VALIKKO

Elämän rakkautta

20.2.2018 10:33

Keväisen pakkaspäivän bataattivuoka

Tämän keväisen ja aurinkoisen pakkaspäivän ruokavinkkini Sinulle on ihana, pehmeän herkullinen bataattivuoka.

Tässä ruokakaupan ostoslista josta kuvasta unohtui minulta valkosipuli. Härkiksen tilalla voit käyttää 400 g jauhelihaa.

700-800 g bataattia, 400 g jauhelihaa, 1  sipuli, 1-2 valkosipulinkynttä, kookosöljyä vuoan voitelemiseen,  4 dl kookosmaitoa, 2 munaa, suolaa, pippuria ja mausteita (inkivääri, curry, chili, korianteri…) oman makusi mukaan.

Ja sitten ohjeeseen

Kuori ja viipaloi bataatit ohuiksi viipaleiksi. Paista jauheliha, sipuli ja valkosipuli. Lisää mausteet joukkoon. Sekoita kananmuna kookosmaitoon ja lisää hieman suolaa ja muita mausteita makusi mukaan joukkoon.

Voitele vuoka kookosöljyllä tai muulla öljyllä. Lado pohjimmaiseksi kerros bataattiviipaleita. Levitä päälle jauheliha-sipuliseosta. Toista sama vielä pariin otteeseen niin usein kuin tarveaineita riittää. Päällimmäinen kerros tulee bataattiviipaleista.
Kaada vuokaan munamaito ja kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Kypsyyttä voi kokeilla välillä. Välillä voi myös painaa päällimmäisiä bataattiviipaleita syvemmälle munamaitoon.

Bataattivuoan päälle silppusin pinaattia, mutta voi käyttää sen tilalla myös korianteria, persiljaa tai vaikka basilikaa. Ne antaa kivasti väriä vuoan päälle.

Vaikka käytin tähän härkistä, niin ruoka ei ole vegaaninen koska se sisältää kananmunaa. Kookosmaidon valinnassa kannattaa myös hinnan tilalla miettiä sitä onko kookosten keräämiseen käytetty apinoita vai ei.  Se on ympäristön huomioimista ja luonnon rakastamista.

Lämpimän herkullisia pakkaspäivän hetkiä Sinulle

 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.