VALIKKO
2.5.2018 12:32

Keltainen farkkutakki piristää harmaintakin päivää

Mulla on nykyään yhtenä missiona blogin suhteen lisätä tänne useammin asukuvia, sillä alkukeväästä blogin suuntaa pohtiessani totesin, että haluan sen painottuvan enemmän mun tyyliin. Ja siksi jälleen on vuorossa uudet asukuvat! Nämä kuvat ovatkin tosi poikkeavat muista, nimittäin olisitteko koskaan uskoneet multa tulevan ulos näin keltaisia kuvia? Jep, en minäkään olisi mutta tässä sitä ollaan.

 

Tämän asun pääpointti on todellakin tuo ihana keltainen farkkutakki, jonka ostin tältä Helsingin reissulta. Ihastuin tuohon jo bloggaajien shoppailuillassa mutta halusin harkita ostopäätöstä ja siksi kiikutin sen kassalle vasta muutamaa viikkoa myöhemmin. Keltainen on nimittäin kuitenkin itselleni vieraampi väri, mutta en kadu yhtään koska tuo on täydellinen ja hiukan erilainen väripilkku mun vaatekaapissa. Olenkin sen ostamisesta lähtien innoissani odottanut sopivia kelejä tuolle takille, sillä kyseessä on vähän ohuempi ja pehmeämpi farkkutakki, jolla ainakaan mä en pärjää kovinkaan kylmällä ilmalla.

 

Katukuvassa mä oon nähnyt jo monia tosi ohuilla takeilla heti huhtikuun alusta asti, mutta itse olen nyt vasta parin viikon sisällä uskaltanut heittää tämän tismalleen saman setin päälle muutamaan otteeseen. Ja täysin tuon alla olevan neuleen ansiosta, joka on 100% villaa eli se on ihan superlämmin. Neule on muuten kirppislöytö, ja todellakin loistava sellainen. Harmaa sopiikin mun mielestä todella hyvin keltaisen kanssa yhteen ja ehkä myös siksi olen tykännyt käyttää tätä yhdistelmää niin paljon.

 

Harmaata toin asuun lisää tuon baskerin avulla. Tuo on mun ensimmäinen baskeri, joten älkää jooko naurako jos se on mun päässä aivan väärin heh 😀 Mä haluaisin myös käyttää erilaisia hattuja enemmän, kun ne tuovat asuun sellaisen kivan viimeistellyn viban ja siksi ostin tänä keväänä myös tämän baskerin. Se on villaa, joten kovinkaan pitkälle kevääseen tai kesällä sitä ei varmastikaan voi käyttää, mutta syksyllä sitten taas. Se kuitenkin tuntui nyt päässä ihan pipolta ja lämmitti just sopivasti, mutta oli kuitenkin selkeästi siistimpi kuin pipo.

 

Minut tuntevat tietää, että mä rakastan värikkäitä seiniä. Meillä on tässä kodin vieressä tuo ihana keltainen seinä ja oon harmitellut niin monesti että miksei se ole vaikka vaaleanpunainen? (:D) Keltainen kun ei ole se mulle tyypillisin väri, mutta tämän farkkutakin kohdalla tuo seinä sopii täydellisesti taustaksi. Otin myös pitkästä aikaa Mishan kaveriksi kuviin, kun Sara toivoi sen näkymistä useammin blogissa. Ja täytyykin ehdottomasti tehdä näin useammin, koska oli ihan parasta käydä kuvia läpi kun Misha on varsin ilmeikäs koira… 😀

 

farkkutakki Vero Moda × neule Zara × farkut Levi’s × kengät Converse × baskeri Asos

 

Pakko muuten mainita tähän loppuun, että eikö olekin söpö tuo Mishan huivi! Se käyttää tuota huivia ja pantaa ylipäätään todella harvoin, mutta halusin ehdottomasti kuvia siitä huivin kanssa. Ostin sen nimittäin Mishalle Englannista Buckinghamin palatsin matkamuistomyymälästä, koska kuningattaren koirillakin on samanlaisia. Misha on nyt siis melkein kuninkaallinen itsekin hahah! ♡

 

Miten keltainen farkkutakki iskee teihin?

 


×××
Voit liittyä lukijaksi helposti Bloglovinin tai Blogit.fi -sivun kautta!

 
 
 
 
 
 


LUE MYÖS NÄMÄ

Kommentit

  • Emilia

    Hei aivan ihana asu ja vieraileva tähti! Ja tosi hyvin sopii sulle keltainenkin väri ♡

     0
    • Elli Leppiniemi

      Kiitos paljon Emilia ♡ Pitäisikin hei koittaa saada kuvaustreffit sovittua sun kanssa! 🙂

       0
  • Fiia

    Onpa aivan ihanan keväisen pirteitä kuvia! Tuo keltainen farkkutakki on kyllä pelkkää rakkautta <3 itsekin meinasin investoida farkkutakkiin tänä vuonna – tosi lähellä olin kotiuttaa jo yhden punaisen yksilön Monkista, mutta vielä jäin miettimään, kun serran hintavia ostoksia ovat. Mutta aivan ihania kuvia siis!

     0
    • Elli Leppiniemi

      Kiitos ♡ En olisi vielä pari vuotta sitten osannut kuvitellakaan että tykästyisin keltaiseen farkkutakkiin mutta tässä sitä ollaan 😀 Farkkutakit on parhaita, joten itse suosittelen ainakin! Mutta hei tsekkaa myös kirppikset, koska tavallisen farkun värisen farkkutakkini joka on myös tuollainen oversize, löysin vitosella kirppikseltä viime kesänä 🙂

       0
  • Jasu

    Ihana asu, tuo takki on aivan täydellinen ♥ Ja voi tuota koiraa, ihana!

     0
    • Elli Leppiniemi

      Voii kiitos Jasu! ♡ Misha osaa kyllä olla aika valloittava 😀

       0
  • Jenna

    Mä en voi uskoa miten hyvältä näytät ja miten hyvältä toi keltainen näyttää! VAU <3

     0
    • Elli Leppiniemi

      Kiitos tosi paljon! ♡ Mäkään en olisi vielä pari vuotta sitten osannut kuvitellakaan itselleni mitään keltaista 😀 Viime kesänä aloin vähän tutustua siihen ja nyt tänä keväänä se on vienyt jo koko sydämen 😀

       0
  • Reetta

    Multakin löytyy keltainen farkkutakki, ihana piristys tonne harmaaseen katukuvaan! Ihania kuvia, oon täällä talsiessani jo moneen otteeseen ihastellut ihanan värisiä kerrostaloja, täytyy joskus kipittää itsekin sellaisen eteen kuvattavaksi. 🙂

     0
    • Elli Leppiniemi

      Oi vitsi sekin on varmasti ihana ♡ Ja niinpä, ihana väripilkku kaikessa Suomen harmaudessa 🙂 Joo ehdottomasti, voidaan mennä mielellään yhdessäkin kuvaamaan värikkäät talot taustalla :p

       0
  • Kata

    Ihania kuvia, keltainen on mun yks suosikeista mutta vielä en ole keltaista päässyt käyttämään! 8) Farkkutakkikin on upea, mulla on vaaleaa farkkua oleva farkkutakki ja odotin että pääsen käyttämään sitä tänä keväänä, laitoin sen yks päivä ylle ja se vaan ei jotenkin ole enää yhtään sellanen mitä muistelin ja ajattelinkin että ostaisin uuden. Tilasin sen toki netistä pari vuotta sitten ja se näytti ihan erilaiselle silloin kuvissakin, joten aina se on ollut vähän niin ja näin.. 😀 Mishan huivi on ihana, olis tosiaan hauska nähdä tuota söpöliiniä enempi sun blogissa <3

     0
    • Elli Leppiniemi

      Kiitos Kata! ♡ Voi eii, mullekin käy välillä noin että joku ei sitten natsaakkaan. Ehkäpä löydät kuitenkin uuden vielä kivemman farkkutakin tänä kesänä 🙂 Ja jee ehdottomasti täytyy ottaa se vierailevaksi tähdeksi useammin ♡

       0
  • Inka Monola

    Keltainen sopii sulle kyllä tosi hyvin! Mä tykkään ihan hirmuisesti tosta takista ja ajattelin, että ostaisin sen siniharmaan, mutta malli ei vaan sovi mulle yhtään plääh 🙁

     0
    • Elli Leppiniemi

      Kiitos ♡ Toi on kyllä aivan ihana takki! Mutta eikä, mua aina harmittaa niin paljon jos joku vaate ois täydellinen mutta ei istu päälle 🙁

       0
  • Niina

    Voii miten suloisia kuvia! <3 Ja keltainen sopii sulle tosi hyvin sekä tuo hattu 🙂 Keltainen on kyllä kaunis väri etenkin rakennuksissa! Ennen en juurikaan tykännyt, mutta nykyään tykkään tosi paljon!

     0
    • Elli Leppiniemi

      Kiitos paljon Niina ♡ Mäkin olen lämmennyt keltaiselle tosi hitaasti haha 😀

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.