VALIKKO
18.10.2017 10:50

Mitä!? Olen 20-vuotias ja asun vielä kotona!

Omg! Onko se hieman noloa, kun vielä parikymppisenä asuu äidin nurkissa ja ei vieläkään osaa ottaa vastuuta ja aikuistua? Ei laisinkaan halua itsenäistyä ja muuttaa omilleen ja jättää omaa rakasta kotikyläänsä. Onko siinä jotain outoa ja ihmeellistä, että vielä viihtyy äidin patojen äärellä ja omasta kodista ei lähitulevaisuudessa ole tietoakaan?

Minä siis asun maalla. Omakotitalossa perheeni kanssa. Vaikka olen jo neljä vuotta opiskellut muualla, niin en ole ajatellut, että muuttaisin omaan asuntoon. Miksi? Koska äidin kanssa on parasta asua. <3 Vitsi, vitsi. Koska minä en koe, että siinä olisi mitään järkeä, että muuttaisin pois. Olen tyytyväinen siihen, että minulla on vielä katto pään päällä ja minua ei ole potkittu jo pellolle aikuistumaan ja itsenäistymään. Minä olen onnellinen siitä, että minun ei tarvitse vielä huolehtia paperiasioista, laskuista ja ruokaostoksista. Eikä myöskään vuokrasta, sähköstä tai veden kulutuksesta. Minä olen onnellinen, että saan opiskella itselleni mieleistä alaa, vaikka asunkin kotona. Minusta se on ihan fine, että en koe olevani vielä itsenäinen aikuinen.

Kun hallitus päätti viedä opiskelijoilta lähes kaikki rahat, niin koen, että tämä on kaikista edullisin asumisjärjestely. Kyllä tietysti joskus se on vaikeaa, kun kulkee pitkiä matkoja bussilla ja joutuu aina aikatauluttamaan elämää, mutta neljän vuoden kokemuksen jälkeen tämä on tuttua. Kotona asuminen tulee siis edullisemmaksi ja on vielä aikaa säästää rahaa tulevaa omaa kotia varten.

Jotkut saattavat tietysti ajatella, että ihmisen pitäisi lähteä mahdollisimman nopeasti pois porukoiden nurkista, jotta olisi mahdollisuus oppia aikuisuuteen ja itsenäistymiseen. Että suhde omiin vanhempiin sitten normaalisti lähtee aikuisuuden kynnyksellä hieman erkanemaan ja oma elämä lähtee rakentumaan. Minulla ei ole vielä aikomusta siihen. Minä kyllä osaan tehdä kotityöt. Minulla ei olisi ongelmaa asua yksin ja uudessa kaupungissa, mutta nyt minä vielä viihdyn täällä maaseudun keskellä.

Viime syksynä, kun tapahtui paljon uusia asioita samaan aikaan, niin koin pienen järkytyksen ja samalla kiitollisuuden tunteen siitä, että en vielä päässyt yliopistoon ja uuteen kaupunkiin. Ahdistuin syvästi ajatuksesta, että olisin joutunut jo omilleni. En olisi silloin ollut edes valmis rakentamaan omaa elämääni. En tiedä olenko siihen vieläkään valmis. En tiedä osaisinko elää jossain muualla kuin täällä. En tiedä olisiko vielä minun aikani levittää siivet ja lentää, mutta sen tiedän, että tämä koti on paikka, johon voin aina palata.

Olisi mielenkiintoista kuulla minkä ikäisenä sinä muutit omillesi?

xoxo, Jenna

Kommentit

  • Kuppilan täti

    Ei kiirettä, meikäläinen oli 22-vuotias, kun muutin pois kotoa. Silloinen opiskelupaikka oli lähempänä kotia kuin keskustaa (johon olisin muussa tapauksessa voinut kuvitella muuttavani), joten olisi ollut silkkaa hulluutta muuttaa kauemmas johonkin hikiseen pikkuyksiöön vaan siksi, että ”niin kuuluu tehdä”. Mikäs siinä, jos tulee toimeen vanhempien kanssa ja järjestely on kaikille ok. 🙂

     0
    • Jenna

      Aijaa! Mahtavaa etten ole ainut ihminen tässä asiassa 😀 ja kyllä, niinpä! Minulla on läheiset välit perheeseeni, joten viihdyn kyllä kotona. 🙂

       0
  • Nimetön Nimetön

    Fiksu nuori säästää rahaa suurempiin hankintoihin porukoiden luona ja välttyy lainan ottamiselta. Jotain kateellisia on vuosien varrella ollut, kun asuin maalla porukoiden omakotitalossa. Vaan ei ne vapaa-ajan riennot ja ****-hotellimajoitukset monta kertaa vuodessa ulkomaille näy tai kuulu kateellisille. Heillä ei siitä ollut mitään hajua. 😀 Kukin elää elämäänsä omalla tavallaan. Porukoiden kanssa oli hiljainen sopimus, että puolin ja toisin autetaan. Toimi hyvin! Lapsuuden asuin kolmesukupolvea saman katon alla, joten joustavuutta ja ymmärrystä löytyi. Toisen onni ja menestys ei ole omasta pois. Antakaa toisen olla ja elää. Elämässä ei nykyisin ole yhtä oikeaa reittiä aikuistumiseen – onneksi. Miksi ei Suomessakin voisi asua porukoilla kuten Italiassa tehdään? Mielenkiinnosta kysyn, että paljonko säästyy rahaa ”sukanvarteen” tai vapaa-ajan rientoihin, kun asui porukoilla? Noin 80-95 % kuukauden palkasta jäi laskujen jälkeen käteen. Siitä saa säästettyä nopeasti ison pesämunan. Tsemppiä!

     0
    • Jenna

      Näinhän se on! Mä haluan kyllä olla fiksu raha-asioissa ja tehdä järkeviä valintoja aina, jos jotain haluan ostaa. Ja just sen takia haluan nyt säästää rahaa tulevaa kotia varten enkä ostaa mitään turhaa esim mun valmistujaisrahoilla. Ja vielä jos tässä opiskelujen lomassa saisi töitä hankittua, niin sitten olisi vähän enemmän sitä rahaa tulevaa varten.
      Kiitos kommentista! 🙂

       0
  • Rosa

    Olin itse lähtemässä jo noin 16-vuotiaana kotoa maailmalle, mutta loppujen lopuksi muuttamaan pääsin 19-vuotiaana. Ihmiset on niin erilaisia, ei meilläkään kotona mitään ongelmia ollut, mutta olin vaan tosi nuorena jo niin omapäinen ja itsenäinen, ettei kotona asuminen olisi tullut kuuloonkaan enää pidempään. Toisaalta, ei sitä itsenäistymistä kannata myöskään pelätä. Kyllä meidän isä on saanut yhden jos toisenkin puhelun astianpesukoneen asentamisesta auton renkaidenvaihtoon, ja äiti tietysti oman osansa ”missä asteessa paistan tän”-kysymyksistä…. 😀

     0
    • Jenna

      Okei! 🙂 Juu, eihän sitä pitäisi jännittää, mutta just toi että miten mä sitten muistan ja osaan tehdä kaiken, kun kotona on kaikki välineet ja värkit ja osaajat kaikkiin ongelmiin, mutta entä sitten kun on yksin.. Kuka sen suolakurkkupurkin avaa, jos ei voimat riitä 😀

       0
  • Nimetön :)

    Itse asuin 22-vuotiaaksi kotona ja ostin sitten suoraan oman asunnon (toki lainalla, mutta alkupääoma säästetty). Useampi kaverikin asuin kotona pitkään ja saatiin kyllä kaikki kuittailua asiasta ”kavereilta”. No ne kuittailijat asuvat edelleen vuokralla ja valittelevat, kun eivät saa asuntolainaa, kun ei ole säästöjä.

    Vanhemmillani oli joka tapauksessa iso talo ja olin kotona lähinnä nukkumassa opiskelun ja töiden ohella, joten tuntui turhalta maksaa pk-seudulla isoa vuokraa asunnosta, jossa ei edes ehtisi olemaan. Kotitöihin osallistuin ja maksoin osan laskuista, mutta vuokraa ei peritty. Meillä on edelleen hyvät välit. Mukavampi aloittaa se oma elämä, kun ei tarvitse stressata rahasta koko ajan, joten tekisin ihan samoin uudelleen.

     0
    • Jenna

      Okei, mahtava juttu ja rohkea veto ostaa oma koti heti! 🙂 Mutta niinhän se on, ihana lähteä sitten omaa kotia miettimään, kun todella on taloudellista turvaa ja säästöä.

       0
  • Miisa

    Minä muutin pois vasta kun olin melkein täyttänyt 21. Kyllä sitä silloin kuuli kavereiltakin juttua, että miksi vieläkin asut kotonas, kun oot jo noin ”vanha”. Mulla ei ollut tarvetta muuttaa pois eikä oma henkilökohtainen elämä olisi sitä sallinnut kun tilanne oli se, etten voinut hyvin. Kun sitten lopulta lähdin, olin jo paremmassa kunnossa ja muuttoon oli muitakin syitä kuin aikuistuminen ja itsenäistyminen. Aluks kyl jännitti ihan helkkaristi, olin ihan varma, et soitan joka toinen tunti vanhemmille, mutta aika hyvin oon omasta mielestäni pärjänny täällä 😀 Ja se on vielä pakko sanoa, että mun välit mun vanhempiin, parhaimpiin tukijoukkoihin, parani aivan älyttömästi muuton jälkeen <3

     0
    • Jenna

      Voi että! Muaki alkaa nyt jännittää, mutta samalla innostaa muutto 🙂 😀 mutta ihana kuulla, että välit on hyvät <3

       0
  • Nimetön Nimetön

    Itse muutin pois kohta neljä vuotta sitten, 19-vuotiaana päästessäni opiskelemaan. Olisin muuttanut pois vuoden sisällä joka tapauksessa vaikken olisi opiskelemaan päässytkään, koska omaa rauhaa ei kotona ollut ja usein täytyi kertoa missä menee ja kenen kanssa, eikä spontaanisti pystynyt kavereita pyytämään käymään jne. Lista on loputon. Kyllähän se aikansa otti että alkoi asiat sujumaan, mutta nauttinut omasta kodista olen siitä hetkestä lähtien kun muutin pois, ja vähän ihmettelen aina kuka haluaa asua perheen luona kun saisi omankin kodin missä tehdä ihan mitä itse haluaa 😀 Eri asia tosin varmaan olisi jos meillä olisi ollut iso talo, jossa olisi tilaa ollut olla rauhassa, mutta köyhät pääkaupunkiseudulla eivät hulppeissa neliöissä asu, joten parasta näin.

     0
    • Jenna

      Okei! 🙂 Juu, tuossa asiassa olen kyllä samaa mieltä, että välillä sitä omaa rauhaa kaipaa, mutta koen että sitä kuitenkin saan tarpeeksi. Meillä on aika iso talo ja itellä iso huone niin on sitten tilaa olla rauhassa jos kaipaa omaa aikaa. Mutta välillä tietty ärsyttää kun sisarukset pelaa ja yrittää opiskella, mutta sitten saatan kostoksi laulaa kovaa tai imuroida aamusta..koska sisarrakkaus 😀 <3

       0
  • Helmi Hytti

    Mä muutin heti lukion jälkeen 19-vuotiaana, kun pääsin yliopistoon toiselle paikkakunnalle. Mutta jos olisin sen ekan vaihtoehdon sijaan päässyt omalle paikkakunnalla sijaitsevaan kouluun, olisin todennäköisesti ainakin aluksi jatkanut vanhemmillani asumista. Pääkaupunkiseudulla kun ei ole kovin helppo edes saada riittävän edullista opiskelijaasuntoa, varsinkin jos olet muuttamassa läheltä. Ja elämä olisi ollut vähän edullisempaa siten. Mun vanhemmat eivät kuitenkaan olisi olleet potkimassa heti pois kotoa, toisin kuin kaverilla, jolla oli heti 18 vuotta täytettyään kova paine päästä muuttamaan, vaikka lopulta pääsi vasta 20 vuotiaana opiskelupaikan saatuaan…
    Mutta oon tyytyväinen, että itse pääsin/jouduin muuttamaan jo nopeasti, koska pääsin siten itsenäistymään ja kokemaan sen yksin asumisen ennen kumppanin kanssa yhteen muuttamista. Mutta toki kävin ekoina vuosina vanhempieni luona lähes joka viikonloppu ja lähdin aina takaisin ruokapurkkien ja puhtaaksi pestyjen pyykkien kera… 😀

    En kyllä katso yhtään kieroon, jos joku asuu pidempään vanhemmillaan tai muuttaa vaikka jossain vaiheessa takaisin. Elämäntilanteet on erilaisia. Esim. mun 20-vuotias veli asuu vielä kotona, ja vaikka hän haaveileekin joskus omasta kodista ja itsenäistymisestä, hän tietää myös ne vanhempien luona asumisen hyvät puolet. Ja kun kerta on se mahdollisuus, on myös taloudellisesti kestävämpää asua kotona ennen kuin löytää opiskelupaikan ja sen oman suunnan. Mikäpä sitä olisi arvostelemaan. Joskus oon jopa vähän kade, että hänellä on ollut mahdollisuus kerätä säästöjä, kun taas itse oon elänyt kaiken lähestulkoon kädestä suuhun. :’)

     0
    • Jenna

      Juu, ymmärrän kyllä niin tuon tilanteen. Pääkaupunkiseudulla on tosi kalliit asunnot. Ja se on kyllä hyvä, että pääsee muuttamaan ensin yksin, jos vaikka sitten myöhemmin muuttaa kumppanin kanssa yhteen, niin pääsee myös kokemaan yksin asumista. 🙂
      Tosi kiva myös kuulla, että suhtaudut tähän asiaan myönteisesti, koska minulla on vähän sellainen ennakkoluulo että ihmiset ajattelevat, että on outoa jos asuu vielä porukoilla vaikka on jo täysi-ikäinen.. 😀 mutta elämäntilanteet tosiaan muuttuu aina eikä koskaan voi olla varma mistään. 🙂

       0
  • Kirsi

    Ite olin 21v ja kesällä täytin silloin 22v.Muutin silloin suoraa avopuolison kans saman katon alle (hänkin siis muutti kotoa suoraa vaikka olikin muassa vanhempi).En tiedä koska olisin muuttanut muuten.Ja niin muutin vielä eri paikkakunnalle eli lapsuudenkodista noin 180km.päähän.En tuntenut täältä silloin muita kuin puolison ja hänen vanhempansa jotenkin.Mutta ajan kanssa saanut paljon uusia kavereita/ystäviä .Nyt on kolmas asunto täällä missä asun.Ja olen siis asunut täällä kaupungissa 15v (joo täytin kesällä 37v, vanhus jo oon )

     0
    • Jenna

      Okei, kuulostaa mahtavalta ja hienoa, että silloin löysit kumppanin jonka kanssa haluat asua! 🙂
      Heh, et sinä mikään vanhus ole. 🙂

       0
  • Nimetön

    Olen 19-vuotias ja muutin omilleni toiselle puolelle Suomea tänä syksynä ja pakko sanoa että oli ehkä vähän liian kova pala purtavaksi. 😀 Jos olisin tiennyt että etenkin tämä alku on vaikeaa, vaivalloista ja täynnä koti-ikävää en olisi heti lukion loputtua lähteny satojen kilometrien päähän asumaan. Senpä takia ramppaan kotona vähintään joka toinen viikonloppu ja yritän saada itselleni mahdollisimman pitkät lomat, että kerkiän olla kotona ikäänkuin ”tankkaamassa voimaa” yksinelämiseen.

    En olisi siis itsekään muuttanut näin nuorena (ainakaan kauas) jos olisin tiennyt mitä on tulossa.

     0
    • Jenna

      Okei.. se on varmasti kyllä aina suuri muutos, varsinkin jos vielä uudelle paikkakunnalle muuttaa. Tsemppiä sulle 🙂

       0
  • Mimi

    Minä oon 16 ja muutin tänä syksynä pois kotoa! Yksinasumisessa on paljon hyviä puolia ja tuntuu oikeestaan vapauttavalta olla pois vanhempien valvovan silmän alta, mutta ennen kaikkea tää on ihan perkeleen rankkaa, oonhan mä kuitenkin aivan täysin keskenkasvuinen ipana. Onneksi kotiin voi aina soittaa, mutta välillä tuntuu silti ettei pärjää, jos pitkän päivän jälkeen makaroonit kaatuu viemäriin, se saattaa tuntua maailmanlopulta. Mut hei kyl tää täst!

     0
    • Jenna

      Voi että, tsemppiä sulle! 🙂 Kyllä se siitä <3

       0
  • Satu

    Mie olin ekan kerran 18, kun muutin kesäksi pois kotoa ”kokeilemaan”. Sisko lähti Afrikkaan pariksi kuukaudeksi, niin muutin hänen kämppäänsä alivuokralaiseksi. Kesän jälkeen lähdin pariksi kuukaudeksi Baskimaahan yksin ja lopulta muutin pois kotoa 19 vuotiaana saatuani paperit ulos kouluista.

    Miun kohdalla kotoa muuttaminen paransi välejä porukoiden kanssa. Meidän perheen tytöt muutti kaikki parikymppisinä pois kotoa – sen verran monta vahvaa luonnetta saman katon alla, että ehkä se taisi olla meille kaikille se paras vaihtoehto 😀

     0
    • Jenna

      Okei, toihan kuulostaa kivalta järjestelyltä, että oot päässy sitten aluksi siskon kämppään asumaan! 🙂
      Ja juu, ymmärrän kyllä että jos on monta vahvaa luonnetta talossa niin jokainen kaipaa sitten kuitenkin aina välillä sitä omaa aikaa, mutta hyvä että välit ovat parantuneet! 🙂

       0
  • Marianne / STAY FRESH

    Mun mielestä on ihan järkevää asua kotona vielä sinun ikäisenä jos se on mahdollista ja jos se hyvälle ajatukselle tuntuu! 🙂 Itse muutin 15 -vuotiaana suoraan peruskoulun jälkeen maalta pienestä kylästä Jyväskylään ja vaikka täälläkin on paljon soiteltu kotiin puheluita (ja välillä soitetaan edelleen) että ”miten teen tän ja mitä tälle pitää tehdä” mutta aina oon kokenut silti pärjääväni, vaikka siihen varmaan vaikuttaa se että koko ikäni tiesin että tuun tuon ikäisenä muuttamaan pois 😀 Se oli ihan perus lähtökaava meidän kylältä haha

     0
    • Jenna

      Oho! Sä oot nuorena sitten lähtenyt maailmalle, mutta hyvä jos olet pärjännyt omillasi! 🙂

       0
  • Rosalinda

    Itse asun edelleen kotona, tammikuus täytän 22v. Mulla on semmonen onni että asutaan perheen kans vanhaa paritalossa jonka toinen pää kunnostettiin pari vuotta sitte mun käyttöön. Omia kustannuksia mulla on omat ruuat, kaikki sähkö yms. laskut maksaa vanhemmat ja tottakai puolin ja toisin autellaan jos on raha ongelmia. Se kun asun perjaattees omas kämpäs niin ei tartte niin kauheesti kysellä, enkä kaipaa vielä omilleen muuttamista. Pääsee paljo helpommalla vanhempien kanssa.

     0
    • Jenna

      Kuulostaa erittäin toimivalta ja järkevältä ratkaisulta! 🙂

       0
  • Milja

    Mä muutin kesäkuussa omilleni, olin juuri kuukautta aikasemmin täyttänyt 22. Ihanaa olla omillaan, mutta välillä sitä ikävöi ettei tarvinnut itse tehdä ruokaa tai huolehtia niin paljon raha-asioista 🙂 Mulle kuitenkin ehkä iso turva on se, että mun pikkuveli asuu mun alakerrassa 😀

     0
    • Jenna

      Okei! 🙂 Juu varmasti tulee kaipaamaan sitä, että joskus ois valmis ruoka pöydässä tai siivottu kämppä. 😀 Ite kyllä oon huolehtinut niistä asioista jo monta vuotta, vaikka asun vielä kotona..välillä kaipaan sitä että ois huone siivottu ku ite ei aina oo aikaa eikä jaksamista XD

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.