VALIKKO
28.9.2018 12:04

Blogi-ilta P.A.Z-myymälässä: Syksyn avaintuotteita ja stailauskisa

Eilen me järjestettiin pienimuotoinen blogi-ilta Ratinan P.A.Z-myymälässä. Tämä olikin ensimmäinen blogitapahtuma, jota sain oikeasti olla mukana järjestämässä! Yhdessä myymälän väen kanssa suunniteltiin illan kulkua ja ohjelmaa, ja minä toteutin kutsut sekä kutsuin bloggaajat paikalle. Mukana oleminen oli ihan mahtavaa ja opin taas tällaisista tapahtumista niin paljon.

 

Ilta tosiaan aloitettiin P.A.Z:n kauppiaan Irenen puheenvuorolla, jossa hän kertoi lyhyesti P.A.Z-liikkeestä sekä heidän brändeistään. Hän oli myös valinnut syksyn avaintuotteita heidän valikoimastaan ja esitteli meille myös lyhyesti niiden ympärille koottuja asukokonaisuuksia. Alun puheenvuoron jälkeen saatiin kierrellä liikkeessä vapaasti ja meillä oli myös pieni stailauskisa.

 

Kirjoittelinkin jo aiemmin syystrendeistä ja P.A.Z:n valikoimasta täällä, sekä muuten yleisluontoisesti tämän syksyn trendeistä tässä postauksessa. Nyt esiin nostettiin kuitenkin vielä entistä vahvemmin murretut syksyn värit, hameet yhdistettynä neuleisiin sekä syyskukkakuosit. Erityisesti mekoissa ovat vahvasti mukana syksyiset kukkakuosit yhdistettynä syksyn väreihin.

 

Stailauskilpailussa ideana oli koota oma asu myymälän valikoimasta, ja paras sai pienen palkinnon. Mä tosiaan olen tykästynyt tänä syksynä hameiden ja neuleiden yhdistelmään, ja halusinkin koota jotain sillä idealla. Mun stailaaman asun näettekin näissä kuvissa mun päällä. Tuota keltaista syysmekkoa mä olen kuolannut jo pari viikkoa ja nyt vihdoin päätin kokeilla sitä. Sen kaveriksi valitsin sinisen neuleen, jonka heitin mekon päälle. Vähän epäröin, onko yhdistelmä liian ”Ruotsi”, mutta mun mielestä siitä tulikin tosi kiva ja huomasin että myös katseita kääntävä 😀

 

Myymälässä oli tuon parin tunnin ajan myös -20% alennus kaikesta, jonka totta kai hyödynsin. Ehkä jotkut jo arvaavatkin, mutta mukaan tosiaan lähti tuo kyseinen keltainen mekko! Sen lisäksi ostin ihanan vihreän neuletunikan, joka oli todellinen yllättäjä. Mä en nimittäin koe vihreää mitenkään omaksi väriksi, mutta kokeiltuani sitä päälle, olin myyty. Nämä molemmat uudet vaatteet tulette varmasti näkemään vielä myöhemmin täällä blogin puolella.

 

Ja hei psst, P.A.Z avasi juuri oman verkkokaupan! Pääset kurkkaamaan heidän vaatteitaan sekä tilaamaan niitä täältä.

Kiitos vielä kaikille paikalla olleille ♡ Toivon todella että viihdyitte, ja toivottavasti voidaan järjestää P.A.Z:n kanssa jatkossakin jotain vastaavaa!

 

Mitä mieltä olet asusta, jonka stailasin P.A.Z:n valikoimasta?

 


×××
Huomasitteko muuten blogin uudistuneen bannerin? Mitä pidätte? ;D

 
 
 
 
 
 


LUE MYÖS NÄMÄ

Kommentit

  • Anni

    Hauskan kuuloinen tapahtuma ja vaikuttaa siltä, että onnistui tosi hyvin. Itse käytän lähestulkoon pelkästään hameita ja mekkoja (housuja hyvin harvoin), joten on hauska nähdä, miten muut niitä yhdistelevät!

     0
    • Elli Leppiniemi

      Jep, niin onnistui! ♡ Toivottavasti sait inspiraatiota tästä 🙂

       0
  • Sini

    Tommonen blogi-ilta ois kyllä niin ihana kokemus! Eksyinki kattelemaan noita Pazin nettisivuja ja siellä on kyllä tosi nättejä mekkoja ♥

     0
    • Elli Leppiniemi

      Sun täytyy joskus tulla mukaan! ♡ Ja eikö olekin, mun mielestä Paz loistaa nimenomaan mekoillaan 🙂

       0
  • Reetta

    Ihana tuo asu! <3 Harmi, kun en itse päässyt paikalle, mutta toivottavasti joskus järkkäytyy tällaisia uudelleenkin 🙂

     0
    • Elli Leppiniemi

      Hih kiitos! ♡ Ensi kerralla sitten, eiköhän näitä tule jatkossakin nimittäin ;D

       0
  • Sanna / Pancake Palace

    Vitsi mäkin haluun johonkin kivaan blogi-iltaan! Ja varmasti sun järkkäämänä oli ihan mahtava ilta 😀 ja ihan sikakiva uus banneri, heti ihastelin sitä kun klikkasin postauksen auki <3

     0
    • Elli Leppiniemi

      Tuu ehdottomasti ensi kerralla mukaan! ♡ Hih hei kiitos, siinä on nyt ekaa kertaa oma pärstä ja vähän jännittää siksi 😀

       0
  • Kata

    Voi kuinka kiva ois tällaisissa tapahtumissa olla, meillä ei täällä ylempänä oo oikein – joskus sitä itse oli järkkäilemässä ja mukana parissa tapahtumassa mutta se on vähän jäänyt 😀 Tosi kiva toi sun look, musta on mahtava miten uskallat kokeilla erilaisia ja rohkeita yhdistelmiä! Niin sitä pitääkin! Neule ja hame kombo on ollut useina syksyinä ja talvina mun suosiossa, mukava että se on pinnalla tänä syksynä 8)

     0
    • Elli Leppiniemi

      Tuut joskus tänne Tampereelle mukaan! ♡ Kiitos paljon, tuo oli todellakin nopea päähänpisto, mutta yllättävän paljon tykkäsin itsekin 😀

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.