VALIKKO

Elämän rakkautta

14.2.2018 17:29

Päätöksiesi ennakkoarviointi ja kaaosteorian perhosvaikutus

Päätöksiesi ennakkoarviointi on vaikeaa ja siihen törmäät, kun Sinä tunnet elämässäsi voimakasta muutoksen halua tai tyytymättömyyttä olemassa olevaan tai villiä unelmaa paremmasta. Et saa muutoshalusta riippumatta kuitenkaan tilannetta  etenemään millään tavalla. Miksi? Koska elämänmuutos vaatii sinulta päätöksiä tehdä joskus suuriakin muutoksia. Et tiedä tehtävien päätösten kautta tulevaa lopputulosta varmasti ja siten vanhassa, epätyydyttävässäkin, pysyminen on sinulle helpoin ja varmin keino pitää kiinni edes nykyinen tietämäsi tilanne.  Päätöksien ennakkoarviointi on vaikeaa. Monesti uskot myös ennakkoluuloisesti, että unelmien kanssa  voi hetkellisesti haaveilla millaista elämäsi voisi olla, mutta eihän ne koskaan toteudu. Vain saduissa Tuhkimo sai prinssinsä ja Roope Ankan kaupat onnistuvat rikastumiseen asti.

Tunteesi säätelevät tutkitusti enemmän toimintaasi ja tehtäviä päätöksiä kuin ajatuksesi. Ajattelet, että kun sinulla on vahva visio muutoksen halusta sekä vahva mielikuva päämäärästä, muutos lähtee automaattisesti kulkemaan eteenpäin. Mutta olet väärässä. Miksi? Siksi, koska tunteesi ovat voimakkaampia muokkaamaan elämääsi. Tunteissa sinulla voi olla alitajunnan uskomuksia, pelkoja tai läheisten lausumia epäileviä kommentteja ja ne estävät sinua laittamaan isoa vaihdetta kohti muutosta liikkeelle ja estävät rohkeasti  hyppäämästä  tuntemattomaan, uudelle polulle.

Usein liikkeelle paneva voima on varma tieto hyvästä lopputuloksesta, onnistumisesta. Tai toinen liikkeelle paneva voima voi olla myös olemassa oleva todella negatiivinen fiilis, epätoivo.

Yllättävää onkin, että epätoivo on  voimakkain liikkeellepaneva voima ja paras tunne muutoksen aloitukseen. Epätoivon tunteen pitää olla Sinulla kuitenkin sellainen, että Sinulla on vielä voimia tehdä muutos eikä niin että epätoivo on syvä, masentava. Syvässä epätoivossa olet jäänyt vellomaan siihen tunteeseen liian flekmaattisena, voimattomana tekemään mitään muutoksia. Huonoistakin tilanteista pääset kuitenkin aina pois. Se vaatii päätöstä ”tätä en halua enää” ja visioita, tahtoa uudesta jota kohti menet.

Elämämme ei ole vain sattumien summa vaan tekemiemme päätösten ja valintojen jonosta muodostunut elämänketju. Jälkeenpäin emme voi tietää millainen elämämme olisi ollut ja mihin olisimme päätyneet erilaisilla valinnoilla. Päätöksiä tehdessä emme tienneet silloinkaan 100 % varmaa tulevaa lopputulosta. ”Se mille asia asiat näyttävät, muuttuu tunteidemme mukaan, ja siksi näemme niissä taikaa ja kauneutta, vaikka taika ja kauneus ovatkin oikeasti meissä itsessämme” – Kahlil Gibran

Mietitkö koskaan menneitä päätöksiä ja käytätkö niistä saatua informaatiota tunteiden lisäksi hyödyksesi kun teet uusia päätöksiä? Jos pohdit menneitä, kannattaisi niitä pohtia monelta kantilta vaikka seuraavasti:
-Jos sinulla olisi päätöstä tehdessä ollut enemmän tietoa ja informaatiota, olisiko tunne päätökseen ja päätös ollut toisenlainen ja mikä se olisi ollut?
– käytitkö hyödyksesi kaiken sen informaation joka sinulla oli käytössä vai unohditko hyödyntää sen ainakin osittain?
– olitko oppinut aiemmista virheistä, etkä toistanut enää virheitä?
-luotitko sokeasti intuitioon ja jätit tiedon huomioimatta?
-uskotko nyt että olet saatujen kokemuksien myötä viisaampi elämäsi tulevia päätöksiä ajatellen ja pää pystyssä menet eteenpäin?

Mikäli päätökset eivät ole menneet oikein ja elämässäsi on tullut päätösten jälkeen vastoinkäymisiä, totaalinen luovuttaminen ja piiloutuminen kotiin yhden ikävän valinnan takia ei johda mihinkään. Jokaisen menestystarinan takana on monia epäonnistumisia ja virhevalintoja menestyjilläkin, joten miksei Sinullakin. Oppirahoja. Epäonnistumisen jälkeen on tärkeintä mennä entistä vahvempana eteenpäin saatua informaatiota paremmin hyödyntäen.

Suurin loistomme ei ole se, ettemme koskaan epäonnistuisi. Suurin loistomme on, kun kaaduttuamme nousemme joka kerta ylös.” — Ralph Waldo Emerson.

Muista iloita niistä positiivisista sattumuksista ja päätöksistä sekä onnenpotkuista, mitä on tapahtunut.

Elämänvaihtoehdot elokuvissa

Tekemiemme valintojen vaikutusta ja hetken merkitystä tapahtumiin elämänketjussamme on kerrottu monissa elokuvissa. Tämä kiinnostaa taiteilijoita ja tutkijoita, koska emme voi varmasti tietää tekemiemme päätösten vaikutusta elämämme kulkuun tai miten olisi mennyt jos valita olisi ollut toinen.

Krystzof Kieslowskin elokuva Sattuma kuvaa nuoren miehen elämän kolme erilaista vaihtoehtoa. Nämä vaihtoehdot toteutuvat sen mukaan, ehtiikö hän juostessaan junaan, myöhästyykö hän siitä vai kaataako hän juostessaan asemalaiturilla seisoskelevan miehen. Uudempi samasta aiheesta ja ehkä Sinullekin tuttu elokuva Sliding Doors leikittelee samalla ajatuksella kuin Sattuma – vain huomattavasti keveämmin kuvauksin . Sattumassa on mukana paljon Puolan poliittisen historian kuvausta. Kieslowskin Sattuma esittää kolme vaihtoehtoa erillisinä pieninä tarinoina; yhden tarinan päättyessä palataan takaisin lähtöruutuun asemalaiturille, josta uusi itsenäinen tarina alkaa. Sliding Doors esittää, miten Helen-nimisen naisen elämä kulkee kahdella eri tavalla riippuen siitä, ehtiikö hän metroon vai ei. Sliding Doors limittää nämä kaksi kertomusta niin, että ne noudattavat koko ajan samaa ajallista kronologiaa. Ensimmäisessä vaihtoehdossa Helen ehtii metroon ja samalla ajoissa kotiin löytääkseen miesystävänsä sängystä toisen naisen kanssa. Toisessa versiossa hänen myöhästymisensä pelastaa petollisen kumppanin pulasta, mikä antaa uskottomuudelle tilaisuuden jatkua vielä pitkään.

Perhosvaikutus-elokuva käsittelee myös valintojen vaikutuksia. Elokuva  leikittelee ajatuksella, että voisikin palata menneisyyteen toimimaan eri tavalla kuin tuli nyt toimittua . Ashton Kutcherin näyttelemä roolihahmo palaa menneisyyteen auttamaan lähimmäistään, mutta tästä alkaneesta tapahtumaketjusta seuraa aina monen sattumuksen kautta paljon pahempi onnettomuus jollekin toiselle läheiselle.

Oletko sinä kuullut aiemmin termit perhosvaikutus ja kaaosteoria? Mietitkö sinä niiden vaikutusta sinun elämääsi, päätöksiisi? Tai mikä on sinun päätösten vaikutusta muiden elämään kaaosteorian perhosvaikutuksen lailla?

Kaaosteoria on yhteisnimitys eräille ilmiöille, joissa pienet poikkeamat alkuarvoissa kertaantuvat ja järjestelmä muuttuu lopulta täysin ennustamattomaksi. Tekemämme päätökset ja valinnat hallitsemattomasti kertautuvat ja vaikuttavat monien ihmisten sekä eläinten elämään ja elämän kiertokulkuun jopa toisella puolen maailmaa.

Voiko perhosen siipien heilahdus Brasiliassa aiheuttaa tornadon Teksasissa?”

Perhosvaikutus eli perhosefekti on kaaosteoriassa käytetty vertaus siitä, että perhosen siivenisku maapallon toisella puolella voisi saada aikaan myrskyn toisella puolella maapalloa. Laajemmin ja tarkemmin sitä käsitetään epälineaarisessa järjestelmässä olevaksi ominaisuudeksi, jossa pienet muutokset alkutilassa tai välivaiheissa aikaansaavat suuria muutoksia tapahtumassa.

Perhosefektissä kaaoottisuus syntyy kun muutoksen koko ei ole verrannollinen sen määrään vaan näiden erot kasvattavat korkoa korolle, jolloin pienikin muutos tai häiriö voi aikaansaada suuria vaikutuksia. Ilmiön keksi meteorologi Edward Lorenz, joka vuonna 1961 keksi sääennusteisiin liittyvässä tutkimuksessaan sen, että tulevan säätilan arvioinnissa alkuarvojen pienikin heitto, esimerkiksi pyöristäminen tai pieni häiriö suuntaan tai toiseen aiheuttaa ketjureaktioita, jotka muuttavat lopputuloksen pitkällä tähtäimellä kokonaan erilaiseksi. Pienet syyt johtivat arvaamattoman suuriin vaikutuksiin. Ilmiötä alettiin kutsua ”alkuarvoherkkyydeksi”.

Perhosvaikutus tuli tunnetuksi kun Lorenz esitelmöi tieteellisessä kokouksessa Washington D.C:ssä vuonna 1972, jolloin hän kysyi retorisesti ”Voiko perhosen siipien heilahdus Brasiliassa aiheuttaa tornadon Texasissa?

Omien päätösten miettiminen jälkeenpäin, vaikka emme voikaan Perhosvaikutus-elokuvan lailla palata menneisyyteen tekemään toisin, voi olla hauskaa puuhaa vaikka naisten illanvietossa viinilasin ääressä. Mutta silloin et voi olla tyytymätön nykyiseen elämäntilanteeseesi, ettei muisteleminen tai toisten vaihtoehtojen miettiminen mene katkeruuden puolelle. Voitte miettiä päätöstenne vaikutusta elämänketjuunne perhosvaikutuksen lailla ja kuinka pieni valinta toiseen olisikin voinut muuttaa koko sinun elämäsi suunnan toiseen vaihtoehtoisesti visioiden ja tarinoita keksien vaikka näin:

Nykyinen elämä : Sinä 19 vuotiaana lähdit opiskelemaan merkonomiksi Helsinkiin, valmistuit ammattiin ja tapasit helsinkiläisen miehen, menitte naimisiin, saitte 2 lasta, omakotitalon ja farmariauton, eletään hyvä, tasainen elämä. Ennakoit että elät pitkään ja kuolet 95-vuotiaana vanhuuden vaivoihin.

Vaihtoehto 1: Sinä 20 vuotiaana lähdet opiskelemaan humanistiksi, valmistut mutta et löydä töitä, miehiä ja pätkätöitä paljon sekä lähikuppiloita, alkoholisoidut ja tapat itsesi 35 vuotiaana hyppäämällä junan alle.

Vaihtoehto 2: Sinä 19 vuotiaana päätät lähteä kiertelemään maailmaa reppureissaten ilman opiskeluja, tapaat reissulla australialaisen surffarin kenen luokse jäät asumaan Sydneyn lähelle, saat 4 lasta, työskentelet  turistioppaana Sydneyn Bond Beachin rannalla vieraileville. Kuolet sukellusonnettomuudessa 49 vuotiaana haihyökkäyksen seurauksena.

Jokaisella meillä löytyy varmasti muistista joku tilanne jolloin olisi voinut valita toisella tapaa ja siksi elämä voisikin olla hyvin erilaista. Nyt niitä voit miettiä jälkikäteen ystävien seurassa ilman ankaraa, moittivaa sävyä.

Miksi en silloin vastannut puhelimeen kun muutama puhelu tuli 045-alkuisesta numerosta, ja luulin että siellä on lehtimyyjä, mutta se olikin ihminen joka olisi tarjonnut minulle kivaa työpaikkaa. Tämä selvisi vasta paljon myöhemmin kun näin häntä kaupungilla.

Miksi valitsin silloin 18-vuotiaana että lähdinkin treffeille Mikon kanssa enkä Villen kanssa? Mikko pettikin minua Minnan kanssa ja kun sen tajusin ja yritin uudelleen ottaa Villeen yhteyttä niin Ville olikin jo Helin kanssa. Ja Ville on ollut täydellinen aviomies, ainakin ulospäin, Helille.

Parisuhde esimerkissä ei toki tiedetä lainkaan sitä, olisiko Ville ollut Sinulle myös täydellinen aviomies vai olisiko hän joskus löytänytkin myöhemmin Helin. Ehkä hän olisikin löytänyt ja sitten jättäessään sinut Helin takia olisit voinut menettää itsetuntosi, puolet omaisuudestasi ja tilanteesi olisikin paljon, paljon huonompi kuin nyt.

Muut katsovat elämääsi ja tekemiäsi päätöksiä sivusta ilman tunnetta. Paulo Coelhon sanoin Jokaisella näyttää olevan selvä käsitys siitä, kuinka muiden tulisi elää, mutta kuinka he oman elämänsä eläisivät, heillä ei ole tietoakaan. Oman elämänketjun muodostaminen on haastava rasti vaikka kädessä olisi hyvä kompassi.

Uskalla kuitenkin nähdä itsesi vahvana ja kykenevänä menemään eteenpäin omalla valitsemallasi linjalla, uskollisena arvoillesi, päätöksillesi ja valinnoillesi. Tasapainoisesti omana itsenäsi. Miksi? Siksi, koska kyseessä olet Sinä, sinun elämä ja sinun valinnat.

Alla  linkkinä ihana Tina Turnerin kappale jonka parissa voit miettiä elämäsi menneitä valintoja

https://www.youtube.com/watch?v=6XP-f7wPM0A

https://elamanrakkautta.fi/ero-ihmisesta-jota-rakasti-joskus-eniten-maailmassa/

 

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.