VALIKKO
9.2.2016 20:56

MAKE UP DO’s AND DON’Ts

Mun mielestä on aina mielenkiintoista kuulla toisten ihmisten meikkaustavoista ja tekniikoista tai vinkeistä, joten päätin kirjoittaa aiheesta DO’s and DON’Ts-postauksen. Postauksen ”vinkit” on siis täysin mun omien kokemuksien ja mielipiteiden pohjalta kirjoitettu ja muistakaa, että jokaisella on ne omat tapansa ja mieltymyksensä, joten jos teet jonkun asian eritavalla/päinvastoin niin keep doing it jos koet sen sopivan sun kasvoille. Parasta meikkauksessa onkin just se, että jokaisen kasvoille sopii erilaiset jutut ja jokaiselle syntyy ne omat meikkaustapansa!

 

DO

Pohjustus ja meikkipohja! Tätä ei mun mielestä voisi painottaa liikaa. Mun mielestä mikään meikki ei näytä oikein miltään, jos pohjalla ei ole kunnon siistiä pohjustusta eikä ilman sitä muu meikki pääse ollenkaan oikeuksiinsa. Pohjustuksella en tarkoita mitään sentin paksuista meikkipohjaa vaan esimerkiksi primerin avulla saa meikille täydellisen pohjan ja sen päälle sitten kaunis ja huoliteltu meikkipohja. Muista myös kosteutus!

DO

Highlight & Contour. Mä suosin meikissä joissain määrin korostamista ja varjostusta. Mun mielestä meikkauksen tarkoituksena on tuoda esille ja korostaa omia parhaita piirteitään ja mikäs sen parempi työkalu siihen kuin highlighting&contour! Joo tiedän, monesti näkee tapauksia, joissa nää menee vähän yli ja enemmänkin siihen oman ulkonäön muokkaukseen, mutta mun mielestä arkimeikissäkin voi hyödyntää kevyesti korostamista ja varjostamista, se tuo meikille tavallaan huolitellun ja pirtsakamman lopputuloksen! En voi välillä muuta kuin ihailla huolellisesti arkimeikkiin tehtyä varjostusta/korostusta.

DONT…

forget to blend your contour&highlight!!! Tämän kohdan unohduttua voikin unohtaa samantien sen luonnollisen lopputuloksen… Häivytys pätee myös luomivärien kohdalla, trust me! Onnistuneen silmämeikin salaisuus: häivytys!

 

DO

Käytä laadukkaita meikkisiveltimiä! Ennen mä käytin meikkien levittämiseen vähän mitä sattui sillä hetkelle meikkipussista löytymään ja ostettuani ensimmäiset kunnon meikkisiveltimet, huomasin meikkihetkien helpottuneen huomattavasti. Eli jos olet katsonut tuhannet kerrat meikkitutoriaalit läpi ja olet testannut uutta luomivärikikkaa sata kertaa, mutta silti et onnistu, kannattaa kääntyä sinne omien meikkivälineiden suuntaan ja miettiä jos syypää löytyisikin sieltä! Näin kävi ainakin mulle 🙂

DO

Muotoile kulmakarvat omiin kasvoihin sopiviksi! Kaikille ei sovi kaikki kulmakarvojen muodot ja tärkeää onkin mun mielestä mennä omien kasvojen muotojen ehdoilla. Usein nyrkkisäännöksi kerrotaan nämä:

  1. Kulmakarvan olisi alettava samassa linjassa nenänpielen kanssa
  2. Kulmakarvan korkeimman kohdan tulisi olla tavallaan samassa linjassa pupillin kanssa (kun esimerkiksi sivellin käännetään nenän pielestä kohti pupillia)
  3. Oikea pituus olisi linjassa silman ulkonurkan kanssa

(kuva HerCampus.com)

Paras ohje, jonka olen yhden mun ystävän äidiltä kuullut, on se että kulmien tulee aina olla huolitellut. Ei välttämättä meikatut, mutta huolitellut! Usein itse kuljenkin ympäriinsä muuten meikittä, mutta kulmat tykkään laittaa aina siistin näköisiksi 🙂

DONT

Älä tee kulmakarvoistasi liian luonnottoman näköisiä. Tähän vinkkinä sellainen, ettei tee kulmakarvan ”alusta” liian neliömäistä ja kulmaharjan käyttäminen, toimii!

DONT

Älä valitse meikkivoiteesi väriä kasvojesi värin mukaan, vaan valitse meikkivoiteesi saman sävyiseksi kuin kaulasi ja dekolteesi.

Tässä nyt muutamia mun mieleeni tupsahtaneita meikkijuttuja! Tuleeko teillä jotain lisäksi mieleen tai teettekö jonkun asian just eri tavalla? Näitä on aina mielenkiintoista kuulla, joten kommentoikaa rohkeasti! Mikään ei oo kivempaa kun löytää uusia vinkkejä tai tapoja meikata 🙂

Kommentit

  • Nimetön Nimetön

    hei tää oli tosi hyvä postaus! 🙂 kivaa luettavaa ja tosi hyviä vinkkejä!

     0
  • Outi Puu

    Ja mä kun luulin jo lukeneeni kaiken meikkaamisesta, niin toi kulmakarvaohje missä pupilli mukana oli uusi! Kiitos! Ja toki en oo pariin vuoteen enää kauheesti jaksanut lukea mitään meikkijuttuja, oon nuorempana meikannut koko elämäni edestä. Mun mielestä tärkein Do on se, että miettii mitä aineita ihollensa laittaa. Nykyään on huikeat luonnonkosmetikat ja mineraalimeikit, ne täytyis olla ensisijaisesti käytössä. Mielummin vähän arvokkaampia tuotteita, kuin paljon halpaa kemikaalicoctailia. Kiitos kivasta postauksesta! 🙂

     0
    • Emmi

      Kiva, että löytyi sullekin jotain uutta! Ihan oikeassa oot, mä myös mielummin vähän panostan ”meikkisijotuksiin”, vaikka löytyy multa paljon myös halvempiakin versioita. Ei olisi pahitteeksi perehtyä vielä entistä tarkemmin noihin ainesosiinkaan.. Viime aikoina varsinkin ollut uutisissa joidenkin kauneustuotteiden sisältämistä jopa vaarallisista ainesosista, hui!

       0
      • Emmi

        Kiitos, kävin lukasemassa, tosi hyvä postaus 🙂 Hauska nähdä että joku muukin meikkaa kulmat täysin samalla tavalla! Selkeistä kuvistasi on varmasti monille apua 🙂

         0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.
Stoorin bloggaaja? Kirjaudu sisään tästä.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.