VALIKKO

Elämän rakkautta

9.3.2019 20:40

Sukutarina kansiin

Puolitoista vuotta sitten järjestin äitini puolen suvun serkkujeni serkkutapaamisen ja tein sinne mummini ja ukkini vanhoista valokuvista PowerPoint – ”elokuvan”. Nuoremmat serkuistani eivät ole koskaan tavanneet Hilkka-mummia ja Teodor-ukkiamme, koska mummi nukkui pois 1990 ja ukki 1983. Meitä serkkuja on yhteensä 20 ikähaitarilla 13- 56 vuotta tällä hetkellä. Tuosta valokuvien keräilystä jäi mielenkiintoa selvittää enemmänkin mummin ja ukin elämää, äitini ja hänen sisarusten lapsuuden ja nuoruuden elämää sekä sen ajan ajankuvaa.

Mummin ja ukin valokuvista kyselin silloin tietoja äitini vanhimmalta siskolta, Lea-tädiltäni sekä äidiltäni. Kirjoittelin niitä vihkoon ylös. Serkkutapaamisessa muutama serkkuni sanoi, että oli ihana kuulla suvun historiaa, jota ei ole kuullut. Itse asiassa varmaan kaikki me, minä ja Sinä myös, todella harvoin oikein kuuntelemme vanhempiemme muistoja lapsuudesta. Emme ainakaan kirjoita niitä ylös, että voisimme kertoa niitä myös myöhemmille sukupolville kun vanhempamme eivät ole niitä enää kertomassa.
Serkkutapaamisen jälkeen ilmestyi Puumalan historiasta toisen maailman sodan ajasta kertova kirja Se oli mahdotonta aikaa, jonka lainasin kirjastosta. Huomasin, että kirjoittelin sieltä ylös samaan vihkoon, johon olin kirjoittanut äitini ja tätini lapsuusmuistoja, tietoja Puumalan historiasta.

Pikkuhiljaa homma laajeni eli aloin etsimään tietoja enemmän ja enemmän netistä ja muista kirjaston kirjoista. Tietojen etsiminen liittyi yksityiskohtiin sukumme historiassa, esimerkkinä se että mummi oli 17-vuotta kun he menivät naimisiin. Joten etsin avioliittolain historiatietoja, onko silloin tarvinnut presidentin luvan alle 18-vuotias naimisiin menoon. Ei ole koska…. ” 1930-luvulla oli voimassa vielä vanha avioliittolaki, jonka mukaan sulhasen tuli olla 18-vuotias ja morsiamen 17-vuotias, jolloin presidentin lupaa ei tarvittu. Tämä laki muuttui 1987, jonka jälkeen molempien vihittävien puolisoiden tulee olla 18-vuotiaita.”

Mielenkiintoista oli tutkia tuon ajan nuorten seurustelutapaa, koska ei ollut kännyköitä eikä puhelimiakaan, ei oikeastaan polkupyöriäkään ja Puumalassakin vain 2 autoa. Tanssilavoilla käytiin ja nähtiin, koska seurustelevat parit eivät myöskään voineet tavata toistensa kotona. Tai sitten tehtiin kävelyretkiä kirkonkylällä.

Historian tutkiminen vei mukanaan. Kirjoitin vihkoon ylös aina löytämiäni tietoja ja tallensin koneelle kaikki lähdemateriaali-sivustolinkit. Pikkuhiljaa aloin kokoamaan näitä vihkokirjoituksia tietokoneella kronologiseen muotoon. Pyysin myös äidiltäni sekä hänen siskoilta muutamia muistoja kaikilta lapsuudesta ja tarkoitukseni oli kirjoittaa jokaiselta 2-3 muistoa. Tuon määrän ajattelin hyväksi siksi, että liian laajaa kirjoitelmaa sukutarinasta en halunnut. Ei kirja vaan pieni vihkonen, oli suunnitelmani.

Kirjoituksen aloin vuodesta 1937, jolloin Hilkka-mummini oli 16-vuotias ja pappilassa töissä. Näihin alkuvuosiin käytin mielikuvitustakin, mutta etsin myös tietoja kuinka silloin Martta-nuket olivat suosiossa ja miten vietettiin uutta vuotta. ” Uuden vuoden vaihtumiseen valmistauduttiin lämmittämällä sauna jo aamupäivästä lähtien että kaikki ennättivät, piiat ja rengit mukaan lukien, käydä saunassa ja pestä vanhan vuoden pois ennen vuoden vaihtumista. Juhlaruokana tarjoiltiin riisipuuroa marjakiisselin kanssa ja kinkkuvoileipiä. Piiat ja rengit laittoivat keittiössä kahvikuppien alle erilaisia tavaroita; paperipaloja, kankaanpalan, havunneulasen ja muuta löytämäänsä ja sitten ennustettiin tulevaa vuotta, kun joku heistä nosti yhden kupin kahdestatoista ja nähtiin mitä sen alta löytyi. Illalla vielä ennen nukkumaan käyntiä avattiin salaa ulko-ovi hetkeksi että vanha vuosi lähtee pois uuden vuoden tieltä. Nukkumaan piiat kävivät pieni leipäpala hihassaan, että he näkivät kuka on tuleva puoliso. Taikoihin uskottiin silloin uutena vuotena, kuten juhannuksenakin.”

Kerroin kyllä jossakin vaiheessa äidilleni ja tädeilleni kun pyysin muistoja, että olen tekemässä tällaista sukukirjasta. Kun olin kirjoitellut löytämäni tiedot ja äidiltä ja Lea-tädiltä saamani muistot, muutamien valokuvien kera sivuja tuli yhteensä 36 kappaletta. Muistoja en käynyt kinuamaan vaan sitten totesin mielessäni, että tämä on valmis.

Mietin että haluaisin jakaa tämän kirjasen tädeilleni, enoilleni sekä äidin puolen serkuilleni, koska siinä on hauskaa ja hyvää tietoa sukumme historiasta. Tulostin sen PDF-muotoon ja lähetin sen pojalleni luettavaksi ja lisäksi pari ystävääni luki sen läpi. Kun Kallelta tuli tietoa että ei ole kielioppivirheitä ja vain muutama välimerkki- ja kirjoitusvirhe, lähetin kirjasesta tarjouspyynnöt kuuteen eri kirjapaino- ja kopioliikkeeseen.
Pyysin tarjoukset mustavalko-kopioina ja A5-koossa, siten että kannet ovat paksummat sekä takakannessa värikuva. Parhaimmat, siis edullisimmat, tarjoukset sain Lappeenrannasta Granolta https://www.grano.fi/ sekä Helsingistä HBC Serviceltä https://hbcservice.fi/ . Päätin hyväksyä Granon tarjouksen, jolloin pystyin noutamaan kirjaset itse, ilman postituksia.

En kertonut tästä painatuksesta edes äidilleni vaan halusin yllättää kaikki. Muutaman kerran olin lipsauttaa tarjouksista tai painatuksesta, mutta onneksi ajatus toimi ennen suuta. Maaliskuun alussa hain kirjaset painosta ja saman päivänä postitin ne eteenpäin. Yllättäen minua jännitti millainen vastaanotto tulee.
Maanantaina tuli ensimmäisiä tekstiviestejä äidiltäni, Lea-tädiltäni ja siskoltani, että ihana yllätys on ollut postissa. Viikon kuluessa kun posti on tavoittanut sukulaisia, kiitos-viestejä tullut paljon.

Itselleni on tullut monta juttua mieleen mitä olisin voinut vielä kirjoittaa, mutta sitten huiskasen ajatuksen pois, koska halusin pitää tämän sukukirjasen melko tiiviinä, vain mummini ja ukkini elämästä , ajankuvasta sekä heidän lapsien syntymät. En halunnut laajentaa sitä muutamia muistoja lukuun ottamatta lapsien elämään, lapsien parisuhteisiin ja lapsenlapsien syntymään tai elämään. Silloin siitä olisi tullut liian laaja. Aina on mahdollisuus myöhemmin tehdä minun tai jonkun muun halutessaan lisäosia sukukirjaseen.

Mummi, ukkia ja Lea-vauva 1940

Suosittelen Sinulle, että jos et ole pitänyt päiväkirjaa, että alkaisit kirjoittaa ylös pikkuhiljaa joitakin muistoja. Omia muistojasi mitä muistat ja joita haluat säilyttää myöhemmille sukupolville sekä myös sellaisia vanhempiesi kertomia muistoja joita haluat säilyttää. Ihana tapa olisikin vaikka sukutapaamisissa, että jokainen kirjoittaisi samaan vihkoon jonkun muiston lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Nämä muistot voi myöhemmin kirjoittaa ylös kirjaseen tai kopioida se käsin kirjoitettu vihko kirjaseksi ja lähettää kaikille.

Sukumme tarinat ovat tärkeitä myös tuleville sukupolville, koska ne ovat juuremme. Ne kertovat paljon miksi Sinä olet sellainen kuin Sinä olet ja miksi minä olen minä. Ajankuvaa on myös hyvä miettiä, koska vaikka itsekin olen katsonut toisesta maailmansodasta dokkareita ja leffoja en ollut miettinyt koskaan sitä, millaista elämä oli Puumalassa ja vanhempieni lapsuudessa sodan aikana.

Sukurakkaita, onnellisia ja hauskoja muisteluhetkiä Sinulle

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.