VALIKKO
15.12.2018 17:45

Rakkaudella itselleni

Miten hyvältä tuntuu se ajatus, että hyväksyn itseni juuri tällaisena kuin olen?

Vaatii aika paljon työtä nousta pohjalta, pimeästä, kerta toisensa jälkeen epäonnistuneena hymyssä suin, kun ei tahdo myöntää olevansa täysin paskana. Niin. Ei aina hymy tarkoita sitä, että olisin läsnä elämässä iloiten kaikesta siitä, mitä minussa ja minulla on. Niin helpolta kuin se kuulostaakin, itseään on välillä niin vaikea rakastaa.

Kuinka paljon olen kaatunut itseeni, hukkunut omaan häpeääni. Sillä en ole riittänyt. Kelvannut juuri omana itsenäni. Olen halunnut olla jotain muuta, enemmän. Peittää kaiken surun keinotekoiseen itseeni.

En mitään muuta tai ketään varten ole luonut itselleni kaikkea sitä miten olen. Ei kukaan ole minua niin rikkinäiseksi paskaksi saanut tai nostanut jaloilleen pimeästä mustasta, kuin minä itse omilla voimillani. Olen kaikista taisteluista selvinnyt. Vaikka kuinka minuun on sattunut, iskenyt syvälle sieluuni, pistänyt tuskaa kiehumaan sisimpääni, olen noussut. Aina. Olen noussut ja selvinnyt kaikesta siitä, mitä elämässäni olen kokenut. Miten kovasti elämä on minua koetellut.

Olen niin paljon yrittänyt kaivata elämääni suurempaa hallintaa, suurempia voimia. Olen niin paljon halunnut luoda itsestäni jotain arvokkaampaa ja upeampaa mihin ääriviivani eivät ulotu. Hukuttanut itseäni omaan itseinhooni. Kärsinyt kaikesta siitä, kuinka olen ajatellut ettei arvoni riitä täyttämään ketään.

Vihdoin olen vapaa kaikesta siitä, joka aikaisemmin hallitsi elämääni. En ole elämässäni mitään muuta tehnytkään kuin eksynyt omiin ääriviivoihini, mutta sitäkin enemmän olen päässyt lähemmäksi omaa rakkauttani ja sieluani. Omaa sisäistä hyvyyttäni. Mutta sen asian hyväksyminen, että pikku hiljaa ymmärrän olla enemmän itseäni kaiken muun sijaan, saa minut onnelliseksi.

Mikään maallinen, ulottumattomissa oleva ei ole pystynyt minua kaatamaan. Miten niin hyvältä se tuntuukin tänä päivänä löytää itsensä kaiken keskellä täysin ehjänä ja kokonaisena ihmisenä täydellisessä keskeneräisyydessä? Niin paljon rakastan kaikkea sitä, kuinka elämä minua on kohdellut ja antanut itselleni tilaa hengittää vapaasti löytämään paikkaani maailmassa.

En ole muiden ihmisten ohjattavissa. Minun ei tarvitse olla ketään varten. Elän vain itselleni.
Kun rakastaa, niin rakastaa. Kaikkea sitä, kuinka näkee itseään pelossa ja häpeässä. Kaikkea sitä, kuinka näkee itseään rakkauden täyteisessä hymyssä. Kaikista eniten olen oppinut elämässäni olemaan armollinen itselleni. Sillä minä olen enemmän kuin osaan elämältä toivoa.

Ja miten suurta rohkeutta se vaatiikin olla omana itsenään kaiken keskellä välittämättä kenestäkään muusta. Minä luon arvon itselleni. Minä olen arvokas. Ja mitä kaikkein eniten haluan: olla sen verran itsekeskeinen, että rakastan itseäni enemmän kuin uskallankaan.

xoxo, Jenna

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.