VALIKKO
16.8.2017 20:02

The times we had

Tässäpä setti Tallinnan kuvia! Oltiin siellä siis pikareissulla mun viimeisenä lomapäivänä. Kesäreissu Tallinnaan on ollut meille sellainen perinne, ja vaikka aika alkoi olla vähissä tänä vuonna, ei silti haluttu joustaa siitä joten aikaa riitti vain päiväreissuun. Onneksi Tallinnaan menee laivalla kuitenkin vain se pari tuntia, ja jos lähtee tarpeeksi ajoissa, ehtii hyvin kierrellä tuossa ihanassa kaupungissa.


Meidän reissulle sattui vähän huono ilma, mutta onneksi pidettiin asenteet oikeanlaisina, eikä annettu sen pilata fiilistä. Vettä tosiaan tuli kaatamalla kun päästiin Tallinnan satamaan, mutta sieltä otettiin taksi Viru-keskukseen. Se osoittautuikin hyväksi paikaksi odotella sateen loppumista, minkä jälkeen ilma oli ihan hyvä koko loppupäivän. Meidän reissulla ei tällä kertaa ollut mitään shoppailutarkoitusta, mutta oli silti kiva kiertää pari kauppaa mitä Suomessa ei ole. 


Jonkun ajan kuluttua sade lakkasi, ja käveltiin vanhaan kaupunkiin. Mä niin rakastan tuota paikkaa! Tykkään ihan älyttömästi keskiaikaisesta tunnelmasta, ja Tallinnassa jos missä löytää sen fiiliksen. Käytiin nopsaan Olde Hansan kaupassa, kierrettiin tori, katsottiin hetki kansantanssiesitystä, käveltiin Toompean mäellä, ihasteltiin maisemia ja löydettiin vihdoin se ”The Times we had” -seinä. Tuon lisäksi löydettiin myös ”Games people play” ja ”Save the camera, honey. Enjoy the views”, jotka ovat ainakin paljon harvemmin esillä someissa. Testattiin myös vanhassa kaupungissa mun uutta objektiivia, ja lopputulokset löytyy täältä



Haahuilun ja Tallinnan ihastelun jälkeen iski nälkä, ja päädyttiin syömään erääseen ravintolaan, missä kaikki ei ihan mennyt nappiin 😀 Viiniä esimerkiksi tarjoiltiin vasta ruokien syömisen jälkeen, osa meistä joutui syömään pelkkää lihaa ilman mitään lisukkeita noin esimerkiksi. Onneksi osattiin tässäkin suhtautua huumorilla, ja saatiin tästä naurunaihetta pidemmäksi aikaa. Ruuan jälkeen ehdittiin käydä vielä Kidutusmuseossakin ja löydettiin meidän uusi vakkaripaikka, tuo merirosvomesta, ihan sattumalta! Siinä on upein ravintola, missä oon koskaan käynyt. Teemaan oli panostettu enemmän kuin missään muualla.


Meidän reissu oli siis enemmän kuin onnistunut. Alkuun vaikutti siltä, että kaikki suunnitelmat vaan peruuntuu ja murenee, mutta oikealla asenteella saatiin käännettyä pettymykset voitoiksi. Älkää ikinä antako periksi jos haluatte pitää jostain kiinni ♡
Koska sä oot viimeksi käynyt Tallinnassa?

×××
Liity helposti lukijaksi Bloglovinin tai Bloggerin kautta! 🙂

Kommentit

  • Taru

    Oi ihanan näköistä! Mä en oo vielä Tallinnassa käynyt mutta tarkoitus olis mennä! Tuo Vanha Kaupunki näyttää niin hienolta! <3

     0
  • Kata

    Hmm koska viimeksi oon käynyt tuolla, liian kauan aikaa sitten:D Pitäisi ehdottomasti käydä ja mieleni tekisi kovasti myös risteilylle, mies ei tänä kesänä halunnut mutta saa nähdä jos keväällä mentäisiin 8) Mäkin tykkään hirveesti keskiaikaistunnelmasta ja odotankin innolla kun pääsen pian Rodoksen Vanhaan Kaupunkiin!

     0
  • Sini

    Aivan upeita kuvia ja niin kivan kuuloinen reissu! Noista teksteistä sais kyllä mahtavia instakuvia! 😀 Itse en ole koskaan käynyt Tallinnassa, mutta haluaisin kyllä kovasti.

     0
  • Emma

    Super makeita kuvia! <3 Ja noi sun asukuvat tuolta näytti upeilta uudella objektiivilla! Onko tän postauksen kuvat otettu myös sillä? =)

     0
  • Sofia

    Tallinnan vanha kaupunki on niin ihana ♥ Oon käynyt kaksi kertaa elämäni aikana Tallinnassa. Ensimmäisen kerran sillon kun oon ollu muistaakseni 1.- tai 2.-luokalla ja toisen kerran pari vuotta sitten kesällä 🙂

     0
  • Ella

    Nättejä kuvia! Tallinna on kyllä kiva lomakohde. 🙂

     0
  • ELLI

    Tallinnaan vaan lievittämään matkakuumetta, se ei onneksi vaadi paljoa aikaa eikä rahaakaan hahah ;D

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.