VALIKKO
20.1.2018 18:26

Matkani syömishäiriöstä syömishäiriöön

Suhteeni ruokaan ei ole aina ollut tasapainossa ja oikeanlainen. Oikeastaan vasta viimeisen vuoden aikana olen alkanut suhtautumaan ruokaan oikealla tavalla ja ymmärtänyt mitä tarkoittaa terve ruokasuhde. Monet ihmiset kamppailevat vääränlaisen minäkuvan kanssa ja kun siihen yhdistetään vääränlainen suhtautuminen ruokaan, katastrofin ainekset ovat valmiina. Syömishäiriö on kirous, josta ei ole helppoa päästä eroon.

Olen koko ikäni kärsinyt aina jonkinlaisesta syömishäiriöstä. Peruskoulussa olin todella hoikka enkä juurikaan harrastanut mitään liikuntaa. Silloin söin todella vähän ihan mitä mieleni teki (usein eineksiä ja herkkuja) ja olin alipainoinen. Sitten kun minulle iski murrosikä ja aloin enemmän ajattelemaan itseäni ja kehoani ja kun samaan pataan sekoitettiin ensimmäiset sydänsurut ja ympäristön tuomat paineet, jotain napsahti päässäni ja pahasti. Saatoin elää kahdella aterialla päivässä ja sitten lenkkeilin ja kuntoilin päivässä vähintään kolme kertaa. Ajattelin, että kaikki ruoka vain lihottaa minua ja on myrkkyä keholleni. Silloin ihannoin hyvin hoikkia ihmisiä ja halusin myös itse tulla hoikemmaksi. Halusin kovasti tulla malliksi. Halusin kapean vyötärön ja kapeat posket. Halusin olla jotain ihailtavaa.

Silloin minä inhosin itseäni. Vihasin sitä, millaisena näin itseni peilistä. Pidin itseäni lihavana, vaikka todellisuudessa en ollut kuin kasa luuta ja nahkaa. Vihasin itseäni todella paljon. Aina jos epäonnistuin elämässä, ajattelin että epäonnistuin ihmisenä. Ajattelin olevani läski, tyhmä ja ruma luuseri, jota kukaan ei halua. Olisin vaikka voinut kuolla siihen tuskaan ja sisäiseen kipuun, mitä kävin itseni kanssa läpi. Kun minä en kelvannut kenellekään. Kun minä en ollut riittävä. Kukaan ei huomannut minua. Kukaan ei välittänyt minusta. Kaikista vähiten kelpasin itselleni ja halusin olla jotain muuta.

Päässäni kuului koko ajan ääni, joka käski minun vain juosta ja olla syömättä. Se ääni vain naputti ja naputti. Syötti minulle itsestäni ajatuksia, jotka eivät kenenkään muun silmissä olleet totta paitsi itseni mielestä. Se ääni piinasi ja huuti minulle yötä päivää. Aina kun suljin silmäni, näin kuinka kaikki nauroivat ja kuinka en kelvannut mihinkään. Pääni sisällä oli pimeä ääni, joka ei antanut minun arvostaa itseäni.

Sitten tapahtui jotain. Tajusin, ettei ruoka ollut viholliseni vaan ystäväni. Pikku hiljaa pieni ja nalkuttava ääni hiljeni sisälläni ja minä aloin taas syömään normaalisti. Sitten elämääni tuli taas vastoinkäymisiä ja minut rikottiin henkisesti. Silloin en päättänytkään lopettaa syömistä, vaan halusin aloittaa kuntosaliharrastuksen, jotta voisin tulla voimakkaaksi ja iskeä (ehkä kirjaimellisesti) jokaista minua rikkonutta sielua takaisin.

Aluksi kuntosaliharrastus ja suhteeni ruokaan oli kunnossa, mutta pikku hiljaa siitäkin muodostui minulle suuri ongelma ja aloin suhtautumaan oman hyvinvointini kehittämiseen todella kurinalaisesti. Treenasin ja söin kuin olisin ollut joku fitness-tähti. Parhaimmillaan treenasin kahdeksan kertaa viikossa ja söin todella pieniä määriä ruokaa kulutukseeni nähden. Jossakin vaiheessa en käyttänyt laisinkaan mitään ruoka-aineita, jotka oli vain joissakin otsikoissa leimattu epäterveellisiksi ja lihottaviksi kuten kananmunan keltuaista, perunaa, leipää, sokeria, herkkuja, rasvoja ja suolaa. Minä sokeasti uskoin vain sitä tietoa, mitä sain median ja keskustelupalstojen kautta. Se, että jätin rasvat pois ruokavaliosta oli luultavasti elämäni typerin ja älyttömin päätös. Lopulta se rasvattomuus päättyi siihen, että pitkän tauon jälkeen vedin kokonaisen pizzan ja oksensin koko seuraavan yön ja aamun.

Pari vuotta sitten minä en vielä ymmärtänyt sitä, kuinka vääristynyt kuva minulla voikaan olla ravinnosta. Nyt minä sen ymmärrän. Minä ymmärrän, että kaikki ne hetket nuoruudessani vaikuttavat valintoihini vielä tänäkin päivänä. Syömishäiriö on seurannut minua, vaikka olen ajatellut pääseväni siitä eroon. Vasta vähän aikaa sitten oikeasti tajusin, että suhteeni ruokaan on ollut todella sairas.

Kun lukion lopulla päätin, että haluan ravitsemusterapeutiksi, kiinnostukseni ruokaa kohtaan nousi oikeasti. Siitä hetkestä lähtien olen etsinyt enemmän tietoa ja oppinut ravinnosta paljon uutta. Olen ymmärtänyt, että rasvat ovat ihmiselle elintärkeitä ja hiilihydraatteja ei pidä pelätä. Olen ymmärtänyt, että proteiini on aivan liian yliarvostettua. Olen ymmärtänyt, miten itsekäs olen joskus ollut, kun olen ajatellut vain treenaamista ja tarkkaa ruokavaliota ja siinä samalla unohtanut läheiseni.

Oman kehon kuuntelu on erittäin tärkeää. Sen tajuaminen mullisti suhteeni ruokaan. Se rikkoi kaikki kivut ja paineet, joita olin joskus nuoruudessani tuntenut. Se antoi minulle luvan rakastaa itseäni ja hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Kun olen kuunnellut kehoani, olen ymmärtänyt sitä paremmin ja löytänyt itselleni oikeanlaisen ruokavalion ja ruokasuhteeni on mennyt parempaan suuntaan.

Tämän kaiken myöntäminen tuntuu todella vapauttavalta. Minä vihdoin hyväksyn sen, että olen kärsinyt syömishäiriöstä ja samalla haluan myös päästää siitä irti. Haluan elää terveenä. Enää minä en inhoa itseäni. Minä rakastan itseäni ja ehkä juuri sen asian ymmärtäminen sai minut parantumaan ja löytämään terveen ruokasuhteen.

Uskon tämän olevan syömishäiriön ja minun, meidän yhteisen tarinan loppu. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut kokea sen. Kaiken sen tuskan ja kivun. Kaiken sen vihan ja kurinalaisuuden. Jotta nyt voin puolestani tuntea rakkautta ja hyvää oloa itsestäni. Jotta nyt voin sanoa riittäväni ja kelpaavani kaikista eniten kuitenkin itselleni.

Yksi rohkein asia elämässäni oli, kun uskaltauduin alusvaatekuvauksiin. Se kokemus oli myös osa projektiani. Aluksi näytin omasta mielestäni kaikissa kuvissa kamalalta, mutta kun katsoin itseäni kokonaisena enkä vain pelkkien ajatuksieni kautta, näin itseni vahvana ja upeana naisena. Se kokemus oli kasvattava ja antoi minulle suunnan kohti parempaa itsetuntoa.

 

Kuvat: Petteri Kaakinen

xoxo, Jenna

Kommentit

  • Reetta

    Tosi rohkea ja avoin teksti ja todella kauniita kuvia! <3

     3
  • Nimetön Dude

    Hyvä peppu

     2
    • Jenna

      😀 Thanks bro

       1
  • Ilona

    Ihana että jaat kokemuksiasi muille noin rohkeasti!

     1
    • Jenna

      Ihana on saada rohkeutta ja olla aito <3

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.