VALIKKO
3.7.2018 19:09

Minusta tuli kosmetologi!

Pienellä Jennalla on ollut monta unelmaa. Monen monta unelma-ammattia ja yhden niistä unelmista sain toteuttaa kuukausi sitten. Kuukausi sitten sain vihdoin paperit käteeni ja valmistuin ihan oikeasti kosmetologiksi.

Mielikuvani kosmetologin ammatista oli aivan toisenlainen kuin mitä kaikkea se todellisuudessa oli. Työ ei ollutkaan pelkästään puuterihuiskan heiluttelua ja kasvojen silittelyä. Työ ei ole pelkästään kaunista ja ihanaa, vaan kuormittaa niin mieltä kuin kehoa. Silti kosmetologin työ on sellaista mistä nautin.

Vaikkei minulla koulun aikana noussut sen suurempaa intohimoa perustaa omaa hoitolaa, niin sitä suuremman kipinän sain asiakaspalvelua kohtaan. Se intohimo tuli aivan odottamatta. Vielä vuosi sitten vannoin ettei minusta koskaan tule asiakaspalvelijaa ja mietin, miksi ihmeessä vielä opiskelen tätä kyseistä alaa. Ala ei tuntunut lainkaan omalta. Mutta jotain todella ihmeellistä tapahtui ja tänä keväänä vastaanotin työpaikan nimenomaisesti asiakaspalvelutyöstä. Sitä parempaa työpaikkaa en olisi voinut toivoa.

Elämä on siitä aika ihmeellistä, että vaikka kuinka haluamme tiettyjä asioita, ne eivät välttämättä toteudu tai sitten päinvastoin, vaikka kuinka emme koskaan haluaisi koskaan tapahtuvan tiettyjä asioita, ne juuri tapahtuvat. Elämä on niin ihmeellistä. Vaikka mielikuvani tästä ammatista olivat vain pelkkää vaaleanpunaista unelmaa, olen silti loppujen lopuksi tyytyväinen valintaani.

Olen saanut matkan varrella oppia niin paljon uusia asioita ihanilta ihmisiltä. Vaikka minä itse tein tässä kaikista suurimman työn, haluan kuitenkin kiittää jokaista ihmistä matkallani, jotka ovat jaksaneet jakaa kaikki ilot ja surut kanssani. Erityinen kiitos työssäpaikkaohjaajalleni, jonka ansiosta sydämeni sykkii asiakaspalvelutyölle.

Minä todella toteutin yhden unelmani. Se tuntuu aika ihanalta ja olen todella ylpeä itsestäni. Tällä hetkellä minulla on ylioppilaslakki, ammatti ja työpaikka, voisiko elämässä onnellisempi tästä kaikesta olla?

Kuvat: Minna Rajala

xoxo, Jenna

Kommentit

  • Viivi Nurminen

    Kiteytit varmasti monen kosmetologin ajatukset juuri sanoiksi! Vaikka työ ei ole pelkkien puuterihuiskujen heiluttelemista ja on välillä mieltä raastavaa kuunnella toisten ongelmia ja yrittää löytää apu niihin, on tämä työ myös itselleni sellainen mistä todella nautin!

     1
    • Jenna

      Juuri näin! 🙂

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.