VALIKKO
22.4.2018 19:08

Rehellinen viikonlopun ruokapäiväkirjani

Keskivertosuomalaisella viikonloppuisin lipsahtaa tai lähtee tunnetusti mopo käsistä. Omalle herkuttelulleen tai ruokavaliosta lipsumiselleen on monta nimeä ja tarkoitusta. Toisinaan mielihalut ohjaavat mieltä, joskus aika, joskus laiskuus, joskus taas ihan vain se ettei jääkaapista satu löytymään kuin känttyinen nakkipaketti ja pari palaa leipää.

Minulla harvemmin homma lähtee aivan hanskasta, mutta sitäkin useammin pyrin vain syömään mahdollisimman nopeasti kaikkea mitään käteen sattuu. Koska kiire. Kiire. Kiire. Vaikka viikonloppuisin olisi aikaa levätä, niin silti sille ei kuitenkaan löydy aikaa.

Nyt paljastan teille täysin rehellisen viikonlopun ruokapäiväkirjani. Lähtikö homma käsistä vai pysyttiinkö maltillisesti rajoissa?

PERJANTAI

Klo 6 Tuorepuuro: Kaurahiutaleita, banaani, raakakaakaojauhe, chiansiemenet

Klo 11 Salaattia, kurkkua, tomaattia, täysjyväpastaa ja jauhelihaa

Klo 14 Ruisleipää, jauhelihaa, banaani

Klo 17 Palautusjuoma

Klo 19 Riisiä, jauhelihaa, pakastevihanneksia, ketsuppia

Klo 20 Omena

LAUANTAI

Klo 10 Kaksi kokonaista kananmunaa, kolme valkuaista, ilmakuivattua kinkkua, tomaattia, kurkkua

Klo 13 Tummaa makaronia, jauhelihaa, viisi palaa suklaata

Klo 16 Proteiinijuoma, nuudelia

Klo 19 Pizza: kolme valkuaista, jauhelihaa, ketsuppia

Klo 21 Kolme hapankorppua, kolme siivua juustoa, margariinia

SUNNUNTAI

Klo 8 Kaksi palaa ruisleipää, kaksi kokonaista kananmunaa, kaksi valkuaista, kaksi siivua juustoa, kurkkua

Klo 12 Nuudelia, jauhelihaa, pakastevihanneksia, yksi siivu ruisleipää, kupillinen kahvia

Klo 15 Proteiinijuoma, kaksi palaa ruisleipää, neljä siivua juustoa, kurkkua

Klo 18 Kuusi nakkimakkaraa, perunamuusia, ketsuppia

Klo 20 Kasvissosekeittoa

Usein viikonloppuisin ruokavalioni saattaa hieman muuttua ja saatan syödä hieman mitä sattuu käteen osumaan. Myös viikonloppuisin vietän kaiken aikani kirjojen parissa, joten haluan ruokatauoilla pyöräyttää jotain todella helposti ja nopeasti. Uskon ja tiedän, että ravinnerikkaampi ruoka varmasti nostaisi vireystilaani, parantaisi oppimistani ja muistiani ja antaisi satoja muitakin positiivisia vaikutuksia terveyteeni ja kehooni, MUTTA olen valinnut asettaa opiskelun kaiken muun edelle. Myös ruokavalion. Liikunnan. Ystävien. Itseni.

Pyrin kuitenkin aina pitämään ruokarytmistäni kiinni ja juomaan paljon vettä päivän aikana. Ne ovat kaksi asiaa, joista en missään tilanteessa luopuisi, vaikka olisi kuinka kiire. Entisestä, paremmasta ja terveellisestä ruokavaliosta lipsuminen on myös osittain myös sitä, että en enää liiku niin paljon, joten aineenvaihduntani ei ole enää yhtä nopea. Minun ei edes usein tee mieli ruokaa. Kyllä minä sitä paljon syön, kun tilaisuuden siihen saan, mutta ruokahalua minulla ei aina ole.

Tämä on surullista. Tämä on taas sitä elämää, jota elin vuosia sitten. Kun ruoka oli vain polttoainetta. Myönnän sen olevan niin. Mutta silti samaan aikaan se on nautinto ainakin sellaisina aikoina, kun aivan kaikessa rauhassa saan istua läheisteni kanssa yhteisen pöydän ääreen ja olla miettimättä solujen kaavoja ja kemiallisia reaktioita. Vaikka kieltämättä myönnän, että mietin lähes aina syödessäni miten ravintoaineet pilkkoutuvat elimistössäni.

Olen kuitenkin iloinen siitä, miten paljon suhteeni ruokaan on muuttunut viimeisen vuoden aikana. Ennen kannoin mukanani omat öljyt ja oikeanlaiset riisit mukanani, kun menin ystäväni luokse yökylään. Nyt jopa voin syödä sitä, mitä heillä on tarjota. Mielestäni se on täysin tervettä välillä syödä ilman sen turhempia murheita ja ajatuksia kaloreista. Se on täysin ok vetää kuusi nakkia, jos siltä tuntuu. Se on täysin ok, vaikka viikonloppuna ruokavalio hieman lipsahtaa.

xoxo, Jenna

Kommentit

    • Jenna

      Niin 😀 Mutta jos syö terveellisesti, niin ei ne kovin terveellisiä ole 😀

       0
        • Jenna

          Totta kai! 🙂 Herkuttelu on täysin sallittua, kokonaisuus ratkaisee!

          Ajattelin vain kirjoittaa tämän postauksen siksi, koska monet luulevat että olen fitness 24/7. 😀

           0
  • Nimetön ...

    Yhden aterian nakit ovat prosentuaalisesti aika hemmetin pieni osa syömisiäsi. Ehkä ”fitness” elämäsi ei kaadu siihen…

     0
    • Jenna

      Näinpä! 😀

       0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.