VALIKKO
9.7.2018 10:17

Aloitan uuden elämän

Ne hyvät päätökset elämässä syntyvät aina hieman yllättäen. Sitä yllättäen eräänä sunnuntai-iltana vain päätin aloittaa uuden elämän. Elämän, joka antaisi minulle enemmän kuin ottaisi pois. Elämän, jossa tarinan pääosassa olen minä ilman, että se tuntuu itsekkäältä. Uuden elämän, jossa arvostan itseäni niin paljon, että haluan tulla onnelliseksi ja saavuttaa suurimmat unelmani.

Tämä päätös oikeastaan syntyi siitä, kun sain tiedon, etten päässyt vielä kouluun sisään. Arvatkaa mitä minä sillä hetkellä tein? En mitään. En edes itkenyt. Pettynyt itseeni. Nauranut tai huutanut. Minä vain istuin hiljaa paikoillani ja katsoin miten maisemat vaihtuivat silmissäni. Olin aika varma siitä, että miten tulen reagoimaan, kun pääsen sisään, mutta siihen toiseen vaihtoehtoon en osannut reagoida, en sitten laisinkaan. Juuri siitä hetkestä sain suuren päätöksen aloittaa uuden elämäni.

Aloin pohtimaan, että kuinka ja missä menin vikaan. Kuinka tässä taas kävi näin? Aloin pohtimaan, että kuinka voisin olla parempi, jotta ensi vuonna pääsisin sisään. Ja siinä hetkessä ymmärsin, että jotain on muutettava. Minun on muututtava. Minun on aloitettava uusi elämä. Sillä ihminen vetää puoleensa sitä mitä hän on.

Ehkä ongelma olikin ollut koko ajan aivan nenäni edessä. Minä tiedän sen kaiken, olen lukenut sen kymmeniä kertoja: miten ja mitä ihmisen tulisi syödä, jotta voisi elää vieläkin terveemmin, energisemmin ja intohimoisemmin? Minä päätin aloittaa uuden elämän, jossa kehitän itseäni päivittäin, löydän juuri itselleni sopivan ruokavalion, liikun ja opettelen käsittelemään stressiäni.

Ensimmäinen askeleeni oli katsoa lautaselleni ja alkaa rakentamaan itselleni uudenlaista ruokavaliota. Se ruokavalio koostuu enimmäkseen intohimoisesta kokkauksesta ja tuoreista raaka-aineista. Se on kehon ja mielen ruokavalio. Mikään ei ole kiellettyä, sillä kaikki on hyväksi keholle. Ruokavalioni koostuu tällä hetkellä pääasiassa hyvistä rasvoista, kasviksista, lihasta ja laadukkaista hiilihydraateista. Viikko uutta ruokavaliota on takana ja siitä voin kertoa enemmän, kun olen löytänyt juuri itselleni toimivat ainekset.

Tämän tulevan vuoden ajan aion keskittyä itseeni, mutta sitäkin enemmän vielä opiskeluun. Olen kunnianhimoisesti yhä menossa suurinta unelmaani kohti eikä kukaan tai mikään voi minua estää. Kun sisälläni on se palo, haluan vain tuoda sen esiin. Minulla on käsissäni kaikki se tieto, mitä tarvitsen, minun tarvitsee vain nyt mennä vieläkin pidemmälle ja vieläkin kovempaa, jotta saavutan tavoitteeni. Ja se vaatii ennen kaikkea sitä, että minä voin hyvin niin henkisesti kuin fyysisesti.

Muutos on pelottavaa ja se voi joskus ahdistaa, mutta lupaan että ensimmäisen askeleen jälkeen et halua enää perääntyä. Tee itseäsi varten loppuelämäsi paras sijoitus itseesi!

xoxo, Jenna

Kommentit

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.