VALIKKO
9.9.2017 20:12

Näitä asioita et varmasti tiennyt minusta

Nyt olisi taas luvassa minusta sellaisia erikoisia ja eriskummallisia asioita, joita et ehkä vielä tiennyt minusta.

Sen ehkä teistä jokainen tiesikin, että minä satun olemaan aikamoinen kenkäfriikki, mutta kuinka moni olisi arvannut, että minä tykkään juosta korkkareilla. En vielä ole osallistunut korkkarijuoksuun, mutta siihen kovasti olen tässä vuosien varrella harjoitellut.

Moni teistä saattoi tietää, että pidän laulamisesta ja erityisesti kaikissa paikoissa, missä on hyvä akustiikka, erityisesti hississä. Aina kun menen hissiin, niin minä laulan oikein tunteella. Joskus minua hieman huvittaa se ajatus, että joku varmasti aina kuulee työpaikalla minun laulua, mutta ei se mitään haittaa.

Olen ehkä hieman outo ihminen, mutta minä pidän mainoksista. Erityisesti niistä, jotka tulevat elokuvissa ennen elokuvan alkamista.

Minulla on tunnetusti aika hyvät käytöstavat ja siitä syystä aina, kun aivastan tai röyhtäisen oli sitten paikalla toisia ihmisiä tai olen sitten yksin, niin minä pyydän sitä ääneen anteeksi.

Minulla on hieman huono tapa, kun olen jännittynyt tai stressaantunut, niin minä revin kynsinauhojani. Joten usein kynsinauhani ovat revenneet tai kuivat. Että hei vain tässä tuleva kosmetologi ilmoittaa, että ei kaikessa kauneuteen liittyvässä voi onnistua täydellisesti.

Minä olen kamala vilukissa, pidän yleensä aina patteria täysillä (oli talvi tai viileä kesä) ja nukun kahden peiton kanssa. Joskus minä nukun jopa kaulahuivi kaulassa.

Minä olen hyvin tarkka kaikesta omaisuudestani. Joka ainoa kerta, kun olen bussiin menossa tai sieltä lähdössä niin tarkistan että minulla on kaikki tallella, varsinkin bussikortti. Nimimerkillä kadotin kerran bussikorttini ja sitä etsittiin kissojen ja koirien kanssa ja kuukauden päästä se löytyi lumipenkan alta.

Minä katson aina kotona jotain sarjaa samalla, kun syön. Minä kyllä yritän nykyään kovasti rauhoittaa ruokahetken ihan vain ruualle.

Juon vettä aina pullosta. En tiedä miksi, mutta se maistuu siitä paremmalta.

Käytän aina vaaleanpunaisia pörrösukkia, kun olen kotona. Aina. Oli sitten kesä tai talvi. Ja niiden on aina oltavat vaaleanpunaiset. Käytän niitä kunnet ne ovat menneet rikki ja sitten ostan uudet samanlaiset.

Katson aina sähköpostini ensin, kun avaan puhelimen. Ja usein aamulla myös avaan puhelimen heti herättyä.

Kirjoitan usein blogitekstini etukäteen, jotta saisin kiireisessä arjessa tehtyä monta tekstiä kerralla. Lisäksi minä kirjoitan aina ylös, jos minulle tulee joku aihe mieleen ja tällä hetkellä minulla on ainakin 50 erilaista aihetta, jotka vaativat vain toteutusta.

Pidän rutiineista, erityisesti aamulla. Minun aamuni menee aina samalla kaavalla ja tulen kyllä hieman vihaiseksi, jos kaavani jostakin syystä muuttuu.

Minulla on erikoinen ja hieman kimeä asiakaspalveluääni. Uskon, että myös puheella on merkitystä siinä, miten osaa myydä. Olen siis luonut itsestäni vähän erilaisen persoonan asiakaspalvelutilanteisiin.

Vastaan aina kiitokseen kiitos enkä ole hyvä. En tiedä miksi, mutta se on vain jostain tarttunut päähäni.

Puhun usein itsekseni, erityisesti silloin kun täytyy keskittyä ja usein teen sitä kaupassa, jos en ole ottanut ostoslistaa mukaan ja minun täytyy miettiä ostoksiani.

Lue myös tämä

Näitä asioita et luultavasti vielä tiennyt minusta

xoxo, Jenna

Kommentit

  • Nimetön Nimetön

    Haluatko harjoitella?

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.