VALIKKO
5.2.2016 19:51

Riippuvuus nimeltä ruoka

Sinä päivänä, kun latasin puhelimeeni sovelluksen, joka kertoo tasan tarkalleen kuinka paljon mistäkin ruuasta saa kaloreita, syömiseni muuttui täysin matemaattiseksi hoiperteluksi. En enää edes muista niitä päiviä jolloin vain söin ruokaa ja se ei millään tavalla ollut kytköksissä numeroihin. Voi kunpa olisi elämä, jossa voisi nauttia ruuasta. Tämä terveellinen lifestyle alkaa kyllästyttämään. Tulee kohta porkkanat korvista ulos. Ihan tosi.

Vannoin, etten koskaan heittäisi hommaa niin läskiksi (sanamuoto, hah), että hankkisin ruokavaan keittiöön. Ei pitäisi vannoa. Niin siinä sitten kävi, että eräänä kauniina päivänä keittiön pöytään ilmestyi ruokavaaka ja se ei ole tietään pois löytänyt. Kerran patterit loppui ja yritin kaikin keinoin saada sen pirulaisen toimimaan. Mutta ei. Oli käytettävä omaa päätä ja arvioitava grammojen määrä. Liian hankalaa pitkän matikan opiskelijalle!

Olen elämäni aikana suhtautunut ruokaan vaihtelevasti. Välillä pidin sitä vihollisena, joka tuhoaa elimistöni. En edes tiennyt, mikä merkitys todellisuudessa lautasmallilla on. Ja välillä rakastin ruokaa niin paljon, että en tahtonut tehdä muuta kuin kantaa eväsrasioita mukanani joka paikkaan. Nyt olen noudattanut tarkasti ruokavaliota, joka tuntuu toimivalta, mutta ei siltikään oikealta. Ruuasta on tullut riippuvuus ja sen matemaattisuus kontrolloi elämääni.

En muista milloin viimeksi olisin syönyt yhtään mitään epäterveellistä hyvällä omatunnolla. Kaikesta rasvaisesta, suolaisesta ja makeasta tulee niin kamala morkkis, että tekee mieli vain punnertaa ja kyykätä kalorit pois. Mutta joskus herkuttelu tuntuu ansaitulta. Painosanalla joskus. Sen jälkeen, kun on ollut puoli vuotta karkkilakossa ja jouluaattona syö yhteen putkeen kaikki lahjaksi saaneet suklaarasiat, alkaa äkkiä makeanhimokin laantumaan. Silloin saa hyvällä mielellä olla taas puoli vuotta herkkulakossa, kun ei tee hetkeen yhtään mieli makeaa.

IMG_20151214_111253

Se on hieman hassua, miten ihmismieli näin nopeasti tottuu ajatukseen ainaisesta terveellisyydestä. Ihan kuin yksi pieni suklaapatukka tuhoaisi kaikki kahden vuoden aikana tehdyt tulokset salilla. Ei sentään. Välillä on lupa herkutella. Se on ihan sallittua. Ja minä nautin todellakin niistä hetkistä, kun annan itselleni luvan mennä ulos syömään, enkä laisinkaan välitä siitä kuinka paljon kaloreita annoksessani on. Se jos, mikä on parhaimmillaan riippuvuutta ruuasta.

xoxo, Jenna

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.