VALIKKO
24.1.2019 21:35

Villahame ja ylipolvensaappaat: Vaaleanpunaisen ja harmaan yhdistelmä

Hyvää torstaita ♡ Mulla tämä postailu näköjään venähtää nykyään aina tosi myöhäiseen iltaan, heh. Tänään oli tarkoitus kirjoitella jo aiemmin, mutta eräs päähänpisto vei mukanaan. Näitä päähänpistoja on viime aikoina iskenyt useampiakin, mutta ilmeisesti niiden seuraukset ovat kuitenkin onneksi aina olleet loistavia.

 

Äh, olipas ärsyttävää vihjailua tuohon alkuun, anteeksi. Joka tapauksessa, tämän päivän aihe on asukuvat! Kuvista ehkä huomaattekin, ettei maassa ole lunta ja kuvat onkin napattu jo marraskuun puolella. Tykkäsin tästä asusta älyttömän paljon ja tästä tulikin yksi talviasujen suosikeista. Tosin, eihän näillä varusteilla tällä hetkellä tarkene millään, mutta ehkä keväämmällä taas.

 

Asun kulmakivi on tällä kertaa tuo upea hame, jonka ympärille kasasin tämän kokonaisuuden. Hameen löysin syksyllä töistä, silloin kun vielä olin hommissa käytettyjen vaatteiden parissa. Se oli ihan parasta, kun eteen vain käveli toinen toistaan upeampia vaatekappaleita. Usein vielä vähän kalliimmilta ja laadukkaammilta merkeiltä, jotka sitten sai lunastettua itselleen halvemmalla koska kyseessä tosiaan oli käytetyt vaatteet.

 

Tuo hame on siis COS-merkiltä ja tällä hetkellä se on mun suosikkihame, vaikkei olekaan pakkasten vuoksi päässyt käyttöön. Hame on villaa ja tykkään siitä että se on paksumpaa matskua. Täydellinen viileämmille keleille! Parasta hameessa on myös nuo syvät taskut, jotka toimivat upeana yksityiskohtana ja ovat superkätevät. Hame on tosi helppo yhdistääkin, niin erilaisiin neuleisiin kuin muihinkin paitoihin. Ihan mahtava löytö ja ostos siis!

 

Muut vaatekappaleet ovatkin näkyneet täällä blogissa useasti. Harmaan hameen kaveriksi sopii mun mielestä täydellisesti vaaleanpunainen neule sekä vaaleanpunainen laukku. Koska sää oli melko kylmä jo tuolloin, ehdoton valinta hameen kanssa oli tietenkin ylipolvensaappaat. Takkikin mulla tottakai oli, mutta kuvissa tarkeni vielä hyvin ilman ;D

 

hame COS × neule Marks & Spencer × ylipolvensaappaat H&M × kaulahuivi Marja Kurki × laukku Louis Vuitton

 

Iskeekö sinuun tämä villahame ja hameasu talvella?

 


×××
Olethan liittynyt jo lukijaksi Bloglovinin tai Blogit.fi -sivun kautta?

 
 
 
 
 
 


LUE MYÖS NÄMÄ

Kommentit

  • Taru

    Tää asu on ihana! <3 Vaaleenpunainen sopii niin kivasti tuon harmaan hameen kanssa! 🙂 Ja toi reisitatska näyttää supercoolilta tässä!

     0
    • Elli Leppiniemi

      Kiitos! ♡ Niin munkin mielestä 🙂

       0
  • Paula

    Ihanan pehmosen ja lämpimän olonen koko toi sun asu x3
    Aivan ihana!

     0
    • Elli Leppiniemi

      Sitä se olikin 🙂 Kiva että tykkäsit ♡

       0
  • Kata

    Oii nyt on ihana kokonaisuus, laittaisin heti ylleni ehdottomasti! Tähän olisin varmaan myös yhdistänyt mustan tai harmaan huopahatun, ehkä mustan kun nuo saappaatkin on mustat 8) Mahtava löytö tosiaan tuo hame, haluaisin itsellenikin tuon sävyisen. Minä tyhmä menin muutama vuosi sitten myymään tuon värisen hameeni ja nyt olen etsinyt pitkään saman sävyistä ihan tuloksetta. 😀

     0
    • Elli Leppiniemi

      Hih mäkin tykkään ♡ Hei totta, hattu olisikin sopinut tähän kaveriksi hyvin! Voi eiii, noin käy ihan liian usein 😀

       0
  • Sini

    Ootan innolla, mitä noi sun päähänpistokset pitävät sisällään! Tuo sun reidessä oleva tatuointi on jotenkin niin söpö tässä asussa, se näkyy niin kivasti just tuolta hameen ja kengän varren välistä!

     0
    • Elli Leppiniemi

      Hahah, saa nähdä mitä tästä tulee… 😀 Joo niin munkin mielestä, se on melkein oma asusteensa ♡

       0
  • Anniina

    Toi hame on aivan ihana samoin kuin koko asu♥ Sulla on aina ihan superkivoja asuja!

     0
    • Elli Leppiniemi

      Voi kiitos paljon Anniina, ihanasti sanottu! ♡

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.