VALIKKO
28.10.2017 12:32

1 934 kilometriä välissä

Mä lähdin syyskuussa vaihto-oppilaaksi syyslukukauden ajaksi Englantiin, Southamptoniin. Lukukausi kestää joulukuuhun asti ja tammikuussa on mahdolliset kokeet ja vastaavat, ja itselläni tuolloin tammikuussa on enää yksi tunti, mutta asustelen täällä silti melkein tammikuun loppuun asti kun kämppä on mulla siihen saakka. Jouluna matkustan takaisin Suomeen kahdeksi viikoksi ja tässä välissä hän tulee tänne käymään kerran. Muutoin koko tämän vaihdon ajan mulla ja mun poikaystävällä on välissä 1934 kilometriä.

Multa kysyttiin pariin kertaan ennen lähtöä, että lähteekö poikaystävä mukaan. Kyseltiin myös, kuinka me selvitään tästä ja että olenko mä nyt miettinyt tätä poikaystävänkin kannalta. Mitä sun poikaystävä sanoo ja niin edelleen.

 

Vaihtoon lähteminen on ollut mulle aika selvä juttu jo ammattikorkeaan päästessäni ja välillä mainitsin siitä ohimennen poikaystävälle. Kun se itse hakeminen sitten tuli eteen, puhuin siitä enemmän ja enemmän, enkä tainnut oikeastaan varsinaisesti edes kysyä että saanko lähteä. Koska mun mielestä tää ei ole sellainen juttu, mihin tarvitsee kysyä lupaa seurustelukumppanilta, varsinkin kun mun kohdalla kyseessä on tosi lyhyt vaihto. Vaihtoon lähteminen on ollut mun unelma jo pitkään enkä mä antaisi minkään tai kenenkään seistä sen edessä, eikä mun onneksi edes tarvinnut miettiä tästä asiasta taistelemista.

Poikaystävä ei missään kohtaan sanonut yhtäkään poikittaista sanaa vaihtoa kohtaan vaan oli aina kannustava ja auttoi heti tarvittaessa. Ei hän nyt riemusta hyppinyt, mutta mitään negatiivista ei koskaan tullut. Ja se on yksi syy miksi mä rakastan häntä niin paljon, koska hän ei seiso mun unelmien tiellä vaan aina siinä mun vierellä tukemassa niiden toteuttamista, vaikka se tarkoittaisi hänelle itselleenkin vähän vaikeampia aikoja.

 

Itse lähtöhetki ja viimeiset hyvästit oli kaikista pahimmat, mutta muuten mulla on mennyt tosi hyvin. Mun ikävöinti on onneksi ollut toistaiseksi ihan siedettävissä määrissä tai oikeastaan musta tuntuu etten ole antanut sille ikävälle kunnolla valtaa. Oon toki ikävöinyt häntä ja muutamia kertoja tirauttanut parit kyyneleet kun oon katsonut videoita hänestä ja meidän koirasta, mutta oon silti kestänyt sen. Mun pahin pelko etukäteen oli yksin nukkuminen, koska vihasin sitä aina Suomessakin, mutta täällä mä oon oikeastaan vaan hyväksynyt tilanteen. Oon odottanut kuin kuuta nousevaa tätä hetkeä kun hän tulee tänne käymään ja oikeastaan se odotuksen tunne on tainnut korvata ikävän. Musta tuntuukin ja mua pelottaa, että nyt kun hän lähtee takaisin Suomeen, se ikävä iskee ihan kunnon hyökyaaltona ja sitten mä oon ihan rikki.

Mulla on myös ollut täällä niin paljon uutta opeteltavaa ja totuteltavaa, sekä ihan älyttömästi tekemistä, etten ehkä ole ehtinyt kunnolla ajatella sitä ikävää ja hyvä niin. Poikaystävällä ei kai ole ollut ihan niin helppoa, mutta mä ymmärrän sen hyvin. Onhan se loogista, että se kumpi jää kotiin siihen samaan vanhaan ja jotain vaan otetaan sun elämästä pois, kokee muutoksen ehkä pahempana. Ja se satuttaa muakin aika paljon kun en voi auttaa siinä kauheasti.

 

Me ollaan snäppäilty tosi paljon ja ollaan lähes koko ajan jotenkin yhteyksissä viestien avulla. Me ei oikein koskaan olla oltu mitään soittajatyyppejä, mutta nyt mun täällä olon aikana ollaan puhuttu puhelimessa useasti. Ne puhelut venähtävätkin lähes aina yli tunnin mittaisiksi. Ja se on tosi hyvä, koska musta on tosi tärkeää pitää tiiviisti yhteyttä silloin kuin välimatkaa on paljon.

Meidän etäsuhde on siis toiminut paremmin kuin hyvin. Mulla ei oikeastaan missään vaiheessa käynyt edes mielessä että tämä vaihto tekisi hallaa meidän suhteelle, ei tää loppujen lopuksi muuta mitään kun kyseessä on näin lyhyt aika. Luottamustahan tää vaatii, mutta niin se koko suhde ihan normaalissa arjessakin vaatii joten en näe siinäkään suurta muutosta. Tämä ”mahdollisuus” vaihtoon lähtemisestä on myös totta kai molemminpuolinen ja jos poikaystävä haluaa lähteä vaihtariksi kun opinnot ovat sopivassa vaiheessa, ei siihen multa lupaa kysytä enkä mä todellakaan aio seistä tiellä.

 

Eli mä en näe vaihtoa mitenkään uhkana parisuhteelle vaan lähinnä jopa mahdollisuutena. Tämä teksti on kirjoitettu aiemmin valmiiksi ja nyt kun hän on täällä kylässä tämän julkaisuhetkellä, aiotaan nauttia toistemme seurasta ihan täysillä. Tää mun vaihtoaika on kuitenkin loppujen lopuksi tosi lyhyt ja samalla se tekee taas yhteisestä ajasta paljon spesiaalimpaa. Yhteistä aikaa ja toista osaa varmasti arvostaa ihan eri tavalla tämän jälkeen ja se jälleennäkemisen riemu on varmasti ihan mieletön. Ja vaikka joudutaan viettämään myös meidän vuosipäivä erillään, ei se haittaa koska niitä on kuitenkin edessä vielä niin monta juhlittavaksi.

 

Onneksi mulla on just toi tyyppi mun vierellä, joka on auttanut mahdollistamaan mun unelman ♡

×××
Voit liittyä helposti lukijaksi Bloggerin kautta 🙂

 

Kommentit

  • Linda

    Tää vois olla lähes suoraan mun kirjoittama! Mulla oli pari vuotta sitten ihan samanlainen tilanne; meitsi Englannissa ja poikaystävä Suomessa. Hänkin on suhtautunut alusta loppuun tosi kivasti mun ulkomaillaoloon. Ollaan ihan samaa mieltä sun kans siinä, et "se oikea" ei seiso unelmien tiellä vaan tukee kaikessa ♥ Ihanaa vaihtoaikaa sulle, nauti täysillä siitä ajasta minkä vietät ulkomailla! Kuukaudet menee loppujen lopuks tosi nopeesti, ja pian pääsette taas jakamaan yhteisen arjen 🙂

    ♥: Linda/Revontulipalo

     0
  • Sofia I

    Mäkin oon just sellainen tyyppi, joka ei osaa nukkua ilman toista vieressä! Oon kyllä valtavan onnekas, etten ole viettänyt yksinäisiä öitä kuin pari kertaa, jos inttiä ei lasketa.

    Tää koko aihe itse asiassa kolahtaa aika kovaa, sillä mä olen pienen ikuisuuden haaveillut muutosta ulkomaille ja sanoinkin siitä miehelle ennen kuin hän ehti kosia. Joko tuut mukaan tai lähden ilman ja se on siinä… Hän päätti seurata. Tiesin kyllä silloin, että tästä tyypistä pidetään kiinni ja sun tekstin perusteella sunkin pitää tehdä samoin! 🙂 Mä nostan muutenkin hattua kaikille kaukosuhteessa eläville, en ikimaailmassa pysytyisi siihen itse ja oma mahdollinen vaihto pelottaa jo valmiiksi.

    Toivottavasti kaikki sujuu jatkossakin ongelmitta. Hurjasti tsemppiä teille molemmille <3 🙂

     0
  • Sofia

    Mulla ei ole kokemusta kaukosuhteesta tai ylipäänsä seurustelusta, mutta mun serkku oli myös kaukosuhteessa jonkin aikaa, kun hänen miesystävänsä asui Australiassa ja hän itse täällä Suomessa. Oon monta kertaa kuitenkin kuullut kuinka sitä yhteistä aikaa sitten osasi arvostaa todella paljon ja siitä todellakin nautti 😀 He olivat kaukosuhteessa suunnilleen kolmen vuoden ajan ja nykyään tämä hänen miehensä asuu ihan Suomessa mun serkun kanssa yhdessä 😀 Kaukosuhde ei siis todellakaan osoittautunut mahdottomuudeksi, ainakaan heidän kohdallaan!

     0
  • Sini

    Kuinka ihana teksti♡ Munkaan mielestä parisuhde ei saa olla unelmien toteuttamisen tiellä ja teillä tuo ainakin onnistuu! Ihanaa, että pääsette nyt näkemään pitkästä aikaa.

     0
  • Tuija

    Ihana teksti <3 Siulla on hieno ihminen rinnalla kun tukee sinnuu kaikessa! Ja näähän on niitä juttuja, jotka vahvistaa sitä suhdetta 🙂

     0
  • ELLI

    Oi miten ihanasti heille kävi<3 Jep, ja eihän se totta kai kaikille sovi ja tästä omasta tilanteestaan saa olla niin onnellinen 🙂

     0
  • Sara V

    Hyvin ja kauniisti kirjoitettu teksti Elli 🙂 Mä oon kanssa sitä mieltä, ettei parisuhteen pitäisi estää toteuttamasta niitä omia unelmiaan. Sen toisen osapuolen pitäisi juurikin osata kannustaa niitä toteuttamaan, kuin estää se. Ihana että sulla on noin ymmärtäväinen poikaystävä, vaikka onkin varmasti vaikeaa olla se kotiin jäävä osapuoli. Tsemppiä teille molemmille!

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.