VALIKKO
10.11.2016 19:28

Aloittelijan virheet salilla

Kun kolme vuotta olen kuntosalilla uhkunut, niin siellä laitteiden välissä on oppinut hyvin paljon kaikenlaisia asioita. Ennen kaikkea paljon hyviä asioita, mutta myös sellaisia asioita, joita todellakin tulisi välttää ja joita yhä ihmisten näen tekevän. Haluan siis nyt kertoa, mihin virheisiin aloittelija tai ehkä myös pitkään salilla käynyt, mutta ei niin kokenut ihminen voi sortua ja myös vinkkejä, miten näitä virheitä voi välttää.

1) Liikkeitä ei osata tehdä oikein. Se on todella valitettava asia, että joskus näkee niitä ihmisiä, jotka tekevät liikkeet väärillä tekniikoilla ja sitten sitä kotona ihmetellään, miten se selkä ja hauis menivät taas aivan jumiin, vaikka omasta mielestä ollaan tehty niinkuin pitää. Tai jos liikkeitä ei edes osata tehdä ollenkaan ja silti yritetään kovasti matkia sitä vieressä karjuvaa urosleijonaa.

  • Paras neuvo on, että hankkii jonkun kokeneen ihmisen tai personal trainerin kaveriksi salille, joka opastaa kädestä pitäen kaikki epävarmat liikkeet ja katsoo, että teet ne oikein, ettei sitten tule mitään yllättäviä kipuja tai haavereita. Ja voin kokemuksesta sanoa, että salilla on myös niitä ystävällisiä ihmisiä, jotka opastavat ilman pyytämistäkin. Netistä löytyy myös paljon videoita, joissa näkee miten liikkeet tehdään, mutta se on eri asia kuin joku oikeasti näkee sinun tekevän liikkeet oikein ja neuvoo vieressä.

2) Treenataan liikaa, lähes joka päivä. Ainakin itsellä tuli ensimmäisenä vuotena sellainen fiilis, että lihas kasvaa kun sitä treenaa jatkuvasti ja vain ja ainoastaan treenillä on merkitystä. Mutta sehän ei todellakaan ole totta. Lepo on yhtä tärkeää, joten pitää muistaa myös pitää lepopäiviä, vaikka ei kokisi, että sellaisia tarvitsee.

  • Paras neuvo on hellittää välillä ja tunnustella, miltä oma keho kuulostaa. Myös lepoviikot ovat todella hyviä lihaksen kehittymisen kannalta. Yhden lepoviikon jälkeen on taas täynnä lisää virtaa ja energiaa ja jaksaa painaa kovempaa. Kehonhuolto ylipäätään on todella tärkeää, oli aloittelija tai kokenut. Pitäisi jaksaa ja muistaa venytellä tai edes rullailla vähintään joka toinen päivä.

3) Treenataan koko ajan samalla ohjelmalla. Kaikilla aloittelijoilla kehitys tapahtuu yleensä parissa kuukaudessa jo todella nopeasti, mutta sitten tulee se hetki, kun on vedetty samalla ohjelmalla jo monen monta viikkoa ja kehitys stoppaa. Mutta silti ehkä jatketaan, jos ei keksitä mitään muuta ohjelmaa tai uskalleta poiketa tottumuksista.

  • Paras neuvo on, että haastaa itseään ja kokeilee rajojaan ja vaihtaa saliohjelmaa usein! Aloittijalle se ei heti alussa ole tärkeää, sillä kehitys on nopeaa ja se kasvaa, mutta kun se vaihe tulee, että enää ei tapahtu mitään muutoksia, niin silloin pitäisi hälytyskellojen soida. Uusi ja erilainen saliohjelma käteen ja johan alkaa taas jalkapäivien jälkeen rappuset pelottamaan.

4) Ei uskalleta nostella isoilla painoilla. Tämä ongelma ei välttämättä koske vain aloittelijoita, vaan ihan muitakin ihmisiä, jotka tykkäävät salilla vetää omalla mukavuusalueella. Tuntuu, että painoja pelätään liikaa, sillä niillähän voi kasvaa vaikka kuinka isot muskelit.

  • Paras neuvo on, että älä pelkää tai kitise, vaan nosta. Vaikka itsekin koitan salilla nostella mielestäni mahdollisimman isoilla painoilla, niin silti sisälläni huutaa ääni: ”Pystyt parempaan” ja se on aivan totta. Mikään ei estä meitä yrittämästä ja isot painot niitä lihaksia kasvattavat, jos sellaisista haaveilee.

5) Toisaalta nostellaan taas liian isoilla painoilla ja silloin liikkeet eivät onnistu puhtaasti ja oikein. Usein näkee varsinkin hauiskääntöä, jossa yritetään väkisin heilautellen saada 12kg käsipaino nousemaan, vaikka parempi suoritus itse lihakseen tulisi paljon kevyemmillä painoilla. Yritetään olla samanlaisia kuin voimakkaat möröt.

  • Paras neuvo on, että älä esittele kenellekään, että jaksat nostaa sen sairaan painavan käsipainon, jos liikeratasi on aivan päin honkia. Ja sitä paitsi tuskin ketään kiinnostaa edes katsella sinua, vaikka nostelisit 4kg tai 14kg painoilla. Voita itsesi, äläkä yritä tehdä niinkuin muut.

6) Vatsalihaksia treenataan joka päivä. Minulla on jotenkin aina ollut kamala pakkomielle saada sixpack. Olen taistellut ja treenannut ja taistellut sen eteen vuosia, mutta sitten vain annoin asian olla. Ja kuinkas kävikään. Kun hetken aikaa keskittyi vain tekemään perusliikkeitä kunnolla eikä enää hiki otsalla treenannut vatsalihaksia, niin sieltä sixpack alkoi pikkuhiljaa kurkkimaan.

  • Paras neuvo on, että älä treenaa sixpackia koko ajan, varsinkaan joka päivä. 2-3 kovaa vatsatreeniä riittää viikossa. Keskity enemmän ruokavalioon ja rasvanpolttoon, jos näkyvät laatat haluat.

7) Proteiinia syödään koko ajan. Tästä koko proteiini hömpötyksestä on tullut aivan käsittämätön ilmiö. Milloin on mikäkin sheikkeri, patukka tai vanukas kädessä, aina vain sitä proteiinia vedetään kurkusta alas. Proteiinista on tullut se bodareiden juttu ja hiilihydraatteja vältellään viimeiseen asti. Myös ruokaa ei välttämättä ymmärretä syödä tarpeeksi paljon.

  • Paras neuvo on, että syö proteiinia, mutta kohtuudella. Eikä missään nimessä pidä ajatella, että rasvat ja hiilihydraatit olisivat pahoja mörköjä, joihin ei saa koskea. Kyllä niitäkin treenaava ihminen tarvitsee. Ja jos ei ole mitään aavistusta miten kannattaisi syödä, niin pyydä apua alan asiantuntijoilta.

20140818_180323

Apua, tässä on ihan ensimmäinen saliselfie kolmen vuoden takaa. Jostain se on aloitettava ja virheistä opittava.

xoxo, Jenna

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.