VALIKKO
7.12.2018 20:25

Kuusi parasta lahjaideaa miehelle

Kaupallinen yhteistyö: Spartoo

Mä en viime vuonna ehtinyt tehdä yhtäkään lahjavinkkipostausta jouluksi, joten tänä vuonna ajattelin korjata tämän! Viime viikonloppuna aloiteltiinkin Pinterestin parhailla DIY-lahjaideoilla, ja tänään haluan jatkaa lahjavinkeillä miehelle. Näillä lahjoilla onnistut varmasti, ja tässä on vinkkejä sopivasti jokaiseen hintaluokkaan. Olen todennut nämä kaikki hyviksi ja toimiviksi ideoiksi :p

Halusin jättää tällä kertaa listalta pois ne perinteisimmät, jotka ovat nekin silti hyviä lahjoja. Perinteisiä ja varmoja vaihtoehtoja ovat esimerkiksi kello, lompakko, solmio, huppari, neule tai muu paita, bokserit, hajuvedet ja erilaiset suihkugeelipakkaukset. Näistä kaikista löytyy myös sopivasti kaikkia mahdollisia eri hintaluokkia.

Haluan muuten vielä painottaa, että näistä ideoistahan jokainen sopii toki myös kaikille muille kuin miehille. Erilaisia lahjaideoitahan on maailma pullollaan ja esimerkiksi Spartoon gift guide on hyvin toimiva.

 

Tässä siis mun kuusi parasta lahjaideaa miehelle:

Kaikki postauksen kuvat ovat Pixabaysta.

 

Nintendo Classic Mini

Tämä oli vuosi tai pari sitten ehdoton hittilahja, niiltä jotka sen ehtivät julkaisun yhteydessä saamaan. Nyt saatavuus on kuitenkin tasaantunut ja Nintendo Classic Miniä saakin helposti. Se on silti edelleen hitti, ja omalle poikaystävälle tämä on ollut yksi mieluisimmista lahjoista, vaikkei hän muuten mitään pelaakaan.

 

Avainkotelo

Tässä ihan supertarpeellinen idea, jota lahjan saaja ei ole ehkä koskaan tajunnut ajatella. Mä itse ostin avainkotelon juuri vähän aikaa sitten, enkä tajua miten olen aiemmin elänyt ilman! Avainkoteloita löytyy myös eri hintaluokista, mutta haluan ottaa esimerkiksi tämän upean Louis Vuittonin version. Se on täydellinen vaihtoehto, jos haluat panostaa enemmän ja mullakin on sellainen lahjaidealistalla ehkä poikaystävän syntymäpäiväksi.

 

Läppärilaukku

Läppärilaukku on myös sellainen, jota ei ehkä ensimmäisenä tule harkittua. Varsinkin opiskelevalle tämä on superkätevä lahja! Esimerkiksi Spartoolta löytyy laadukkaita tietokonelaukkuja monesta eri hintaluokasta.

 

Viskilasit + kirja

Tämä idea on tietysti K18, mutta erityisesti viskin ystävälle tämä on tosi toivottu lahja. Adlibrikseltä löytyy tämä viskikirja, ja sen kylkeen sopii täydellisesti viskilasit tai viskikivet. Jos hän pitää enemmän konjakista, onnistuu sekin!

 

Festari- tai keikkaliput

Kukapa ei nauttisi lempiartistin tai -bändin keikasta! Tämä on aivan ihana aineeton lahja, jonka kautta voit antaa yhteistä aikaa lahjaksi.

 

Fanipaita

Lempiurheilujoukkueen paita tai muut fanituotteet ovat ainakin meillä todella suosittuja. Lempijoukkueen logolla varustettu neule tai t-paita tulee aivan varmasti käyttöön ja erityistä ihastusta on herättänyt pelipaita, joka päätyy aina pelejä seuratessa päälle. Myös pipo ja hanskat joukkueteemalla toimivat! Fanaticsiltä löytyy kattava valikoima eri lajien joukkuetuotteita.

 

Mikä on sun paras lahjavinkki miehelle?

 

×××
Olethan jo liittynyt lukijaksi Bloglovinin tai Blogit.fi -sivun kautta?

 
 
 
 
 
 


LUE MYÖS NÄMÄ

 

Kommentit

  • Sini

    Tosi kivoja ideoita! Miehille on jotenkin tosi vaikea hankkia lahjoja. Tänä vuonna luotin kirjoihin sekä erilaisiin fanituotteisiin 🙂

     0
    • Elli Leppiniemi

      Kiva että tykkäsit! ♡ Kirjat ovat muuten myös superhyvä idea 🙂

       0
  • More or Less Katri

    Toi Nintendo Classic Mini oli aivan sika hyvä heitto! Pitää katsoa että oisko tää se millä yllätän omani jouluna 😀 Ideat loppu, kiitos kun linkkasti postauksen!

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.