VALIKKO
12.10.2016 08:00

Mitä sali on opettanut minulle?

Vaikka kuntosalilla on todella kiva käydä kasvattamassa hauista ja pakaraa, niin silti sali on antanut minulle todella paljon kaikkea muuta kuin lihasmassaa ja atleettisen vartalon. Olen oppinut todella paljon uusia asioita itsestäni ja olen päässyt epämukavuusalueen ulkopuolelle ja voittanut pelkoni. Olen löytänyt oman intohimoni ja sellaisen harrastuksen, johon on aina mukava palata. Olen saanut kuntosalista elämäntavan, jota en haluaisi mistään hinnasta vaihtaa pois.

Tätä kaikkea sali on opettanut minulle…

1)  Itsevarmuutta

  • Olen aina ollut hieman arka ja ujo ihminen, mutta salin ansiosta olen vahvistunut niin fyysisesti kuin henkisestikin. Sali on tuonut voimaa silloin, kun olen ollut heikoimmillani, mutta myös lisännyt hyvän olon tunnetta, kun olen vetänyt täysillä. En enää tunne käsitettä pelko ja jos sellainen eteeni tulee, haluan pelon voittaa. Minusta on tullut itsevarmempi omia suorituksiani ja omaa elämääni kohtaan.

2) Kärsivällisyyttä

  • Olen todella kärsimätön ihminen, enkä millään jaksaisi odottaa, että asiat tapahtuvat viikon päästä, kun haluaisin kaiken tähän ja heti nyt. Kuntosali kuitenkin opettaa paljon odottamisesta. Tuloksia ei saada päivässä eikä viikossa, vaan hyvät ja oikeat tulokset ovat kovan työn takana ja sen odottaminen todellakin vaatii luottamusta omaan tekemiseen ja kärsivällisyyttä.

3) Sinnikkyyttä

  • Minulla on ollut hieman taipumusta luovuttaa asioiden suhteen. Jos joku asia ei tunnu omalta tai sujuvan, niin olen mielummin jättänyt homman siihen kuin jatkanut eteenpäin. Kuntosali on tuonut minulle todella paljon rohkeutta yrittää ja sen myötä minusta on tullut sinnikäs. Ei kukaan ole syntynyt onnistujana, vaan meillä jokaisella on heikkoudet, joita pitää kehittää.

4) Itserakkautta

  • En tässä kohtaa tarkoita sellaista narsismista häiriötä, jossa oma napa on maailman napa. Tarkoitan tervettä itserakkautta, joka meidän jokaisen pitäisi löytää tässä maailmassa. Kuntosalin myötä oma kehonkuva on selkeä ja pidän näkemästäni. Vaikka jatkuvasti haluan kehittyä enemmän, niin silti olen jo nyt tyytyväinen itseeni ja siihen, mitä olen saanut aikaan. Mielestäni elämässä tärkeintä on rakastaa – ensin itseään, sitten vasta ympärillä olevaa maailmaa.

5) Päättäväisyyttä

  • Jos joku asia on päätetty pään sisällä tai lausuttu ääneen, se myös tehdään kovalla työllä loppuun asti. Oli matka kuinka pitkä tai lyhyt tahansa tavoitteisiin, aina pyrin treeneissä sekä elämässä tekemään kaiken kunnolla. En elä elämääni ketään varten, joten häviän vain itselleni, jos en nosta persettä ylös penkistä ja lähde elämään elämääni.

6) Nauttimaan elämästä

  • Ihaninta tässä koko hommassa on se, että tulee todella hyvä fiilis (vaikka välillä huudankin ärräpäitä, kun rappusia ei pysty jalkapäivän jälkeen nousemaan tai kun rintapäivän jälkeen en saa paitaa pois päältä). Kuntosali tekee todella onnelliseksi ja se henkinen hyvinvointi on se kaiken A ja O. Jos kroppa voi hyvin, sitä väkisinkin hymyilyttää ja elämästä on vain nautittava.

img_5508

xoxo, Jenna

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.