VALIKKO
13.3.2018 13:04

Ei-niin-hieno asu ja kumisaappaat talvella?

Meinasin jättää nämä kuvat julkaisematta kokonaan, koska jotenkin en ollutkaan loppujen lopuksi tyytyväinen tähän kokonaisuuteen. Eilisen sää kuitenkin inspiroi mut ottamaan nämä kuvat esille ja valmistelemaan tämän postauksen. Ainakin täällä meillä päin oli nimittäin ihan kunnon märkä loskasää, ja olisi todellakin pitänyt olla kumisaappaat jalassa.

 

Kuvienottopäivänä halusin testata ensimmäistä kertaa Huntereita talvella. Ostin mun saappaat syksyllä Englannista ja mukaan ostin myös nuo valkoiset fleecesukat. Niitä ei kuitenkaan ole tullut käytettyä, sillä niiden kanssa kumppareistakin tulee tosi lämpimät kengät ja nyt vasta talvella fleecesukillekin oli tarvetta. Kyseisenä päivänä ei ollut yhtään märkää ja tuntui, että ihmiset siksi katsoivat mua vähän kummaksuen mutta kun halusin testata näitä kunnon pakkaskelillä 😀

 

Vaikka ensimmäisenä ei todellakaan tule mieleen laittaa kylmiä kumisaappaita jalkoihin talvella, mun mielestä nuo hoitivat asiansa tosi hyvin fleecesukkien kanssa. Oli kiva yllättyä positiivisesti tästä pienestä testistä! Ilman noita sukkia olisivat varpaat jäätyneet aivan varmasti, mutta kävellessä noilla tuli jopa vähän kuuma. En mä silti tätä komboa ota muiden talvikenkien tilalle, mutta esimerkiksi eilisellä kelillä kumpparit ja fleecesukat olisivat olleet se paras vaihtoehto. Uggeja ei nimittäin voi kuvitellakaan laittavansa loskasäähän enkä kyllä mielelläni pukisi valkoisia Timberlandejakaan.

 

Kumisaappaat talvella -testi onnistui siis hyvin, mutta pakko todeta että Hunterit on mun mielestä todella paljon nätimmät ilman noita sukkia. Tai ainakaan just tässä asussa ne eivät ilmeisesti toimineet, kun joku tässä tökkii mua ja paljon. Jotenkin tuntuu, että nuo valkoiset sukat katkaisevat jalat vähän hassusti. En tiedä olisiko ongelma pelastettu esimerkiksi toisen värisillä housuilla tai jos sukat olisivatkin mustat?

No joo, en tiedä eikä sillä nyt niin suurta väliäkään ole. Päivä oli tosi rento, enkä siksi hirveästi kiinnittänyt vaatetukseen sen suurempaa huomiota ja sen ehkä huomaa 😀 Mutta toisaalta, ehkä on kiva jakaa täällä blogissa myös välillä tällaisia ei-niin-fancyja asuja, koska kukapa meistä olisi aina tyytyväinen valitsemiinsa vaatteisiin? Ja pääpointtihan tässä tuli selväksi, eli se kuinka Hunterit toimii pakkasella haha.

 

takki Hollister × farkut Levi’s × kumisaappaat Hunter × pipo Balmuir × kaulahuivi Cubus

 

Olisiko sulle tullut mieleen käyttää kumisaappaita talvella? Entä tykkäätkö katsoa myös näitä ei-niin-hienoja asuja?

 

×××
Muista liittyä lukijaksi Bloglovinin tai Blogit.fi -sivun kautta ♡

 

Kommentit

  • Sini

    Kumpparit ja varsinkin tollaset nätit kumpparit ois kyllä kätevät loskakelillä! Itse yleensä käytän silloinkin normaaleja talvikenkiä ja niiden kanssa pitää olla kyllä tosi varovainen siitä, mihin astuu 😀

     0
    • Elli Leppiniemi

      On todellakin! 😀 Jep harvemmin kumisaappaita näkee talvella katukuvassa, ja onhan monet talvikengätkin vedenpitävät. Mullakin Timberlandit on vedenpitävät mutta kumpparit on pidemmän varren kanssa silti tietty mukavemmat 😀

       0
  • Minna Rajala

    Näyttää lämpimältä asulta ja tosi kiva tuo pörröreunus Huntereissa! Musta tosi kiva asu 🙂 Mulle ei kyllä tulis mieleen käyttää kumisaappaita talvella, paitsi ehkä sitten, kun alkaa olla märkää ja lämpimämpää. Mutta jos jalat pysyy lämpiminä kumppareilla, niin mikä ettei!

     0
    • Elli Leppiniemi

      Kiitos Minna!<3 Mustakin noi on tosi söpöt noiden sukkien kanssa mutta jotenkin tässä ei tuntunut toimivan 😀 Ja niinpä, kumisaappaat on kyllä aika vieras idea talveen mutta tulipahan kokeiltua haha!

       0
  • saaraw

    kohta alkaviin loskakeleihin kumpparit lämpimien sukkien kanssa on ihan pakollinen, jos ei halua muita kenkiä kastella:D Ihana sävy tuossa takissa!

     0
    • Elli Leppiniemi

      Totta 😀 Kumppareiden pidempi varsi myös tuo kivasti käyttömukavuutta kun sitä loskaa ei lennä kantapäästä kengän sisään heh. Ja kiitos, eikö olekin!<3

       0
  • Inka Monola

    Siis mun mielestä noi sukat on just ihanat ja sopii älyttömän hyvin tähän asuun<3

     0
    • Elli Leppiniemi

      Mustakin noi sukat näyttää söpöiltä noissa kumppareissa, mutta silti en tiedä mikä tökkii 😀 Kiitos Inka!<3

       0
  • Sofia

    Mun mielestä just tosi kiva ja ihana asu! ♥ Tykkään sun takista tosi paljon, se on just eikä melkein sun tyylinen 🙂 Mä jäädyn niin helposti, että en varmaan itse olisi tarennut kumpparit jalassa edes villasukat jalassa 😀

     0
    • Elli Leppiniemi

      Kiitos! ♡ Jep tuo takki on kyllä aivan ihana 🙂 Hahah, jep tärkeintä on löytää ne itselleen sopivimmat tavat ja tyylit 😀

       0
  • Katja

    Mä ainakin tykkäsin vähän tällaisesta erilaisemmasta postauksesta, jossa asu oli isona osana. Mun mielestä tuo asu myös toimii eikä näytä ollenkaan pahalta! 🙂 Tällä viikolla tuli kyllä nähtyä kunnon loskakelit, mutta onneksi sää näyttää jo paremmalta!

     0
    • Elli Leppiniemi

      Kiitos! ♡ Ja kiva kuulla 🙂 Niinpä, onneksi loskakelit kesti nyt vain hetken! 😀

       0
  • Hyppivä Tapio

    Olen itsekin miettinyt että pitäisin kumppareita talvikenkinä. Ne villasukat pitää muistaa tosiaan, muuten kaduttaa.

     0
    • Elli Leppiniemi

      Kiva kuulla! Multa ainakin suositus näille 🙂

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.