VALIKKO
25.7.2017 14:54

Suhteeni maitoon

Maito on tällä hetkellä puheenaiheena kuuma peruna. Toisille se on kaikkien sairauksien syy ja maidottomuus on arkipäivää. Toiset juovat maitoa kaksin käsin ja käyttävät maitotuotteita jokaisella aterialla. Maito on aina kuulunut suomalaisten ruokapöytään, mutta yhtäkkiä maitoa ei enää saisikaan juoda. Miksi? Miten minä suhtaudun maitoon tällä hetkellä?

Olin ennen maidon suurkuluttaja. Aina ennen ihmettelin sitä, miksi joku ei vain halua juoda maitoa, vaikka voisi. Minä join sitä jatkuvasti. Kylmä lasillinen maitoa rankan päivän jälkeen oli enemmän kuin ihanaa. Minä käytin myös muitakin maitotuotteita paljon. Eniten kuitenkin kulutin rahkaa. Sitä meni parhaimmillaan päivässä jokaisella aterialla. Raakana, marjojen, mehukeiton tai smoothien muodossa.

Vuosi sitten minulle kuitenkin tapahtui jotain ihmeellistä. Aloin lukemaan asioista ja muiden ihmisten kokemuksista siitä, miten heidän kehonsa oli alkanut toimimaan tai voimaan paremmin ilman maitotuotteita. Minäkin halusin kokeilla. Ensin vaihdoin ruokajuomaksi maidon sijasta piimän. Sitten siirryin laktoosittomaan. Seuraavaksi lopetin rahkan syönnin. Sitten kokeilin olla kokonaan ilmaan mitään maitotuotteita.

Tämän maidottomuuden seurauksena olen huomannut, että limainen tunne kurkussa loppui kun lopetin rahkan syömisen. Vatsaoireita ei enää ole, kun en maitotuotteita niin paljon käytä. En koskaan edes osannut yhdistää sitä maitoon tai mihinkään ruoka-aineeseen, kun usein oli limaa kurkussa ja vatsa joskus meni sekaisin. Ajattelin vain, että se on stressiä. Maitotuotteiden vähentäminen on ainakin omalla kohdallani vaikuttanut positiivisesti.

Nykyään syön silloin tällöin juustoa, jäätelöä ja jopa rahkaa. Vaikka niistä tulee usein vatsaoireita, niin otan tietoisesti sen riskin. Joskus vain tekee mieli rahkaa ja silloin en jää pohtimaan. Eikä oireeni ole niin suuria, että siitä jotenkin jäisin kärsimään. Mutta pärjään tällä hetkellä hyvin, kun käytän maitotuotteita vähemmän.

Tämän maidon kanssa pitää vain asettua ihmiskokeeseen. Se, että kymmenen muuta ihmistä on sanonut, että maidottomuus on poistanut aknen ja pelastanut suoliston toiminnan, niin se ei välttämättä tarkoita, että maidottomuus on ainoa oikea vaihtoehto. En minäkään tätä tehnyt siksi, että joku vain alkoi boikotoimaan maitoa. Minä halusin itse kokeilla onko sillä mitään vaikutuksia minun kehooni.

Rehellisesti sanottuna olihan maitotuotteiden käyttöni ennen aika järjetöntä ja runsasta. En ihmettele, vaikka silloin yliherkkyyksiä esiintyykin. Mutta en kuitenkaan ihan kokonaan halua maitotuotteita jättää, koska jos pitäisin pitkän tauon, sen jälkeen suurella todennäköisyydellä kehoni ei niihin tottuisi enää. Ihan vain siksi, koska kesällä ainakin yksi jäätelötötterö maistuu.

Eniten minua tässä maidottomuudessa pelotti se, että saanko tarpeeksi kalsiumia ja D-vitamiinia, koska pienestä pitäen on opetettu, että maito vahvistaa luita. Tässä vuoden aikana luuni ovat kuitenkin vahvistuneet eikä osteoporoosin vaaraa ole, vaikka en maitotuotteita kisko alas järjettömästi. Joten kyllä sitä kalsiumia saa muistakin ruoka-aineista ja purkista, jos ei muuta keksi. Luut tarvitsevat nimeomaan kalsiumia ja D-vitamiinia eivät välttämättä maitoa.

Miten suosittelisin muita kokeilemaan maidottomuutta?

Tunnustele ensin kehoasi ja mieti tuleeko sinulle koskaan mitään oireita maitotuotteiden käytöstä:

Onko vatsaoireita: Turvotusta, maha kipeänä, maha sekaisin?

Oletko usein kipeänä? Onko kurkussa jatkuvasti limaa (usein urheilijoilla maidon juominen voi aiheuttaa limaista kurkkua)?

Missä kunnossa ihosi on: Onko sinulla paljon epäpuhtauksia kasvoissa, aknea? 

Mieti omaa maidon kulutustasi:

Kuinka paljon käytät maitotuotteita päivässä?

Käytätkö maitoa nimenomaan ruokajuomana (2dl aterialla) vai juotko sitä muulloinkin?

Aloita pienistä askelista ja pienistä valinnoista. Kokeile erilaisia vaihtoehtoja. Toisille hapantuotteet ovat parempi vaihtoehto ja esimerkiksi piimä auttaa paremmin kalsiumia imeytymään kehoon kuin maito. Hapantuotteet ovat myös suolistoystävällisiä.

Jos kuitenkin epäilet, että olet allerginen laktoosille, niin silloin kokeile laktoosittomia tuotteita. Jos niidenkin jälkeen oireet jatkuvat, niin kokeile täysin maidotonta ruokavaliota. Siirry kasvipohjaisiin maitoihin ja rahkoihin. Kaupasta löytyy niitä vaikka kuinka paljon.

Kohtuus on kuitenkin muistettava kaikessa, niin myös maitotuotteiden käytössä. Ravintosuositukset eivät sano, että juo kaksi litraa maitoa päivässä. Tai että vedä kaksin käsin rahkaa kurkusta alas. Kaikessa kokonaisuus ratkaisee. Ei maitoon kuole, mutta ei myöskään maidottomuuteen. Aseta itsesi ihmiskokeeseen ja katso mitä kehosi siihen sanoo.

Mikä on sinun suhteesi maitoon?

xoxo, Jenna

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.