VALIKKO
20.2.2018 20:02

Fiiliksiä vanhojentansseista + asu

Perjantaina mulla oli ihana etuoikeus osallistua vanhojentanssien yleisöön, kun mun pikkuveli oli tanssimassa. Ja tosiaan, siellä iski jopa vähän ikäkriisi, kun tajusin että omista vanhoista on jo viisi vuotta! Mitä ihmettä oikeasti, tuntuu että sehän oli vasta pari vuotta sitten. Mihin tämä aika menee? Oli myös maailman oudointa katsoa veljeä niin aikuisen näköisenä, koska oon tottunut ajattelemaan häntä aina niin pikkupoikana heh.

Mä olin niin kateellinen tämän vuoden tanssien koristeluista! Tuo valkoinen seinä oli mahtava verrattuna meidän tanssien perussiniseen taustaan. Myös tuo ilmapallokaari oli aivan ihana ja ilmoitin samalla, että mä haluan meidän häihin samanlaisen. Ja nuo ruusuista tehdyt numerot, pakko saada sellaisetkin! Pukuloisto oli taas ihan huipussaan ja mä niin rakastan ihastella tuollaisia upeita prinsessamekkoja. Vanhojenmekkojen muodin muuttumisen huomaa kyllä myös vahvasti mutta just tämän hetkinen mekkomuoti on todellakin mun mieleen.

Annoin kameran laulaa pitkästä aikaa ihan kunnolla ja välillä uppouduinkin siihen pelkkään kuvaamiseen ihan täysin. Ja sainkin tosi onnistuneita kuvia napattua ja tuollaista kunnon kuvaamista pitäisi ehdottomasti tehdä useammin! En vaan viitsi niitä jakaa tänne, koska yritän pitää blogissani linjausta, ettei täällä muita näy jollen ole lupaa kysynyt, ymmärrätte varmaan 🙂 Toki nämä vanhojen kuvat eivät olisi ketään varmastikaan loukannut mitenkään, mutta pidetään nyt omasta käytännöstä kiinni.

Panostin myös pitkästä aikaa enemmän meikkiin ja juhlan kunniaksi yritin väsätä silmämeikkiä ruskean ja hieman myös vaaleanpunaisen sävyillä. Luomivärit eivät todellakaan ole se mun vahvuus, mutta ehkä mä joskus opin sen paremmin jos vain jaksaisin harjoitella. Haluaisinkin muuten kirjoitella enemmän meikeistä ja kosmetiikasta, kiinnostaisikohan sellainen teitä? Mitään meikkitutoriaaleja ei varmaankaan ole tulossa kun omat taidot eivät ole siihen riittävät, mutta jotain ideoita tuosta aihepiiristä olisi kiva kehittää.

Asuna mulla oli tosiaan tuo kiva Cubuksen jumpsuit. Haalari on aina niin helppo valinta ja mun silmään se näyttää lähes aina tyylikkäältä! Mustaan haalariin yhdistin väripilkuksi tuon ihanan vaaleanpunaisen Ted Bakerin laukun ja lisäsin ruusukultaisia koruja niin käsiin, kaulaan kuin korviinkin. Nuo korvikset on ihan mun lempparit juhlakäyttöön koska ne ovat tarpeeksi näyttävät ja upeat, ja ajatelkaa että ne lähti Englannista Primarkista mukaan vaan parilla punnalla! Vähän on ehkä ikävä Primarkia heh.

jumpsuit Cubus × kengät Forever21 × kello Daniel Wellington *saatu × laukku Ted Baker

 

Noista vanhojentansseista tuli tosi haikea fiilis. Yläaste- ja lukioikäisenä tuli käytyä katsomassa muistaakseni jopa seitsemät vanhat putkeen, välissä tosin tanssien myös itse. Sitten viime vuosi oli välivuosi näiden suhteen ja seuraavat onkin varmaan tiedossa vasta omien lasten kohdalla. Vanhojentanssit on niin upea tapahtuma, että mielelläni kävisin katsomassa sellaisia joka vuosi! Varsinkin niistä omista lempparitansseista tuli kylmät väreet ja ihan älyttömän haikea olo.

Tanssitko sä vanhat tänä vuonna tai oletko joskus tanssinut? 🙂

×××
Seuraa mua myös Instagramissa @ellileppiniemi

Kommentit

  • Niina

    Ihania kuvia ja tuo sun asu on myöskin todella nätti :)<3 Mä en tanssinut vanhoja lukiossa, koska ei jotenkin ollut yhtään mun juttuni enkä löytänyt itselleni edes paria 😀 En oikein haaveile tuollaisista prinsessa jutuista vaikka rakastankin mekkoja. Mua ainakin kiinnostaisi lukea enemmän kosmetiikasta 🙂

     0
  • Emma

    Toi musta jumpsuit on tosi tyylikäs! <3 Tykkään!

     0
  • inka nitta

    Mä en oo koskaan käynyt katsomassa vanhojentansseja, mutta ehkä vielä joskus! 😀 Aivan super ihana tuo sun musta jumpsuit <3

     0
  • Kata

    Mua niin harmittaa, ettei mun silloinen mies pyytänyt mua tansseihin kun hän olis voinut ja vaan siks kun luuli etten halua :'D Kuka nyt prinsessäpäivää ei haluaisi? Olin itse kyllä amiskassa silloin, etten tiedä miten sieltä olisi suhtauduttu poissaoloihin jos olis mennyt tanssimaan. No en kanna kaunaa exälle tästä 😉 :'D
    Harmi ettei Suomessa enemmän ole tällaisia, että vaan lukiossa. Toki ymmärrän että oppilaat taitaa itse järkätä nuo, mutta siis u know 😀 Todella kaunis asu sulla päällä, ihana jumpsuit <3 Meikkijutut kiinnostaa, ihmeessä niitäkin enempi kehiin!

     0
  • Ella

    Näyttääpä kivalta nuo tanssien koristelut. 😀
    Sun asu on myös kiva ja tuo laukku on tosi söpö. 🙂

     0
  • Elina M.

    Voi, katsoin kaikkia somessa näkemiäni kuvia tänä vuonna samalla haikeudella. Viisi vuotta jo omistakin vierähtänyt ja olisi niin ihanaa päästä näkemään taas tuota pukuloistoa ihan paikan päälle! 🙂

    https://elinakatariinam.blogspot.is/

     0
  • Sini

    Tosi ihana jumpsuit! Mua kiinnostas lukea kosmetiikasta ja meikeistä, ne kun ovat niin kivoja elämän pieniä iloja 😀 Itelläni olisi tänä vuonna wanhat, mutta jätin ne tanssimatta. Oli silti tosi kiva päivä cocktail-tilaisuuden ja jatkojen merkeissä!

     0
  • ELLI

    Viisi vuotta tuntuu niin pitkältä ajalta että ihan kauhistuttaa 😀 Mullekin iskee aina haikeus kun somessa katselee kuvia toisten vanhoista 🙂

     0
  • ELLI

    Voi eiii, miten harmi!! 😀 Mutta hei kyllä meillä ainakin on amikset saaneet aina myös osallistua, jos pari on lukiosta tai yhdistelmästä. Mun omissa tansseissa oli itseasiassa tosi paljon amiksiakin tanssimassa, mutta kai tää riippuu paljon sitten koulusta 🙂 Munkin mielestä olisi kyllä ihanaa jos tanssiaisia olisi enemmän niin kuin jenkeissäkin on! Kiitos paljon Kata<3 Ja ihana kuulla, niistä kirjoittelen itsekin mielelläni 🙂

     0
  • Sofia

    Mä kävin myös katsomassa mun kaverin wanhat viime perjantaina ja tuli itselle myös niin haikea fiilis, koska tuli ikävä omia wanhoja ♥ Olihan se päivä toki silloin tosi rankka ja pitkä, mutta ehdottomasti kaiken vaivannäön arvoinen! Jatkoille en mennyt väsymyksen takia, ja se onkin vähän harmittanut näin jälkeenpäin.
    Sun jumpsuit on tosi ihana ja ton laukun voisin varastaa koska tahansa itelleni! 😉 ♥

     0
    • Elli Leppiniemi

      Niinpä, paljon vaivaa sen yhden päivän eteen nähtiin mutta munkin mielestä se on täysin sen arvoinen! Ihanaa että säkin pääsit katsomaan tänä vuonna vanhoja 🙂 Ja kiitos, itsekin tykkään noista paljon!<3

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.