vihreän varjossa massu,
joulukarhu on asialla
oksien peitossa kuusen alla.
Karhulla mielessään jouluiset ilot,
purkki ja lahjat ja omenakilot.
Siksipä heilahtaa karvainen tassu,
siksipä kurisee massu,
että on tarpeen hetkinen vartoa,
odottaa, paastota, punoa vartoa.
Jälkeen koulun on odotus joulun,
kaikkein kauneinta maailmassa.
Karhun mielessä joulu väikkyy,
kynttilän valo silmissä läikkyy.
Mieli on auvoinen, mieli on avoin,
viettääkseen joulua jouluisin tavoin.
-Elina Karjalainen

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.