VALIKKO
25.3.2019 14:11

Terveystietoa sosiaalisessa mediassa – uhka vai mahdollisuus?

Nykypäivänä terveystietoa on niin paljon, että tavallisella kuluttajalla menee irtokarkit väärään kurkkuun kerta toisensa jälkeen seuratessaan jatkuvasti uusia tutkimuksia, kun ei olla varmoja onko sokeri vaarallista vai ei. Liekö irtokarkkien jatkuva puputtaminen tehnyt meistä enemmän terveystietoisempia vai sitäkin vähemmän järkeviä ajattelijoita?

Kuvitellaan, että tiedät jostakin asiasta todella paljon. Mutta oletko tullut ajatelleeksi, että jossain tuolla voi olla joku toinen ihminen, joka tietää asiasta vieläkin enemmän? Tai on olemassa ehkä ihminen, joka kyseenalaistaa kaiken tietämyksesi ja tarjoaa sinulle uutta tietoa. Ihmisellä on luontainen taipumus yliarvioida osaamistaan sekä omaksua helpommin sellaista tietoa, joka pohjautuu hänen aikaisempiin kokemuksiinsa asiasta. Mutta entä jos eteesi tulee ihminen, joka ei tiedä asiasta mitään ja on valmis omaksumaan kaiken ulkoapäin tulevan tiedon.

Tässä kohtaa meillä tulee ongelma. Kun sosiaalisessa mediassa kuka tahansa voi jakaa neuvojaan, vaikka oikeasti asiasta ei olisi sen suurempaa tietämystä. Ja kun kyseessä on niinkin suuri asia kuin ihmisen terveys ja ravitsemus, ollaan jo melko heikoilla jäillä. Ihminen itse ei aina ole oman itsensä paras asiantuntija.

Mitä enemmän itse ravitsemukseen perehdyn, sitä tietoisemmaksi tulen ympärilläni olevasta ja kaikista niistä miljoonista mekanismeista, jota kehossani tapahtuu. Ja mitä enemmän uskon tietäväni, sitä vähemmän oikeasti vielä tiedän. Ravitsemus on hyvin henkilökohtainen asia, mutta kaikki sen ympärillä tapahtuva kanssakäyminen on hyvin lähellä meitä itseämme yhtä paljon kuin läheisiämme.

Omassa elämässäni olen yhä useammin uponnut sudenkuoppiin ja löytänyt itseni mitä ihmeellisimmistä muotidieeteistä ja uskomuksista. Niin kauan uskoin sitruunaveden todella puhdistavan kehoa ja kiihdyttävän aineenvaihduntaa, vaikka mikä magic sinänsä, onhan vesi elämän perusedellytys. Sitä ei ehkä itse huomaa, mutta ihminen tulee yhä tietävämmäksi silloin, kun oikeasti ei tiedä asioista yhtään mitään. Tai ainakaan sen enempää kuin pitäisi.

Koen, että yhä voimakkaampana tänä päivänä nähdään vaihtoehtomuotoiset hoidot mahdollisuutena ja ihminen haluaa kokea selkeitä ja nopeita ratkaisuja elämänsä haasteisiin. Se, että tukeutuisimme tieteeseen, emmekä omaan sisäiseen ääneemme, tekee meistä väistämättä toimettomia. Ihminen kuitenkin tarvitsee ulkoa päin ohjautuvan auktoriteetin, mutta hyvin surullisesti tänä päivänä ohjaus tulee aivan jostain muualta, kun asiansa oikeasti osaavalta henkilöltä: ravitsemusalan (oikealta) ammattilaiselta.

Tiedättekö, että nykypäivänä kuka tahansa voi kertoa olevansa missä tahansa ravintoon liittyvässä ekspertti tai terapeutti. Mitä hienompien brändäyksien taakse voi verhota oman identiteettinsä ja imagonsa. Ja onhan se helppoa: nykypäivänä kun ihminen etsii avaimia onneensa, eikä lekaa jolla lukon voisi kokonaan rikkoa. Helppo ratkaisu on parempi, kuin vaikea ja pitkä prosessi, jonka myötä todelliset ongelmat oikeasti tulisi ratkaistua.

Puhutaan hetki siitä kuuluisasta tieteestä (johon ei käy uskominen) ja siitä, mitä on tiede ja miksi yksittäisiin tutkimuksiin ei ole luottamista.

Tiede on järjestelmällistä uuden tiedon tuottamista. Eli tieteessä pyritään jatkuvasti löytämään uusia ratkaisuja ja uutta tietoa. Tiede ei ole muuttumatonta, vaan alati kehittyvää ja uudistuvaa. Mutta miksi tieteeseen tänä päivänä on yhä vaikeampi luottaa? Kyse ei ehkä niinkään ole tieteestä ja tutkimuksista itsessään vaan siitä, MITEN ihminen tiedettä tulkitsee ja ymmärtää. Ihminen itsessään luo omat käsityksensä ulkoisesta ympäristöstä.

Tutkimuksia on hyvin monenlaisia eikä voi sanoa, että yhden tutkimuksen perusteella pitäisi päätellä, että asia B olisi hyvä tai huono. Luotettavaan tietoon tarvitaan paljon erilaisia tutkimuksia, joiden perusteella voidaan tehdä päätelmiä, mutta tiedekään ei kerro kaikesta täysin varmaa totuutta. Kuten ei myöskään ihminen itse.

On siis ihan ok syödä irtokarkkeja aina silloin tällöin, vaikka Iltalehden otsikot antaisivatkin viikoittain ristiriitaista tietoa sokerin hyödyistä ja haitoista, puhumattakaan kemikaaleista, lisäaineista, väriaineista ja kaikesta muusta mustamaalatusta ”roskasta”, joita suuhusi ahdat parhaillaan. Sillä ihan totta, sokeri ei vie ennenaikaisesti hautaan; muuten olisimme jo kuolleet sukupuuttoon aikapäiviä sitten. Pohjimmiltani haluan uskoa uusiin innovaatioihin ja siihen, että tieto voi muuttua ja tiede kehittyä – siitähän tieteessä on kyse: uuden tiedon löytämisestä ja sen tietämisestä.

Mitä enemmän sosiaalisessa mediassa käytän aikaani kriittisen ajattelun kehittämiseen ja erilaisen terveystiedon tutkimiseen, olen pistänyt merkille sen, kuinka ihmisillä on joko tietoa liian vähän tai aivan liian paljon. Ja mitä enemmän mediaa ja erilaisia nimeltämainitsemattomia keskusteluryhmiä seuraan, tulen enemmän tietoiseksi siitä, että ravintokeskustelusta on tehty keinotekoisesti todella vaikeaa. Se ei ole ihmisen tietoinen päätös vaan yhä enemmän ulkoisesti ohjattua hallintaa.

Ihmisen on loppujen lopuksi hyvin vaikea ymmärtää, että lihavuusepidemian takana eivät ole viralliset ravitsemussuositukset, vaan ihminen itse. Ja ehkä juuri tästä syystä, tilanne on mennyt siihen, että kokemusperäinen tieto antaa ihmisille enemmän voimaa kuin tieteeseen luottaminen. Ihmisen on myös hyvin vaikea ymmärtää, miten hyvin yksinkertaisilla asioilla, kuten ateriarytmillä, unen laadulla tai hyötyliikunnalla voisi saada ihmeitä aikaan, ilman ihmedieettejä, jotka eivät tuota kenellekään mielihyvää.

Tiedän, se on toki tylsän kuuloista. Mutta totta. Jos vetoaisin vain tunteisiin syyllistävin katsein ja kertoisin, miten sitruunavesi todella pelasti minut masennukselta, paransi kaikki sairauteni syövästä flunssaan ja teki minusta vielä kiinteän ja kipakan naisen, valehtelisin päin näköä ja kadottaisin kaiken uskottavuuteni. Totuus sattuu ja totuus on välillä juuri sitä tutun tylsää tietoa, minkä kaikki jo tietävät. Jos olisikin olemassa jokin ihme keino liikalihavuuteen ja kaikkiin kansansairauksiin, se olisi saanut Nobel-palkinnon.

Näen terveystiedon levittämisen sosiaalisessa mediassa lähinnä mahdollisuutena silloin, jos henkilöllä on riittävästi resursseja käyttää kriittistä ajattelua ja kykyä kyseenalaistaa lukemaansa. Kun todelliset tarkoitusperät ovat hyvät ja henkilöillä on kykyä luoda yhteiskuntaan jotain uutta, se antaa myös ihmisille lisää resursseja oppia ja ymmärtää elämää ja ravitsemusta paremmin. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei kriittisen ajattelun taitoja ole ihmisellä luonnostaan vaan niitä tulee kehittää ja kasvattaa päivä päivältä enemmän.

Onneksi ihminen on kuitenkin sen verran järkevä ihminen, että hän tekee itse omat valintansa. Joskus mennään metsään ja sitten taas löydetään takaisin oikealle polulle. Sosiaalisessa mediassa tätä tarpomista saa harrastaa ihan toden teolla, jos elämäntapamuutosta haluaa etsiä.

xoxo, Jenna

Kommentit

  • Jenna

    Kiitos, mukava että pidit. 🙂
    Tämä on kyllä aihe, josta riittää puhuttavaa.

     0

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.